Onnellisia höröhdyksiä, söpöjä silmäyksiä.. Vähän mysteerisesti olen jättänyt kokonaan Allin kuulumisia kertomatta, ollaan katseltu päivä kerrallaan ja mietitty mitä tehdään. Edellisenä sunnuntaina, juuri kuin tuntui että nyt alkaa sujumaan, Alli innostui maastossa pukittelemaan ja kompastuessaan pitkiin kinttuihinsa repäisi kenkänsä jo muutenkin pienimmästä ja huonoimmasta kaviostaan. Saatuani hevosen haltuuni hyppäsin heti alas ja soitin äitin hakemaan meitä. Kavio näytti omaan silmääni todella pahalta ja tiesin että edessä olisi taas kengittäjän käynti ja epätietoisuus siitä mitä sille enää voisi tehdä. Talutin Allia pennarta pitkin pari kilsaa kunnes äiti saapui kopilla vastaan. Itse seisoin Allin kanssa kopissa kun mentiin kotiin päin. Kotona tammalta varusteet pois ja kavioon vaippa suojaksi. En halunnut sen jäävän tarhaankaan, joten tehtiin meidän "kotilaidun" (kuiva, mutapohjainen pläntti) ja tamma pääsi sinne. Se arkoi jalkaansa tosi paljon, mutta onneks...