Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2019.

Uusi ulkoasu - vihdoinkin!

Onhan se edelleen hirmuisen yksinkertainen, mutta mitä pidätte?! Pakko myöntää että itse pidän kovastikin tästä uudesta raikkaammasta ja yksinkertaisesta luukista. Ja kuvassa komeilee tosiaan minun yksi passeistani, The Party's Rockin (oikealla) ja minulla hetken aikaa hoidossa ollut tamma Allaboutthatblaze. Näistä jälkimmäinen palasi takaisin tarhaan, sillä oli tuhottoman laiha ja nyt koitan sitä ruokkia sitten hieman extraa siellä tarhassa. Siellä se tarhailee minun ex-orini ex-passini King of Galapagoksen kanssa. Tämä pieni herra siis ruunattiin noin kuukausi sitten ja sillä vaan ei ole minkäänlaista hajua peitsaamisesta, joten se myydään uskottavasti seuraavassa Ohio huutokaupassa. Nyt se saa tarhailla sitten Blazen kanssa siihen asti. Ja hyvin he tulevatkin juttuun, toki ruuna on tammaa hieman ahneempi, joten välillä käy jo ennestää hieman hoikkaa Blazeä sääliksi.. Mutta mitähän muuta isoa on tapahtunut? Sain vihdoinkin haettua Walmartista itselleni adapterin millä saan l

Uusi vuosi, uudet kujeet?

No ei ehkä. Samoja kujeita meillä on siis tänäkin vuonna. Mutta ennen kun palaan kunnolla kirjoittelemaan kuulumisia, haluan vain tulla pahoittelemaan tämän hetkistä toivottavasti hyvin väliaikaista ulkoasua. Vanha ulkoasu oli aivan liian synkkä ja tuli ihan paha mieli sitä katsoessa, joten oli pakko vain päästä siitä nopeasti eroon. Uusi ulkoasu, tai vanha muokattu, tulee heti kun saan aikaa tehdä pientä kuvankäsittelyä. Joka tapauksessa hengissä ollaan edelleen, lämmintä alkaa täällä Floridassa jälleen olemaan pienen kylmän kauden jälkeen. Mutta palataan niihin kuulumisiin myöhemmin, halusin vaan käydä pikaisesti moikkaamassa.  Annetaan ihan hetki vielä levätä, kohta tullaan takasin kuulolle!