Siirry pääsisältöön

Hevoset 2017 - Kisakauden avaus

Kuvan kuvannut Siiri Markkanen, kiitos!

Muutama viikko sitten startattiin Pyryn kanssa kisakausi. Mietin pitkään Hevoset messuille osallistumista, jo sen takia että se maksoi niin paljon. Kaksi valmennusta meni kuitenkin niin hyvin, että päätin ottaa riskin. Hampaita kiristellen maksoin 63€ lähtömaksun ja lauantaina 8.4. suunnattiin trailerin kanssa Tampereelle.
Perillä oltiin hyvissä ajoin, Pyry laitettiin rauhaksiltaan kuntoon ja ehdin hakemaan esiintyjä liput ja ilmoittautumaan muutenkin. Oltiin aivan luokan häntäpäässä, mikä oli ihan hyvä, sillä sain tehtyä pitkän rauhallisen verkan. Ja ottamaan tarpeeksi hyppyjä kun Pyry oli vähän liiankin energinen. Verkassa Pyry tuntui tosi hyvältä, ehkä jopa hieman liian rennolta. Hypyt oli kuitenkin ihan teräviä ja tarkkoja, joten hyvällä mielellä oltiin lähdössä radalle.


Loput kuvat kuvannut Hanna Heinonen, kiitos!

Radalla sai hypätä esteen numero 9 ennen kuin aloitti radan. Minä en edes muistanut sitä, vaan keskityin näyttämään Pyrylle liikkuvaa yleisöä. Koska se ei siitä itselleen mitään kummempia ottanut, huiskautin vaan tuomarille ja lähdin radalle. Ykköselle ei tullut ihan niin terävästi kuin ajattelin ja pikkaisen kolautti. Hieman koitin kohentaa ryhtiämme ja sitten kakkonen hyvin. Kolmoselle olin lähdössä kauempaa ja tulikin typerä hyppy kun pyry otti miniaskeleen. Taas vähän terävöitystä ja hienosti nelonen ja pienellä - ylimääräisellä - paineella neljä askelta ja vähän isosti vitonen. Ei kuitenkaan huonosti. Kutoselle tuli hyvin takajaloilleen mutta sitten.. Seiskalle tuli yksi pieni virhe, kun se otti yhden pidemmän askeleen eikä tullut takajaloille niin hyvin kuin olisin halunnut. Yksi pieni virhe, minkä Pyrykin olisi voinut antaa anteeksi, ja siitä tuli puomi. Viimeiseksi sarja, jonka väli jäi vähän lyhyeksi, mutta puhtaasti. 4 vp ja ei mikään nopea aika tiesi sijoituksen olevan keskivaiheilla.






Että harmitti. Ylipäätään välillä harmittaa se että pitää olla näin herkkä hevonen, että se pienikin virhe kostautuu. Kyllä se radalla sen yhden ison virheen korjasi, mutta tuo ihan pikkiriikkinen pieni virhe.. Taitaa olla radalla vain yhteen virheeseen varaa vai miten se meni. Kai tämäkin sitten otettiin kokemuksen kannalta. Hieno se on kuitenkin huomata, ettei Pyry ota itseensä yhtään yleisöstä - mitä nyt lopussa taputtaessani sitä jotain pelästyi - vaan keskittyy aina 110% tekemiseen. Kai siis tässä ihan tyytyväisiä pitää olla. Se oli kuitenkin vasta kauden ensimmäinen kisa, joten ei kai tässä mitään paineita tule vielä ottaa. Leuka rintaan ja kohti uusia haasteita!

Kommentit

  1. Voi harmin paikka, kyllä oli turha puomi! Hienosti ja siististi ratsastettu :) Ihalin sun saappaita katsomosta, itse halusin samanlaiset aikaisemmin, mutta sovituksessa jalkani ei vain niihin mahtunut!

    Kyllä on törkysen hintainen luokka! ..no kaipa tuo karsii osallistujia, jotta ei koko päivää mene esteluokkiin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos :) Tykkään kans ihan sikana näistä saappaista! Itse kun ostin nämä niin olivat liian isot normaalikoko mitä käytän (40), joten nämä minun saappaat on koon pienemmät (39) mitä ihmettelin tosissani, sillä on vielä tosi kapea lestiltään ja olen itse tälläinen iso lättäjalka! :o Mutta en ole päivääkään katunut näiden ostamista, aivan ihanat <3

      Poista
  2. Kuinka monta metriä tuo väli neloselta vitoselle oli? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on pakko myöntää etten tiedä, en mitannut väliä ollenkaan :D

      Poista
  3. Sun ratsastusta on niin mukava katsoa! Tsemppiä tulevalle kaudelle! :)

    VastaaPoista
  4. Moikka!

    Kirjoitin jo varmaan kuukausi sitten, sillon viimeisimpään postaukseen saman asian, mutta vastausta en saanut niin kirjoitan saman jutun nyt tähän uudestaan jos olisi parempi tuuri vastauksen saamisen kanssa.

    Sähän olit logistiikka alalla? Mulla olis siihen ammattiin liittyvä kysymys.Kun ajan 10 tietä pitkän matkaa niin joka ajokerralla ainakin yksi rekka-auto tulee ajamaan ihan perseessä kiinni, vaikka menis täysin nopeusrajoituksien mukaisesti. Eikö kuskit tajua kuinka kuumottavaa se on pienen henkilöauton kuljettajalle? Jos tulee äkkijarrutus ni henkilöautohan siinä jää täysin rekan alle ja täysperävaunullisen jarritusmatkakin 80km tuntinopeudella on aikamoinen. Eikä päde todellakaan kaikkiin kuskeihin, jotkut ovat tosi fiksuja mutta mukaan mahtuu näitäkin yksilöitä. En tunne yhtään rekkakuskia niin ajattelin jos sä voisit vähän valaista ja kertoa kuskina näkökulmaa, jos mäkin vaikka ymmärtäisin sitten paremmin.

    Terveisin, pelokas pienen henkilöauton omistaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä helvataa sä hiillostat yhtä erillistä kuskia tästä? Sanoit ettet yleistä kaikkien kuskien tapojen olevan huonot, mutta silti oletat tämän kuskin ehdottomasti tietävän, mistä on kyse. Kenties vastausta ei kuulu, koska ei asiasta ole omakohtaista kokemusta. Ihan yhtälailla on idiootteja henkilöautoilla ajajia, jotka kiilailee rekkojen eteen ties mistä kulmista ja sen sellaista. Jos et uskalla isoilla teillä ajaa ei niille parane lähteä. :)

      Poista
    2. Miten niin hiillostan yhtä erillistä kuskia? En millään jaksa usko, että Senni just olisi ajanut mun takana. Ei ihan ajella samoilla reiteillä. Eikä rekkakuskeja oikein voi verrata henkilöautoon. Joo yhtä paljon adrenaliini alkaa virtaamaan kun typerät rekkakuskit lähtee riskialteissa paikoissa ohi, mutta niiden massa ja jarrutusmatka on pikkasen eri. Rekkakuskit ovat ammattikuskeja, että luulis tietävän mitä tekevät.

      Juuri sen takia halusin saada Sennin mielipiteen asiasta, että saan kuulla rekkakuskin mielipiteen. Jos vaikka olisi jotain jota en itse ole huomannut.

      Poista
    3. Moikka, toinen Anonyymi!

      Sähän olet pienen henkilöauton omistaja? Mulla olisi niihin liittyvä kysymys.
      Itsellä on ollut ajokortti (BC) 12 vuotta. Kuljen kuitenkin paljon myös pyörällä ja jalkaisin. Kun tuolla liikenteessä kulkee niin näkee paljon todella vaarallisia ohituksia ja todella todella paljon kännykän räplääjiä ratissa sekä puhelimeen puhujia vaikka ne on laissa kielletty. Näkee myös todella paljon ylinopeutta kuten myös alinopeutta, vastaantulevien kaistalla ajavia, yksisuuntaista väärään suuntaan ajavia, suojatien eteen pysähtyneiden autojen ohittajia, suojatiestä välittämättömiä kuskeja... Eikö kuskit tajua kuinka kuumottavaa se on kanssakulkijoille?

      Ei päde todellakaan kaikkiin kuskeihin, jotkut ovat tosi fiksuja mutta mukaan mahtuu näitäkin yksilöitä. En jaksa uskoa, että juuri sinä olisit tehnyt näitä mainittuja asioita mutta halusin saada mielipiteesi asiasta, jos vaikka olisi jotain jota en itse ole huomannut.

      Terveisin, pyöräilijä/jalankulkija/julkisia kulkuneuvoja käyttävä/BMW-kuski/rekkakuskin tytär/rekkakuskin siskon tytär/rekkakuskin tyttären tytär..

      Poista
    4. :D Anteeksi, en vaan voinut olla naurahtamatta tälle keskustelulle!

      Mutta tosiaan, minun piti vastata alkuperäisen anonyymin kysymykseen, mutta se jäi jotenkin uusimpien postausten jalkoihin ja lopulta yksinkertaisesti unohtui. No tässä se kuitenkin nyt tulee:

      En tiedä, miksi jotkut isomman auton kuljettajat ajavat takapuskurissa. En ikinä ole sitä itse ymmärtänyt joten kysäisin sitä kyllä rekkaryhmässä. Siinä missä tällekin alalle on pesiytynyt joukko idiootteja, joiden mielestä "henkilöautokuljettajia tulee kouluttaa" ja joiden asenne on pahemman luokan liikenneraivoa, oli myös ihan asiallisia vastauksia, kuten ;

      - Henkilöauton nopeusmittari yleensä valehtelee noin 5km/h, rekat ajavat max 85 km/h (poislukien rajotintavasten polkevat suomalaismöllit ja pitkäkilpiset (= ulkomaalaiset)). Tämä oli hyvin yleinen vastaus kysymykseen, mutta se ei mielestäni oikeuta ajamaan takapuskurissa. Perusteltiin sillä, että yritettiin vinkata edessä ajavalle että hänen nopeutensa on alhainen.

      - Henkilöautonkuljettaja on törttöillyt. Tämä oli toinen yleinen "syy" takapuskurissa ajoon. On tultu risteyksestä eteen ja yhdistelmä joutunut jarruttamaan, hullun ohituksen jälkeen jääty himmailemaan eteen, kolmion takaa.. Mitä näitä nyt on. Tämäkään ei mielestäni peruste, mutta annettiin kuitenkin usein syynä ja myönnettiin ettei se ketään hyödytä, mutta haluavat jotenkin "kostaa" tökerön käytöksen.

      Kumpikaan näistä yleisistä vastauksista ei oikeuta takapuskurissa ajoon ja siihen voi olla niin monta syytä kun on kuljettajiakin. On kiire aikataulut, ajoaika lopussa, ulkomaalainen kuljettaja, idiootti, muuten vain välinpitämätön.. Kyllä tälläkin alalla riittää kansaa siitä mukavasta kanssaliikkujia huomiovasta kuskista aina siihen perinteiseen Rekka-Perttiin joka kaivaa napaansa ja kokee olevansa tieliikenteen jumala ja kouluttavansa kaikki kanssaliikkujat.

      Eli valitan, minulla ei ole sinulle mitään yksinkertaista vastausta kysymykseesi. On vain niin erilaisia ihmisiä ja tekijöitä tälläkin alalla :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov