Kisamatkalla

niinhän siinä kävi että maastoesteitä koko halli täynnä.. Eli tälläkään kertaa ei saatu rakennettua meidän jumppatehtävää.. Haluan kuitenkin toteuttaa mun vision, eli vielä jossain vaiheessa mä pääsen tekemään tätä mun päässä pyörivää sairaan hyvää jumppaa! Ennen itse maneesikertausta, pieni avautuminen: Mua todellakin ärsyttää kun tuntuu että aina kun saan jotain materiaalia (kuvia tai videoita) menee homma ihan penkin alle. Mä puhun täällä tyytyväisenä että "hitsi kun ollaan menty Pyryn kanssa sata tuhatta askelta eteen" ja sit kun päästään keskustaan hyvälle pohjalle kameran eteen ni on kun ei osattaisi mitään. Sama Allin kanssa, mutta hieman erilaisilla ongelmilla. Pointti tässä avautumisessa on siis se että miksi ihmeessä aina kun saan materiaalia kaikki menee vähintään huonosti?! Kuulostaa että yritän puolustella mun huonoa ratsastuskertaani ja kyllä, sitä teen.. Maneesilla oli tyhjää kun päästiin sinne, joten päästiin ihan vapaasti hyppäämään. Aloitin

.. Kaikki onkin paremmin kuin hyvin! Tämän kertainen postauksen otsikko tuli tänään taas todettua itsekseni. Muutaman rennomman päivän jälkeen käytiin pidemmillä maastolenkeillä ja tuli todella hyvä ja kiitollinen fiilis itselle. Sitä alkoi oikein miettimään että aina vain haluaa jotain enemmän ja lisää. Itse olen näistä meidän maastoista valitellut, kun keskustassa on paremmat maastot kun meillä. Onhan se niin, keskustassa on aivan uskomattomia kiipeilymaastoja, hiittirata, vaellusreittejä.. Lisäksi tietenkin usea maneesi ja useampia kenttä, maastoesteitä, derbykenttä, ravirata, peltoja, suoria, mäkiä, mutkia.. Mutta herranen aika minullakin on täällä asia hyvin! On pitkiä suoria, vähä autoisia teitä, kenttä lähellä, mäkiä, metsää, peltoa.. Aina vain haluaisi enemmän vaikka oikeasti on vaikka kuinka hienot mahdollisuudet jo tällä hetkellä. Tänään taas silmät aukesi siitä miten kivoja maastoja meilläkin on! Mutta nyt siis itse postaukseen alku avautumisen jälkeen. Ensinnäk

Nyt meitä on hemmoteltu kauniilla auringon paisteilla.. Ja ennen kaikkea paukkuvilla pakkasilla! Ostettiin hyvään väliin hevosille uusia toppaloimia ja nyt on heti päässyt nuo kokeilemaan niiden lämpöä. Hyvin kelpaa olla pihalla, pakkasen paukkuessa! Minusta on niin hölmöä kun en ehdi / viitsi oikein kirjoittaa mitään kummoisempia kuulumispostauksia. Tämä nyt lähinnä on sen takia, kun ei ikinä ole materiaalia, vaan aina tulisi olemaan vain enemmän tekstiä. Ja kun eipä nämä meidän arkiratsastukset tällä hetkellä päätä huimaa, kevyttä tuuppailua kotikentällä tai maastossa sen mukaan mitä pohja antaa periksi. Eli kovin erikoisia kuulumisia ei toisaalta täältäkään suunnalta ole antaa.. Eilen kuitenkin päätin edes yrittää kuvata minun Ikke-pokkarillani edes muutama hassu epätaiteellinen nopea räpsäisy. Oli taas kiireen poikasta, joten en ehtinyt edes jäädä miettimään sen tarkemmin miten päin räpsin tai miksi. Kunhan otin kuvia ja pelleilin kuin nuorempana! On se kiva joskus n

on mulla vaan niiin hienot hepat, jälleen kerran! En vieläkään ole ehtinyt vastailemaan kommentteihin, mutta lupaan nyt viikonlopun aikana ryhdistäytyä! Jouduin jäämään tuossa viime postauksen jälkeen pienelle pakkolomalle - töiden takia -, mikä teki kyllä hyvää! Anonyymien kommentointiesto hieman venyi, mutta nyt se - valitettavasti - on käytössä. Viime viikko olikin töissä aika hurja ja jouduin perjantain Mikon valmennuksen perumaan kun oli tiedossa pitkä päivä. Minulla koko viikko oli tosi vaikea, sattui ties mitä pieniä takapakkeja ja tuntui etten päässyt ollenkaan tekemään mitään fiksusti.. Kaikki mitä tein vähintäänkin kaatui, heh! Maanantai-tiistai välillä en itse ehtinyt heppojen selkään, mutta keskiviikkona pääsin Ypäjälle klo 19.30 toteamaan että on pirun kylmä. Juoksutin kuitenkin kaikki hepat meitin kotikentällä, eli pellolla missä oli lunta. Suokit juoksi hyvin, mutta Allin kanssa se oli ihan turhaa, sillä se varoi niin paljon pohjaa etten raaskinut edes muuta

Loppuu oma jaksaminen vaikka parhaani yritin.. Sanon jo heti anteeksi, todella paljon anteeksi kaikille ihanille kommentoijille, joista myös suurin osa on positiivisiä anonyymejä. En vain jaksa enää, joten minun on hetkeksi pakko ottaa anonyymikommentointi pois.  En halua että ketään ymmärtäisi tätä väärin, mutten jaksa enää uudestaan ja uudestaan kertoa että yritän parhaani. Minusta vain tuntuu pahalle se, että jaksan aina yrittää kertoa että ymmärrän etten osaa tai miksi teen mitä teen. Ikinä ei ole blogin pito ollut minulle näin vaikeaa ja myönnän että nytkin kirjoittaessa oikeasti itken. Koska minusta tuntuu pahalle. Eikä pelkästään se että joku on minua kommentillaan loukannut, vaan myös se että joudun tekemään tälläisiä ratkaisuja. Hevosten hyvinvointi on minulle aina ollut kaikki kaikessa. Parhaani olen aina koittanut tehdä ratsastaessa. Yrittänyt ymmärtää myös negatiivisiä ihmisiä. Nyt vaan ei enää jaksa ja pitää jotain tehdä ja tämä nyt taitaa olla se ensimmäi

nyt todellinen pikapostauksien äiti! Nyt tosiaan luvassa kaikkien pikapostauksien äiti, koska huomenna olen menossa viiteen töihin ja nyt haluan mahdollisimman pian nukkumaan. Tänään olin tosiaan sopinut klo 12 eteenpäin molemmille hevosille Artsin valmennuksen. Suunnittelemani päivä meni kutakuinkin näin: "Aamulla klo 5.30 herätyskello herättää ja käyn nyppäsemässä auton lämmittimeen. Klo 6.30 kohti Ypäjää ja noin klo 7 aamutalli ja hevoset pihalle. Karsinoiden siivous, aamupala ja reippaasti hepat kuntoon valmennukseen. Valmennuksen jälkeen kotona hepat pois ja viimeistään klo 18 kotiin." Lopulta heräsin klo 10 kun tajusin että aamu on jo pitkällä, soitin hädissäni äitin ruokkimaan hevoset ja lähdin hoipakkaa Ypäjälle. Kotona hepat kuntoon ja valmennukseen nopean aamupalan jälkeen. Karsinat siivottiin sitten valmennuksesta tultuamme. Ja sitten pikaisesti valmennuksiin: Aloitettiin Pyryn kanssa. Nyt on ollut meillä hieman hyppytaukoa, mutta käytiin tuoss

"Sekä tai joko että" on erikoispostaussarja, joka ilmestyy aina kun allekirjoittanut keksii kaksi kohdetta mitä vertailla. Postausten on tarkoitus pysyä jämäkän lyhyinä, kertoen kuitenkin mielipiteen. Näiden postausten on tarkoitus myös herättää keskustelua; miten sinä valitsisit, oletko kanssani samaa mieltä vai menetkö täysin vastakkaiseen suuntaan. Sinä voit lukijana myös vaikuttaa ja ehdottaa hyvää "sekä tai joko että"-aihetta! Erikoispostaussarjan toiseen osaan päästiin hieman enemmän esteratsastuksen piirissä. Tällä kertaa pohditaan kumpi estetyyppi olisi mieluisempi hypätä, pysty vai okseri . Tätä haasteellista kysymystä lähdetään purkamaan seuraavin mielipitein: Pysty . Minulle henkilökohtaisesti pysty-este on ehkä heikkous. Pystyt ovat pääsääntöisesti pienemmän näköisiä, mutta tavallaan myös niiden hahmottaminen on vaikeampaa. Valehtelematta suurin osa esteradalla tapahtuvista tiputuksista tulee juuri minulla pysty-esteeltä. Pystylle tulisi lä

tittidititttitttiiiii! Kauan odotettua tatuointiaika oli tänään! Kuva ei oikein luo oikeutta tatuoinnille, on livenä vielä kivemman näköinen, oli kuvan ottaminen vain aika hankalaa! Tänään oli siis vihdoin aika tatuoinnille, ja tämä on nyt järjestyksessä toinen tatuointi. Ensimmäisen tatuoinnin otin Lurpan muistolle ja se löytyy niskasta. Koska silloin kuvan hakkaaminen ei sattunut yhtään, menin todella hyvillä mielin tatuoitavaksi, tietenkin hieman jännittäen.. Sitten katsottiin tatuointi paikoilleen ja ei muuta kuin väriä ihon alle. Voin sanoa että meinasi isolla tytöllä tulla kyllä tuskaiset hikikarpalot naamalle, sattui meinaan  järjettömästi . Kyllä minulle sanottiin että se sattuu juuri jalkapöytään hakata, siinähän ei ole "lihaa" yhtään vain on enemmän juuri luuta ja jänteitä ja muuta tilpehööriä. Lisäksi kun kiersi nilkan meni toiselta puolelta kokonaan nuppuluun päältä ja kirpaisi kyllä niin mukavasti että... Oli kyllä tatuoijalla haastetta kun oli niin

kylläpä se kuulostaa omituiselta kun sen sanoo ääneen.. kiitos Roosa kun kävit testailemassa heppoja, arvostan :) En edes itseasiassa tiedä mistä moinen ongelma olisi minulle kehittynyt, mutta eilen tosiaan sen kunnolla tajusin. Olen kotona treenaillut molempien kanssa ahkerasti, mutta tällä hetkellä käyn Mikon valmennuksissa lähinnä Allin kanssa. Ai miksikö? Sitäpä juuri aloin tässä enemmän pohtimaan. Voisin sanoa että Merjan pohja ei sovi Pyrylle tai etten näe siinä järkeä miksi kävisin. Tämä on vain itsensä huijaamista ja siksi totean sen tosiasian: itselläni on luottamusongelma - oman itseni kanssa. Luotan kyllä täysin siihen että ratsastustaitoni ovat täysin riittävät, luotan siihen että hevoseni saavat hyvää vaihtelevaa liikuntaa. En kuitenkaan luota enää itseeni sen suhteen että ensi kaudella kisattaisiin isoja ja tehtäisiin maailman valloitusta. Pyryhän on kieltämättä minun ykköshevonen. Alli on minulle kuin "projekti", sen kanssa on vielä paljon t

No sehän on Roosa! klikkaa itsesi blogiin tästä . Jee, vihdoin saan Roosan kiipeemään heppojen selkään! Nyt hyvällä syyllä perustelin kun se omistaa mammuttikortin (eli kun lore on jättiläinen ja alli on jättiläinen niin se osaa noita jättiläisiä ratsastaa) niin sen piti tulla sitten välttämättä käymään Allin selässä. Samalla tuuppasin sen tuonne pienen hienon suokkimiehen selkään! Itse en niinkään osaa kertoa oikein mitään, uskon että Roosa kirjoittaa enempi. Molemmat hevoset meni hyvin, Allin kanssa oli enemmän ongelmia mutta se nyt onkin vielä ihan vaiheessa. Pyryn kanssa kun löytyi nappulat niin meni tosi mageesti! Itse yritin käyttää aikaani hyödyksy kuvaamalla, mutta taisi se suurin osa ajasta mennä jännittämisessä ja Lotan - väsyneitä - juttuja kuunnellessa ;) Ja itseä jännitti kaikista eniten se kun ei aikoihin ole kukaan muu kiivennyt tuonne selkään ja jos ihan haukut tulee. Ei Roosa ainakaan - vielä - sanonut että ne ihan surkeita on ja Allinkin on vasta ihan pro