Kisamatkalla

Turha sitä on kierrellä. Nyt on elämässä paljon muutakin. Pääni pulppuaa ideoita, mutta kun pääsen kotiin, ei tee enää mieli avata konetta. Parhaimmillaan - vaiko pahimmillaan - 15 tuntiset työpäivät syövät jaksamista. Hevosen selässä ehdin käymään viikonloppuisin ja välillä sekin on pikainen hölkkä maastossa. Välillä mietin mitä olen tekemässä? Loppuuko tämä kiire ikinä? Saako tähän jotain järkevää rytmiä ikinä? Mitä sitten tässä onkaan tapahtunut. Instagram on täyttynyt kätevästi millä muullaan kuin omilla pärstäkuvilla kuin ei ole sinne ollut mitään heppakuulumisiakaan. Hepat kuitenkin voi hyvin. Ne muuttivat tapaninpäivänä takaisin kotiin. Äiti näyttää voivan jo huomattavasti paremmin. Ainiin ja päivätkin alkavat pitenemään ja valoa tulee minuutti kerrallaan enemmän!     Olen tavallaan nauttinut tästä tietokoneettomasta ajasta. Viettänyt ihan huikeaa aikaa perheen, kavereiden, töiden ja hevosten parissa. Välillä olen tuntenut huonoa omatuntoa siitä etten ole kirjoittan

Tiedän että olen sen sanonut monta kertaa aikaisemminkin. Se kuinka iloinen, kiitollinen ja onnellinen olen siitä miten ihana lähipiiri minulla on. Ja nyt taas sanon sen. Vaikka näin itsenäisyyspäivänä voi kiitollinen olla paljon muustakin - ja olenkin - olen tänään todella kiitollinen, onnellinen ja kerrassaan häkeltynyt miten uskomattoman ihania ihmisiä ympärillä on! Taas on hiljaisuutta blogissa. Voin edelleen kertoa että töitä piisaa ja sen takia koneelle istuminen tuntu enemmäin kuin työltä. Sen lisäksi viikon sisällä on äiti mennyt huomattavasti huonompaan kuntoon. Olen varmasti joskus täällä blogissakin avannut äidin mystistä sairautta, mutta kuten silloinkin, nytkään en sen enempää henkilökohtaisiin asioihin mene. Voin sanoa että sairaus on sellainen, että huomenna voidaan olla 10 askelta parempaan - tai 50 huonompaan - suuntaan. Tähän ei lääkärit löydä syytä eikä siihen ole tiettävästi hoitokeinoa. Yritetään vain pysyä positiivisina!   Nyt tilanne on vielä ollut koh

Ja taas mennään! Eilen valmennuksessa jumppailtiin ja tänään sitten hypättiin rataa. Sain Jennan pestattua kuvaamaan, joten saatiin vähän muutakin kun kypäräkameramateriaalia. Pyry oli kotona jo varustaessakin ihan pöheli, se puhisi ja möhelsi, ilman mitään sen kummempaa syytä! En tajua mikä sitä vaivasi, heh. Ratsastaessa Pyry tuntui tosi kivalta jo heti alkuun, ihan sopivasti eteni ja oli tosi kiva hypätä. Kaikki paikat osuivat ja hyppääminen oli helppoa. Kunnes tein yhden pienen virheen.. Ihan normaalisti olin tulossa viimeisen radan pystylle, mutta näin paikan ihan tuhottoman kauas . Siinä vaiheessa olisi pitänyt vain istua ja odottaa pienen pidätteen kanssa mutta mitäs minä, koitan tappopaikalta tuupata yli. No eihän se tietenkään mene. Pöheli sitten sen verran sai tasapainoni horjahtamaan, että siellä kaulalla killuessani moksahdin alas.. Ja Pyry tietenkin hörvät hörössä jatkoi maneesia pitkin eikä edes antanut kiinni. Heh. Huomaa tosiaan hyppytauon minussa. Nyt pitäisi

Vihdoin päästiin hyppäämään! Nyt on hieman omien työkiireiden takia ollut hyppytaukoa ja Pyry on saanut suorittaa enemmän sileällä ja maastossa. Tänään sitten pitkästä aikaa päästiin taas hyppäämään, kun ollaan Somerolla Karin kurssilla. Ihan super kivaa päästä taas pitkästä aikaa hyppäämään, vaikka todellakin olen itse pahasti ruosteessa! Matkaan lähdettiin tänään yksin, sillä äiti lähti isäpuolen kanssa viikkonlopuksi turkuun. Ei siis valitettavasti mitään kunnon materiaalia, mutta otin kypäräkameran mukaan, että saan valmennuksesta edes jotain materiaali. Olin suunnitellut että olen tosi hyvissä ajoin, mutta kun puhuttaan minusta niin aina jotain pääsee tapahtumaan. Kuten tänäänkin, traileri oli talvirenkaiden vaihdossa, mutta se venähtikin puolituntia pidempään kuin piti. Sitten olinkin jo vähän hädässä ja myöhässä, mutta onneksi Somerolla olin maneesissa jo muutamaa minuuttia yli. Enkä ollut edes viimeinen, huh! Onneksi oli kaikki tuttuja porukasta niin ei se ollut niin just

Olen 22-vuotias kenttäratsastaja Johanna Soiluva ja opiskelen Helsingissä eläinlääketiedettä. Olemme Britti-hevoseni kanssa kilpailleet kansallisissa yhden tähden kenttäluokissa ja ensi vuonna tavoitteenamme ovat kansainväliset luokat. Voit tutustua meihin lisää Facebook-sivuillamme Johanna Soiluva & Very British 2 . Johanna ja Britti suorittamassa Helpon maastorataa Niinisalossa Sain Senniltä mahdollisuuden kirjoittaa teille ja päätin kirjoittaa kaksiosaisen postaussarjan: ratsastus liikuntasuorituksena ja ratsastajan oheisharjoittelu.  Ratsastus liikuntasuorituksena Ainakin omiin korviini kantautuu yhä harvemmin lähes kaikille ratsastajille tuttu lause: ”Ratsastus ei ole liikuntaa.” Ratsastusta harrastavat tai harrastaneet tietävät lajin todellakin olevan liikuntaa eikä pelkkä selässä istuminen riitä. Ratsastussuorituksen rankkuus vaihtelee ratsastajan kokemuksen, hevosen ratsastettavuuden, ratsastuslajin ja monen muunkin asian suhteen. Kokeneelle ratsasta

Blogiexpossa olin pitämässä jonkinlaista grafiikkapajaa ja siellä aluksi kun oli vielä hiljaista aloin suunnitella jos vaikka omaan blogiin saisi jotain uutta. Tykkäsin hirveästi beigestä ulkoasusta, mutta halusin tällä kertaa jotenkin.. Vähemmän kiekuroita ja enemmän asiallisuutta? En tiedä onko se oikein sanottu, mutta jotain yksinkertaisempaa. Blogiexpossa ei idea vielä päässyt kukkimaan, mutta kotona istuin koneelle ja yhtäkkiä visio olikin päässäni. Tein monta tunti pala kerrallaan uutta ulkoasua ja pääsinkin pitkälle koodaukseen asti, kunnes se ei vaan enää toiminut. En saanut millään koodeja kohdalleen ja kun kello oli jo liki kolme ja aamulla oli töihin mentävä päätin luovuttaa. Eilen en sitten jaksanut töiden välissä perehtyä asiaan, mutta kun tänään pääsin jo aikasemmin (heh, kymmeneltä illalla), ajattelin että nyt voisin koittaa uusin ajatuksin jos saisin toimimaan. Ja silleen se parin tunnin aherrus sitten taas palkittiin ja sain uuden ulkoasun. Huomattavasti yksin

Haluatko lähteä kisoihin, mutta kuljetuskalusto ei ole kunnossa? Etkö kestä juuri nyt ylimääräistä stressiä aikatauluista? Haluatko vain osallistua mukavaan ja hauskaan harjoituskilpailuun ilman suuria paineita onnistumisesta? Nyt se on mahdollista, tervetuloa osallistumaan ensimmäiseen Kisamatkalla Virtuaalicup piin! Mistä on kyse? Kisamatkalla Virtuaalicup on kaksi osainen kilpailusarja kaikenikäisille ja -tasoisille, jossa kilpailupaikkana on oma kotikenttä/maneesi. Sinun ei siis tarvitse matkustaa pois omalta reviiriltäsi, vaan kilpailet omissa kotoisissa puitteissasi, ihan niin kuin treeneissä, mutta samalla ratsastuskerralla saat osallistua uuteen ja hauskaan netissä käytävään kilpailuun. Miten tämä on mahdollista? Kuvaat suorituksesi, lataat sen Youtube-palveluun ja lähetät klipin osoitteen alla olevia ohjeita noudattaen meille!  Virtuaalicup koostuu kahdesta osakilpailusta. Se ei kuitenkaan velvoita osallistuja osallistumaan molempiin osakilpailuih

Humma on tytöllä ainoa aarre ja sellaista ei ole kellään             Hummani hei, hummani hei, huputiti hummani hei Ihanista syyskuvista kiitos Pilville! 

HUH. Se on ihan ensimmäisenä mielessä. Ja toisena on hirveä kirjoitusmotivaatio, mutta minulla ei vieläkään ole omaa konetta ( veronpalautuksia odotellessa, jos sieltä liikenisi uuteen koneeseen rahat.. ) joten en ole päässyt purkamaan tätä kaikkea intoa. Postattavaa on ja paljon! Luvassa myös vieraskynäilijän huippukivoja tekstejä, joten nyt jos koskaan kannattaa pysyä kuulolla ;) Mutta mitäs tässä nyt on lähiaikoina tapahtunutkaan? Sain kun sainkin taisteltua lähitapiolasta itselleni magneetin lantioon ja polven magneetin kustansin itse. Olihan se miltein 300€, mutta pääasia on se, että paikat saadaan kuntoon. Onneksi ei kuitenkaan leikkauksia vaativia juttuja ollut, vaan tulehdus kiusaa. Polveni pronatoi (eli sitä käyttäessä se vääntyy sivulle) joka rasittaa lantiota/lähentäjää niin että jalka kipeytyy. Tämä siis johtuu siitä onnettomuudesta, mutta sitä ei vain oltu korjattu fysioterapiassa, joten sain lähetteen sinne. En ole sitä vielä ehtinyt käyttämään, mutta pitää kuitenki

 Pientä yöpohdintaa! Käydessäni läpi palkintovarastojani huomasin että minulla on jäänyt kasa ruusukkeita täysin käyttämättä! Tämähän ei sovi, jotain on keksittävä. Koska tänä vuonna ei saada enää järkättyä kilpailuita mihin kyseiset palkinnot sopivat ajattelin toteuttaa pähkähullua ideaa; virtuaalikilpailut! Melkein kaikki tietävät sellaiden sivuston kun Dressage Onsite. Samaa periaatetta nyt siis toteuttaisimme, järkäten koulukilpailut tasolla helppo c-a ja estekilpailut omavalintaisella korkeudella (min 50 cm) tyyliarvostelulla. Osallistumismaksu 5€, 6 parasta palkitaan. Lisäksi molempiin kilpailuihin osallistuneet kilpailevat Kisamatkalla Virtuaalicupissa, jossa kolme pienintä sijalukua saaneet palkitaan erikseen. Myös kaikkien osallistujien kesken arvotaan yllätyspalkinto ;) Ihan liian kreisiä? Mitäs sanotte? Tämä siis vaan pinnallista pohdintaa jos nyt päätetään moinen järkätä niin eiköhän siitä tule isompi ja tarkempi selostus ;)

Eli toisin sanoen kun alkaa nuo varsavuodet olemaan ohi ja herra Ori pääsi viimeistä kertaa varsanäyttelyihin. Haikeaa ja samalla inspiroivaa, sillä nyt pojasta tulee pikku hiljaa mies ja se muuttuu varsasta nuoreksi. Ja onhan se herra jo huomannut pikku hiljaa olevansa mies ;) Nyt ollaan elokuun jälkeen eletty Herkun kanssa omassa pienessä kuplassa. Jännityksellä ja suurella innolla ja toisaalta myös kauhulla odottelin että miten käy marraskuun alussa olevissa varsanäyttelyissä, sillä herra on ollut nyt kesän laihtumisen myötä "rankalla" lihotuskuurilla ja on liikkunutkin jo kohtuu paljon. Energiaa piisaa taas ja lihastä - sekä läskiä - on tullut mukavasti. Ja sen takia herra tosiaan näyttääkin jo ihan hevoselta! Maanantaina kävin herran vielä illalla pesemässä ja tiistaina tultiin tallille hyvissä ajoin. Herkku asuu Ypäjän keskustassa ja näyttelyt olivat opistolla, joten ratsastin orin sitten paikan päälle. En ollut ihan varma onko se kympin idea kun maanantain

Olen ajatellut että ehkä se johtuu syksystä. Se, että jaksaa pahoittaa asioista tai vastoinkäymisistä mielensä. Tai ehkä vaan kuukautiskierto aiheuttaa niin rajuja mielialanvaihteluita että pahoittelen mieleni. Mutta sitten kun niitä asioita tai vastoinkäymisiä - tai miksi niitä ikinä kutsutaankaan - sattuu vähän joka hetki, on ehkä vain todettava olevansa mielensäpahoittaja . Vaikka olenkin rento, olen myös melko tempperamenttinen ja jollain asteella kilpailuhenkinen. Haluan että asiat sujuvat ja kun tottuu johonkin, muutokset saa aina vastarinnan aikaiseksi. No mistä minä nyt olen tässä lähiaikoina mieleni pahoittanut? Ensimmäisenä  pahoitin mieleni HIHS:in parkkitilanteesta. Ensin meille oli luvattu parkkialue ja 4 päivää ennen ilmoitettiin että meille ei ole parkkialuetta, vaan pysäköinti pitää tehdä omatoimisesti maksulliselle parkille kunhan hevonen on purettu hallille. Ja lähimmälle maksulliselle alueelle oli muutamia kilometrejä. Kyllä minä mieleni pahoitin . MUTTA  ko

Ei niitetty mainetta ei kunniaa, mutta fiilisteltiin Pyryn kanssa esteradoille paluuta ja loppu viikonlopusta ihailtiin vauhdikasta ratsastusta ja shoppailtiin tili (melkein) tyhjäksi. Mutta sitä ennen kerrataan mitä tapahtuikaan ennen kuuluisaan Hissiin änkeytymistä. Ennen kun polkaisemme HIHS kuulumisiin, ajattelin tulla poikkeamaan Suomenhevosherra Herkuleksen kuulumisien kera. Ensinnäkin, viimeisimmän postauksen jälkeen ei viikonloppu alkanut ihan niin hyvin, sillä Molla alkoi ähkyilemään aamulla ja päivä menikin aikalailla tarkkaillessa. Sunnuntai puolestaan vietettiin sitten kotikisoissa toimihenkilönä. No hevostelua sekin. Mutta Herkules . Herkku on kesän laihtumisesta toipunut erinomaisesti, energia on palautunut normaaliin, ilmojen viiletessä on tullut ori esille ja mitähän muuta. Edelleen se on yhtä kiltti kuin ennenkin ja tänään olivat Elsan kanssa olleet lenkillä ja vielä ihan kaksisteen, eli kukaan ei ollut heitä irroittamassakaan. Välillä sitä unohtaa että herra

Tietääkö muutkin sen? Kun on vain aivan järjetön ikävä tallille? Ratsastamaan, ihan vaikka vain karsinoita siivoamaan. Sitä hevosen läheisyyttä ja kaiken kaikkiaan rentoutumista. Minä kaipaan sitä juuri tällä hetkellä aivan järjettömästi! No miksen mene tallille? Kun pääsisin. Olen koko tämän viikon ollut kiinni töissä. Kyllä, onhan se ammatinvalintakysymys. Mutta pidän työstäni ja sillä pystyn myös rahoittamaan harrastukseni. Työnkuvani (lue auto ja sitä myöden ajolenkki) on vaihtunut kesälomani jälkeen ja silloin kuin minulla on koko viikko töitä, en yksinkertaisesti ehdi tallille. Tällä viikolla työt on alkaneet klo 9-11 välillä ja loppunut klo 22-02 välillä. Kotiin kun pääsee ei muuta kun ehdi sänkyyn kaatua ja on jo taju pois väsymyksestä.   piru vie oli kuvaavat tekstit! - viime viikon teinipeliselfie - voisiko joku opettaa solmimaan nauhat? Ja ei, en minä missään nimessä valita! Vaikka aluksi muuttuneessa työkuviossa oli myös vastarintaa omalta osaltani, onhan tämä

Kärryily on kivaa . Tykkään tosiaan ihan todella paljon siitä liikutusmuotona. Se on tavallaan todella rentouttavaa ja silti hauskaa. Suurin harmi kärryilytouhuissa on se, ettei Pyry pysty sitä enää harrastamaan. Tai varmasti voisi se jossain vaiheessa, siedättämisen ja uudelleen opettamisen jälkeen sitä tehdä, mutta en viitsi sitä enää sillä kiusata. Mutta sujuvasti pääsemmekin sitten arvonnan kysymykseen: kenellä on kivoin ajaa? Itseasiassa on se aika vaikea kysymys. Mikään näistä kolmesta ajettavasta ei ole ikävä. Yksi ehkä haastavampi kuin muut, mutta kaikkien kanssa on aina pärjätty. Tietenkin pitää olla varusteet jokaiselle hevoselle tarkkaan mietitty ja Herkun tulon myötä keksimme monia helpotuksia myös Mollan varusteisiin. Mutta mennäänpä suoraan siihen järjestykseen. "Kivoimmasta" alkaen, olkaa hyvä: Ykköseksi minun on tällä kertaa laitettava Miina . Itseasiassa jos se olisi mahdollista, sijoittaisin ehkä molemmat nuoret, niin Miinan kuin Herkunkin tähän