Tai no. Jos tunkee kalenterin täyteen menoa niin ei siinä kovasti iisimmin tule otettua. On nyt tullut vietettyä viikko kesälomaa ja tämä on toinen alkanut viikko. Itseasiassa loman aloitin jo 1.7. mutta 2. ja 3.7 vietetiin työporukan kanssa virkistymisretkellä laivalla. Seuraava viikko menikin kolme päivää Espoossa kenttäleirillä ja viikonloppu Niinisalossa.
Mutta kertomatta on jäänyt paljonkin. Juhannuksena käytiin hyppäämässä Este-Jusseissa kaksi luokkaa, 100 ja 110-120 cm. Molempien luokkien verryttelyissä Pyry oli semmoinen klomppa, otti aina pystyn alas. Metrin radalla sitten annoin ekan esteen jälkeen edetä ja sen jälkeen koko pakka oikeastaan sekosi. Paikat osut ihan hyvin kohdille, mutta yhden puomin tippumisella tultiin maaliin. Kympin verkassa Pyry otti taas kokoajan pystyn alas, mutta okseri meni ihan hyvin. Radalla kaksi ekaa oli aivan SUPER hyviä. Mutta sitten taas pakka syystä tai toisesta hajosi ja puomit tippui, tippui ja tippui. Viidennen puomin jälkeen jätin leikin kesken. Nyt useamman viikon jälkeen videota katsoessani onhan se melkoista räpellystä. Kolmoselle rytmi muuttui, vitosella syöksyin, samoin kutosella. Seiskalla ratsastin ihan vinoon ja kasilla olin jo itse ihan hermostunut puomien tippumisesta. No. Ensi kerralla taas paremmalla yrityksellä!
Kesäloman ensimmäisenä päivänä käytiinkin sitten taas valmennuksessa. Kertasin Karille tapahtumia ja sain taas palautetta mitä tehdä jatkossa. Valmennuksessa itsessään tehtiin kivoja ja kehittäviä tehtäviä, mistä taas sain varmuutta ihan huimasti tekemiseen. On kyllä onni kuin on tuollainen valmentaja joka jaksaa panostaa meihin ja myös on kiinnostunut siitä mitä kisataan, koska ja miten. Huippu valmentaja on huippu valmentaja!
Nyt on taas pakko jättää näin lyhyeen tämä postaus. Koitan saada kirjoitettua tässä postaukset kiinni muutamien päivien aikana. Tällä viikolla on kuitenkin taas menoa kun huomenna (tänään) lupasin lähteä yöksi kaverin mukaan töihin, keskiviikkona on valmennus, torstaina mennään Pilvin kanssa Särkänniemeen, Perjantaina menen meidän firman autolla töihin, lauantaina olisi kaverin kanssa mahdollisesti kierros kuppiloissa.. Niin mikä loma se olikaan? Seuraavalla viikolla taas lisää menoa, on sponsorointi juttuja, Allin hakua (TOIVOTTAVASTI) Hauholta (tilannetietoja: ei, se ei ollu kantava... huoh :( ), Tammerfestit Tampereella... Huh, tuntuu että loma menee tässä kiireessä ihan ohi ja lepäämisvaihe jää ihan kakkoseks! Seuraavat kisat on "onneksi" vasta KenttäSM 2-3.8..
Blogi on nyt siis joutunut kokemaan ikävää takapakkia, mutta eiköhän tämä. Piti tämän loman aikana ehtiä päivittämään myös ulkoasu, mutta saa nähdä miten tässä ehtii. Vai ehtiikö. Nyt kuitenkin pää tyynyyn, sillä aamulla taas aikainen herätys tallille! Nähdään taas pian hieman tuoreempien kuulumisien kera!
Välillä vaan puomit tippuu vaikka vaan katsoisit niihin päin :) Tsemppiä paljon ja hyvää lomaa :)
VastaaPoistaKiitos :) ja näinhän se on välillä vaan tulee puomeja ilman sen suurempia mokia :/
PoistaHeips, ei niinkään aiheeseen liittyvä kommentti, mutta tulee varmaan helpommin huomatuksi jos kysäisen nyt tässä uusimmassa postauksessa: oletko käyttänyt tuota Allin W healing loimea Pyryllä tai Mollalla? Mietin, että näinköhän malli sopii rotevammallekin kaverille. Mulla suokki, jolle ainakin bot istuu nätisti, mutta mieluusti kannatan suomalaista merkkiä nyt kun tulee tarvetta hommata tuollainen loimi. :)
VastaaPoistaJuu oon käyttäny pyrylläkin sitä Allin loimee ja istuu hyvin :) tosin saisi olla Pyryllä ainakin koon pienempi mutta muuten ei istuvuus ole ollut huono :)
PoistaYritättekö siis vielä allin kanssa vai jäikö vipaksi yritykseksi? :(
VastaaPoistaKyllä se nyt varmaan vielä kerran astutaan mutta jotenkin alan olemaan jo epäuskoinen että se jäisi kantavaksi :(
PoistaMistä mitalikohusta puhuit viime postauksessa? :)
VastaaPoistaPitkä ja vanha tarina, ht-netin kohuja :)
Poista