Ensin minun piti kirjoittaa hieno, iso, pitkä, laaja postaus siitä miten on vuosi mennyt. Kuten yhteenveto. Mitä tapahtunut ja miksi. Sitten sain mahdottoman ketutuskohtauksen mikä on jatkunut kolmesta asti ja ei, siihen loppui into. Siksi tämä vuoden viimeinen postaus on sellainen missä kerron siitä mitä olen itsestäni ja ympäristöstäni oppinut. Liittyen niin hevosiin kun elämäänkin. Opin tänä vuonna itsestäni etten pysty olemaan täydellinen. Kukaan ei pysty. Minulla oli kuitenkin pala täydellisyyttä. Maailman rakkain Lurppa. Se oli pala sitä minun täydellisyyttäni. Pala sitä missä uskoin siihen että minusta tulee vielä jotain. Pala sitä mikä valoi uskoa. Vaikka Lurppa ei fyysisesti ole enää minun luona, se usko minuun on sisälläni. Se kertoi minulle sen ettei täydellisyyttä ole. Muut eivät näe Lurppaa täydellisenä. Koska heille se ei ollut täydellinen. Minulle se oli. Lurpan lähtiessä pois, opin, että en pysty olemaan täydellinen. Aina minusta, niin ihmisenä kuin ratsastajanakin, ...