Siirry pääsisältöön

Viikon takainen estevalmennus

Pakko sanoa, että oli kyllä viime viikko.. Huh, raskas! Olen ollut viimeiset 5 viikkoa yövuorossa ja nyt tämä viikko oli ensimmäinen aamu pitkästä aikaa ja oli sellaista rumbaa että huhheijaa. Onneksi ensi viikolla pääsee taas yövuoroon "rentoutumaan". Päivät menivät niin, että kun aamulla nousin viideltä, menin kuuteen töihin ja töistä pääsin 17-19 aikaan. Sen jälkeen ajoin Ypäjälle liikuttamaan heppoja ja kotona kaaduin sänkyyn ja nukahdin. Ja seuraavana päivänä sama uusiksi. Kyllä se hieman söi ihmistä kun ei ollut taas tottunut, mutta eiköhän tämä tästä lähde!


Koska kello on aivan tuhottoman paljon ja minun pitäisi tänään olla skarppina kenttäkisoissa (kauden avaus, jippii!), saatte tälläkin kertaa enemmän kuva- ja videomateriaalia kuin tekstiä. Oltiin tosiaan viikko sitten Karin luona valmennuksessa. Alun perin piti mennä vain Allilla, mutta koska Pyry oli kisoissa vähintäänkin pöheli päätin ottaa senkin hyppäämään. Menin ensin Pyryllä ja sitten Allilla. Ja molemmat olivat taas aivan ylitse mahtavia! Elsa oli kuvaamassa stillkuvia ja äiti otti videota, joten ei muuta kuin nauttimaan näistä kuvista ja videoita sen kummempia selittämättä.

Valmennuksesta jäi tosiaan aivan huippufiilis. Allin kanssa tehtiin vähemmän ja pienempää, sillä se vaikutti niin varmalta ja menevältä ettei haluttu pilata millään epäonnistumisella sen itsevarmuutta. Ennemmin tehtiin vain yksi rata mikä meni hyvin ja siinä se. Pyry sai tehdä kaksi rataa ja tälläkään kertaa muuria kummallisempaa ongelmaa ei meilläkään ollut. Aivan super hepat!











Minulla on tosi huono fiilis kun en ole ehtinyt edes blogia päivittämään. Lisäksi nämä valmennuspostaukset on niin nähty! Olisiko vapun kunniaksi hyvä kommentoida ja kertoa miten saataisiin lisätwistiä seuraavaa valmennuspostausta varten. Ehdotuksia? Enemmän tekstiä, kerrontaa, videota, kuvaa, musiikkia, äänetä?

Kommentit

  1. Se perus myday on aina tosijees :D
    Tyyliin "Moi oon menossa töihin, tältä täällä näyttää --- Nyt täällä ajan sinnejatonne kyytissä sitäjatätä (siis ei mitään tarkkaa tietty voi töistä, vaitiolovelvollisuudet yms.!) --- Nyt oon menossa kotiin --- Nyt ratsastetaan ---" tollasta perushommaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. itseasiassa voisin vaikka tälläisen tehdäkin taas pitkästä aikaa :)

      Poista
  2. Seuraava valkka video ois kiva saaada ääniraidallisena :) !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tätä on paljon toivottu ja pitänyt se jo aikoja sitten toteuttaa, eli listalle! :D

      Poista
  3. Itse olen ainakin viime aikoina tykästynyt niihin valmennusvideoihin, joissa valmennuksen sisältö on nauhoitettu videon päälle, eli bloggaaja kertoo videon pyöriessä millaisia tehtäviä valmennuksessa oli ja kuinka ne omasta mielestä menivät. :) Kaikki sun postaukset tulee kyllä ehdottomasti luettua postauksen tyylistä riippuen, mutta tuollainen video johon nauhoittaisit omaa selitystä päälle ois aivan huippu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi kiitos ihanasta kommentista :) Joo, pitää koittaa tehdä tuollainen ääniraidallinen heti kuin saan hyvää materiaalia siihen!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov