Minulta pyydetään todella paljon että kertoisin ihan meidän arkitreeneistämme. Olen kuitenkin ollut - ja edelleen olen sitä mieltä - että on niin tylsä yrittää kertoa meidän treeneistä kun niistä ei ole mitään materiaalia. Kuvaajia ei minulla täällä kotona ole, joten sen suhteen pieni materiaalipula iskee. Nyt kuitenkin on kulkenut hepat niin hyvin, että ajattelin tehdä pienen poikkeuksen ja materiaalinkin puutteessa tulla kertomaan teille meidän treenikuulumisia! Olen varmasti monta kertaa täällä blogissakin kertonut, miten liputan täysin monipuolisen liikutuksen puolesta. Meidän hevoset liikkuvat pääsääntöisesti maastossa, noin 3-5 kertaa viikossa. Siellä treenataan laukkaa, kiipeillään, rämmitään metsässä, käydään hölkkäilemässä. Jokaisella kerralla katsotaan että avut menee läpi, mutta pääasiallisesti maasto - tietenkin siitä riippuen mitä siellä tehdään - on sekä ratsastajan että hevosen mielenvirkistystä. 1-3 kertaa viikossa pyritään ratsastamaan sitten aitojen tai sei...