Siirry pääsisältöön

No voihan talvi sentään!

Taas näitä aikoja. Itseasiassa kaikki on niin kivasti, lunta on enemmän kuin aikoihin. Tiet on ihanan pehmeät ja hankeakin jo löytyy. Mikä siis on vialla?

Itseasiassa minusta tuntuu aina välillä että olen kadottamassa blogini punaisen langan. Tämähän kertoo pääasiassa minusta ja minun aivan ihanien hevosten elämästä. Viimeisimmät viikot ollaan kuitenkin menty erilaisilla mielipidepotsauksilla ja koluttu läpi paljon Kisamatkalla-cuppien palkintoja. Ei siinä, itse pidän kaikkien postauksien kirjoittamisesta, mutta nyt alkaa jo palaamaan kaupuu kirjoittaa kuulumisia hevosista. Miksen sitten kirjoita?

Koska mitä kirjoittaisin? Sitten viime aluevalmennuksen ei olla päästy kunnolla treenaamaan. Itse olen ollut paljon töissä, kelit ovat olleet heikot ja maneesille ei ole päässyt kopin kanssa lähtemään. Positiivistä sinänsä, nyt kelit alkavat paranemaan ja uskon että pian päästään taas kunnon treenin makuun. Sitä ennen on vain tyydyttävä siihen mitä on: meidän pieneen kotikenttään ja hevosten hieman helpompaan hetkeen. 

Maastoonkaan ei oikein pääse. Toisena päivänä maastot ovat hurjan hyvät ja sitten tulee taas sellaisia päiviä kun metrin jälkeen hevonen on mahallaan. En halua missään nimessä rikkoa hevosta sen takia että on liukasta ja pitääkin sitten keksiä joku muu keino liikuttaa. Eilen käytiin melkein kolme kertaa Allin kanssa mahallamme, mikään ei tilsoihin auttanut, ei rauhallinen ravaaminen, ei mikään. Lopulta pelkäsin niin paljon ratsastaa kotiin että melkein itku tuli..

Kotona päästin sitten kaikki hevoset pikkukentälle. Annoin niiden juosta irti enkä halunnut pakottaa niitä liikkumaan, koska silloin ne saisivat itse arvioida onko pohja edes kohtalaisen hyvä. Tällä lumimäärällä osasin odottaa sen olevan lähemmäs täydellinen. Ja niinpä siinä kävi, pohja oli super hyvä ja hepat nauttivat täysin siemauksin kun saivat hieman taas temmeltää. Otin sitten puhelimellakin pienen pätkän. Näkyy muuten oikein hyvin syy miksen normaalisti juoksuta suokkeja Allin kanssa samassa, tamma on tuollainen mulkero ja alkaa potkimaan kun muut innostuu..


No eiköhän se tästä taas lähde käyntii..
Miten lukijoiden treenit on talvesta huolimatta sujuneet?

Kommentit

  1. Sinähän saat kirjoittaa blogiisi ihan mitä itse haluat ja punainen lanka koostuu sitten siitä kaikesta mitä kirjoitat. Mielestäni on mahtavaa päästä seuraamaan työtäsi cupin kanssa ja siitä on tullut jo iso osa tätä blogia ja iso syy miksi itse vielä luen blogiasi. Ei kannata ottaa niin paljon stressiä siitä mistä voit kirjoittaa vaan kirjoitat ihan mistä haluat. Sinun blogi, sinun säännöt :) Näin blogi jatkuu sinun näköisenä.

    VastaaPoista
  2. Älä murehdi, kirjoitat mistä mieli tekee, ja jos ei inspiraatiota ole, pidä taukoa! Kyllä tuo cup on iso ponnistus tälle keväälle, joten blogi voi kulkea myös sen ehdoilla.

    On muissakin blogeissa pientä talviväsymystä ja pidempiä taukoja.

    Me hepan kanssa pyöritään maneesissa ja aletaan olla mökkihöperöitä. Maastoon ei ole päässyt kunnolla melkein koko talvena, kun on vaan niin jäistä. Pellolla voi vähän rämpiä, mutta sekin lumi on kivikovaa kun on sulanut ja jäätynyt kymmenen kertaa. Plaah!

    T. Karoliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi kiitos ihanasta kommentista :)

      Itseasiassa itsellä olisi kovakin motivaatio kirjoittaa mutta aiheet alkaa pyörimään vaan niin yhden asian ympärillä että jopa asteen verran pelottaa kyllästyttääkö muitakin lukea näitä juttuja :D

      Poista
    2. Ei kyllästytä!
      Tuo video on ihana! Putet pitää hauskaa ja Alli ämmäilee :)
      -K

      Poista
    3. jee, hyvä! :) Ja tuo video on kyllä hauska, hitto kun Lehmä on niin neiti olevinaan :D

      Poista
  3. Eikö teillä ole tilsakumeja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allille ei saa pohjallisten takia, Pyry ei ikinä ole tarvinnut ja Mollalle ei saa. Eli ei ole kun ei ole ollut käyttöä useampaan talveen ja tämäkin vain hetkellistä luistelua, toisena päivänä pystyy menemään ihan normaalisti ja toisena kerää tilsoja niin ettei 2 metriä pääse eteenpäin :)

      Poista
    2. Oon miettinyt, tuleeko tierroja pohjallisten kanssa, mutta ilmeisesti tulee? Meillä on tammalla hyvä kavionlaatu, ja sillä voi pitää kumeja, mutta polkee niin helposti etukengät irti, että kumien kanssa on vielä useammin irti :/ Meillä on ollut kyllä niin mahdottomat kelit, että paakkuja tulee kumeista huolimatta! Toivottavasti tulisi enemmän pakkasta, niin ei tarvisi luistella hevosten kanssa!

      Poista
    3. Joo, kyllä pohjallisten kanssa tulee :( Olisi tosiaankin reilusti joko plussalla tai pakkasella niin tätä ongelmaa ei olisi, tälläinen jojoilua tekee tosi ikäväksi tuon liikuttamisen!

      Poista
  4. Noh, meillä ei ole maneesia, eikä joka päivä jaksa lähteä ajamaan koulupäivän jälkeen maneesille. Lisäksi talvi on mennyt pimeydessä, eli kolmelta koulusta päästyä on heti pimeä. Onneksi nyt valostuu! Lisäksi kun hepat kerää virtaa tyhmien vapareiden takia, innostuu ne tarhassa ja äkkiä on jalka turvonnut. Viikko sairaslomaa, ja sitten kun valmennus osuisi kohdalle, ponin kunto on kuitenkin hieman alhaisempi viikon sairasloman jälkeen, niin sitten meni taas ohi yksi valmennus. Lisäksi tämä sää on ollut niin vaihteleva, että pohjatkaan ei ole hyviä....

    Mutta itse tykkään näistä Kisamatkalla cup-postauksista yms., ei ainakaan ole erikoispostauksien puutetta! Pidä blogi sellaisena kuin itse haluat :)

    VastaaPoista
  5. Itse stressaan siitä saanko kuvia, milloin saan kuvia ja saanko ylipäätänsä kuvia ollenkaan.
    Stressaan myös siitä, jossen postaa melkeinpä joka päivä, niin mitä lukijat siitä ajattelevat..?

    Mun mielestä kaikki tuollainen ylimääräinen stressi on pelkkää ajanhukkaa. Eihän me bloggaajat sille voida mitään, jos ei saada kunnon hevos/treeni postauksia kirjoitettua ilman materiaalia, tai jossei meillä ole mahdollisuutta päästä treenaamaan ollenkaan.

    Itse olen ollut valmennuksessa viimeksi kesällä ja hyvin olen pärjännyt tähän saakka. Hankilaukat ovat tällä hetkellä TOP 1:nä. Ei aina tarvitse päästä valmennuksiin ja treenaamaan aktiivisesti. Tärkeintä minulle on se, että ylipäätänsä saan olla tekemisissä hevosten kanssa ja nauttia itse ratsastuksesta.

    Tsemppiä sulle jatkoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. totta tämäkin :) Kiitos ja paljon tsemppiä teillekin!

      Poista
  6. Ootko sä voittanut batesin koulusatulan? :D Hippoksesta luin juuri voittajan: Senni Vilander ,aika mahtava palkinto!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo oon :D Oli melkonen järkytys ittelleni, enpä ois ikinä uskonu :D

      Poista
    2. Jee hienoa!! kirjotteletko tänne siitä myös, toi satula on niin kiinnostavan ja hyvännäkönen.. :D

      Poista
    3. Joko olet satulan itsellesi saanut? Tuleeko se kenelle hevosistasi? Aika mahtava palkinto (myös taloudellisesti ajatellen, tai ainakin itselleni olisi) !!! Onnea :-)

      Poista
    4. En ole saanut vielä satulaa ja se tulee yhteiseksi kaikille :) Ja on kyllä huikea palkinto!

      Kirjoittelen kyllä kunhan saan sen kotiin!

      Poista
  7. Voi vitsi tuota videota! En tiiä miksi, mutta nauroin vedet silmissä sille! Suokeilla selvät kuviot mihin liikutaan ja missä vauhdissa, Alli taas... noh, kulkee omia polkuja ;D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov