Not just in the end, but also a new beginning

Jos voisin kertoa teille miksi on ollut taukoa takuulla ymmärtäisitte. Tai tottahan toki voin kertoa! Mutta alkuun kiitän jokaista joka on minulle haasteen lähettänyt. Älkää pelätkö, teen ne mahdollisimman pian, kunhan saan motivaationi tähän hommaa taas kohdilleen. Niinkuin varmaan joku huomaa, on tämä kirjoittaminen jo pidemmän aikaa ollut hyvin harvaa ja vähä sisältöistä. Siihen on toki paljon syitä, kuten kuvien puute, videoiden puute tms. Juttua kyllä riittäisi, valmennuksissa ja kisoissa olen käynyt (kisoissa tuli muuten 80 cm jaettu 1.sija ja 90 cm 2. sija, hyvä Pyrde!), hevosia hoitanut kun olen ehtinyt. Mutta niinkuin moni ymmärtää motivaatio on aivan nollassa.

Nyt on syksy, mikä tietenkin hieman laskee mielialaa. Ollaan kuukauden päästä joulussa ja lunta ei näy eikä kuulu. Motivaationi lähde on kuitenkin laskenut jo ennen tätä masentavaa syksyä ja kaamosta. Ennen kun sanon mitään tarkemmin, haluan painottaa: en ole lopettamassa bloggaamista, en ratsastamista enkä hevosten kanssa touhuilua. Tällä hetkellä vain haluan panostaa itseeni ja päästä taas elämään ja yli siitä mitä vieläkin kannan sisälläni. Tällä hetkellä ihan henkilökohtaiset asiat kuin hevosasiat painavat, joten siksi motivaatio on laskussa. Se mistä kaikki lähti tapahtui 1. Elokuuta. Sinä päivänä kun elämäni hevonen otti matkansa vihreämmälle niitylle, en voi sanoa olleeni enää niin motivoitunut harrastamaan tai panostamaan. Kaikki työ, vaiva, aika ja rahat (laskekaa itse, viiden kuukauden ajan  käytin 2000 € / kuukaudessa ihan vain että saisin rakkaimman kuntoon) minkä laitoin peliin, rakkautta ja kaipuuta laskematta, on niin musertavaa, etten tiedä mistä seuraavaksi pitäisi rutistaa ja aloittaa.

Teen tällä hetkellä pitkää päivää. Aamulla pahimmillaan menen 8 kouluun, pääsen 14-16, siitä yleensä töihin klo14.30-17 välillä ja pääsen 21-00.15. Tämän jälkeen kolmen hevosen hoito (vähintään iltatalli). En todellakaan tarkoita tätä sillä että kaipaisin jotain sääliä tai ihailevia katseita. Ei. Haluan vain selventää, että aina en jaksa ja kykene olla kiinnostunut treenaamaan ja aloittamaan sitä urakkaa. Henkilökohtaiset asiat painavat päälle, niistä yritän päästä pian eroon. En edes tiedä miksi kerron tätä teille. Ehkä haluan kertoa että ei, en ole unohtanut teitä. En vain ole ehtinyt, kyennyt, jaksanut, motivoitunut tai olen muuten vain tavattoman laiska etten ole kirjoittanut. 

Kiitän kaikkia lukijoita jotka ovat jaksaneet pysyä lukijoina ja ketkä ovat jaksaneet kommentoida. Olette ihania, pahoittelen etten ole teitä informoinut. Motivaatio vain tähän hevosteluun on tällä hetkellä +/-0 ihan vain sen takia etten enää tiedä mistä aloittaa. Joskus pitää hengittää syvään ja miettiä, etsiä voimat uudestaan ja sen jälkeen tiedän olevani taas parempi hevosenomistaja ja kilpailija. Tällä hetkellä olen henkisesti niin rikki, että tarvitsen tauon treenistä ja haluan hetken hemmotella itseäni.

Sitten kaikille niille vielä joita ärsyttää kun puhun miltein aina Lurpasta. Yritän tosissani käsitellä tätä asiaa. On mieletöntä, miten hevonen joka oli täysi kusipää minulle tullessa, tuli niin rakkaaksi ystäväksi ja elämänkumppaniksi, että poismennessään vie niin suuren palan ettei enää tiedä millä kyljellä nukun ja miten hengitän. Se salpaa vieläkin hengityksen, näen painajaisia ja saatan yöllä herätä siihen kun kyynel valuu poskella. Jos sinua ärsyttää, älä lue. Ei tarvitse, enkä edes pyydä, pikemminkin pyydän poistumaan lukijoita ja unohtamaan että minua ja Lurppaa on ikinä edes ollut olemassa. Tulen nyt ja aina kertomaan tunteistani ja mietteistäni, Lurpasta ja minusta, meistä, meidän tavoista ja tavoitteista. Siitä en pääse yli enkä ympäri. Tietenkin yritän jatkossa panostaa kultaisiin suomalaisiin joita tallissa nyt on, mutta se että herra Luppakorva pilkahtelee tarinoissa ja teksteissä, tulee olemaan jatkossakin.

Kiitos kaikille, arvostan teitä lukijoita jos olette jaksaneet sinnikkäästi odottaa paluuta.