Tai ehkäpä juuri siitä syystä. Tosiaan tässä nyt on pari viikkoa jo jatkunut sellaiset paukkupakkaset että tuntuu koko treenisuunnitelma menevän ihan uusiksi. Kaikki keskiviikkokisat on meitin osalta miltein peruttu jos nämä pakkaset ei ala nyt hellittämään :/ Kipeäksi se hevonen vain tulee kun -30 pakkasilla kylmässä autossa pitäisi kuljettaa.. Mutta toivotaan nyt että saadaan pakkaset rauhoittumaan niin päästään paremminkin treenaamaan. Keskiviikkona pitäisi olla keskiviikkoestekisat, huomiseksi olisi tarkoitus yrittää saada estevalmennusta, mutta jos nyt ei sitä ihmettä tapahdu että pakkaset laskee nii peruutukseen molemmat menee. Treeni jatkuu aika lailla siis maastolla, reippailla lenkeillä, kahlauksella ja pienellä väännöllä kentällä.
 |
| kisaviikolla 2009 |
Sitä oikein toivoo jo että pääsisi ratsastaan kunnolla kentälle tai valmennukseen, nyt kun viime valmennuksesta on yli kuukausi aikaa. Lisäksi, vaikka pakkaset täällä paukkuvatkin, olen huolestunut keväästä. Jotenkin tuntuu että kevät pilaa juuri kisakauden! Olen itse aina ollut sitä mieltä että hevonen tarvitsee erittäin paljon monipuolista liikuntaa ja meillä hevoset on pysynyt erittäin vireinä ja hyvinä paljolla maastoilulla. Mollan onnettomuuden jälkeen kuitenkin kevät maastoilu on alkanut pelottaa. Kokoajan on pelto takaraivossa että kohta taas sattuu jotain ja tällä kertaa menee jalka poikki :/ Siispä kevätmaastoilu on lähinnä käyntipainnoitteista ja eipä nuo hevoset tunnu siitä niin nauttivan kun laukkailemisesta pitkillä suorilla! Syytän siis täysin kevättä kisakauden pilalle menosta. Muutenkin keväällä on suurempi houkutus mennä kentälle kun se on sula ja siellä pystyy kunnolla vääntämään ja kääntämään. Ja sitten taas hevoset kyllästyvät ja tuntuu että kaikki menee pilalle. Ongelmallista eikö totta? Jos jollain on hyvin kevät vinkkejä, heitelkää ihmeessä! Irtojuoksutusta, juoksutusta, pitkät maastokävelyt.. mitä muuta voisi tehdä että hevonen pysyisi mieleltään virkeänä?
 |
| kuva ei liity tapaukseen, syksy 2009 |
Palataakseni vielä mollan "onnettomuuteen", että jokainen pysyy ihan kärryillä, se tapahtui siis keväällä 2009. Oltiin ihan normaalisti maastoilemassa siitä alkukeväästä, tiet olivat mukavan pehmeät ja muistan vielä kun äiti sanoi Mollan selästä seuraavaa: "pysytään ihan tien reunassa tai keskellä, silloin on pienempi riski astua routakuoppaan". Ja seuraavan minuutin sisällä huomasin vain sivusilmästä kun Molla heitti ympäri ja äiti tippui selästä, oleellisesti. Itse tietenkin menin paniikkiin, äiti kun jäi maahan, Molla onneksi nousi ylös. Hyppäsin Lurpan selästä ja menin äitin luokse. Äiti kysyi vain sattuiko Mollaa, joten tutkin nopeasti tamman. Onneksi, todellakin suureksi onneksi, Mollalla ei ollut kuin pieni haava lavassa ja nenässä ja vähän nosteli vasentajalkaa. Aloin sitten miettimään että mistä moinen kaatuminen johtuu ja kun katsoin alas, huomasin puolimetriä syvän routakuopan. Ja olimme tosiaan tulleet reippaassa ravissa, joten tamman jalka olisi hyvin voinut mennä poikki! Onni todellakin oli matkassa kun ei tullut mitään murtumia tai jänne/nivel ongelmia! Äidiltä meni solisluupoikki, onneksi läheisen talon isäntä oli huomannut onnettomuuden ja vei äitin autolla kotiin. Itse ratsastin hepat kotiin ja katsoin samalla ontuuko molla. Onneksi tästä reissusta selvittiin säikähdyksellä, mutta todellakin, tuon jälkeen jokainen kevät on ollut minulle tuskaa maastoilla. Pelkään kokoajan että hevoset astuvat routakuoppaan ja poikkaisevat jalat tai Lurpalta menee jänne uudestaan :/
Mutta eiköhän tästäkin keväästä selvitä! Heittäkää ihmeessä ohjeita ja vinkkejä jos teillä niitä on! Ja muuten kiitos kaikille lukijoille, teitäkin on jo 21! Enpä ikinä olisi uskonut edes kymmentä lukijaa saavuttavan :) Kiitokset kaikille!
Kommentit
Lähetä kommentti