Siirry pääsisältöön

Suomenhevosen viikko: Suomenratsujen kuninkaalliset


Minun piti täyttää blogi koko viikon ajan suomenhevosaiheisilla postauksilla, mutta olen yksinkertaisesti töistä tullessa ollut niin väsynyt ja päivät niin kiireinen etten vain yksinkertaisesti ole ehtinyt postailla suunnitelmieni mukaan. En halua kuitenkaan koko viikkoa missata, sillä meillä on kunnia omistaa kaksi supersuomalaista. Niinpä tänään saatte kuvapostauksen tapaisen julkaisun suomenratsujen kuninkaallisista, niiltä vuosilta kun ollaan itse käyty hevosten kanssa kisailemassa tai turistina. Huomenna tulossa vielä suomenhevospainoitteinen Molla-postaus ja viikonloppu kruunataan kisaamalla itse täällä huipputapahtumassa, hypäten lauantaina Samuli-GP ja sunnuntaina Suomen Hippoksen 110 cm.

Nyt kuitenkin palataan ajassa taaksepäin, aina vuoteen 2005.

Suomenratsujen kuninkaalliset 2005 - Molla 8v & Senni 13v

Vuonna 2005 starttasin ensimmäiset aluekilpailuni ikinä, sattumoisin suomenratsujen kuninkaallisissa. Samassa kisassa starttasin myös ensimmäisen 90 cm luokkani ikinä. Molla hyppäsi ensimmäistä kertaa elämässään nurmella ja muistan että vauhtia piisasi. Menestystä ei radoilla tullut, mutta askel kohti kilparatsastajaa oli otettu..



Suomenratsujen Kuninkaalliset 2006

Vuonna 2006 onni potkaisi 80 cm luokassa. Vuodessa oli tapahtunut melkoinen kasvupyrähdys 14 vuotiaalla Sennillä, minkä takia koko kausi oli ollut yhtä vuoristorataa. Voin sanoa että kun kasvaa 15 senttiä hujauksessa, tuntuu ettei mikään kropan osa ole enää omansa. Molla-poni uskomattoman hienosti mennä viipelsi luokan voittoon. Tämä oli ensimmäinen aluekilpailu voitto mitä ikinä olin saanut, joten muistoissa lämmin edelleen.


Suomenratsujen kuninkaalliset 2007

Vuonna 2007 ei mennyt taaskaan niin putkeen. Hypättiin toista kertaa nurmella ja tällä kertaa poni ei enää antanut niin paljoa anteeksi kuin muutama vuosi aikaisemmin. Kaikista 90 cm esteistä päästiin yli, mutta kyllä kuskilla oli pitelemistä kyydissä. Nopealla kipa-tutkimisella hypättiin vuonna 2007 kolme luokkaa, yksi 80 cm 0 virheellä, ja kaksi 90 cm 7 virheellä ja 12 virheellä. 

Suomenratsujen kuninkaalliset 2008

Tulosjojottelua! Vuonna 2008 pääsimme Mollan kanssa jokaisessa starttaamassamme luokassa palkintojen jakoon. Tänä vuonna starttasimme 80 cm 4.sija, 90 cm 9. sija ja 90 cm 7.sija. Voidaan sanoa että tämäkin oli yksi parhaista SRK vuosistamme tuloksellisesti. On vain niin huippua ollut seurata tätä postausta kirjoittaessakin miten pitkälle meidän kisatulokset riittävät!

Suomenratsujen kuninkaalliset 2009

Vielä vuonna 2009 kilpailtiin tamman kanssa kuninkaallisissa kuten aikaisempinakin vuosina. Tänä vuonna käytiin lähellä sijoitusta, mutta muistan että rysäytin tamman viimeisen okserin sekaan.. Tekevälle sattuu! Ihana kuitenkin löytää kuvia näistä kisoista ja muistella lämmöllä jokaista rataa minkä olemme tamman kanssa tehneet.



Vuonna 2010 Molla sai kisakaverikseen silloisen ylläpitohevoseni sh-t Hessin Lempi. Lepa oli astetta vauhdikkaampi pieni suomenhevostamma, joka oli ylläpidossa puoli vuotta, mutta lopulta meidän kemiat ei aivan kohdanneet ja palautin sen omistajallensa. Hienoja kisamuistoja saatiin kuitenkin tamman kanssa, samalla kun konkari-Molla veteli perusvarmoja suorituksiaan!




Suomenratsujen kuninkaalliset 2011


Vuonna 2011 tapahtui isoja muutoksia, kun elämäni hevonen Lurppa lopetettiin ja Pyry tuli minulle ylläpitoon. Terhi alkoi ratsastamaan myös hieman enemmän Mollalla ja 2011 kilpailikin satunnaisesti sillä koulu ja esteratsastuksessa. Terhi ja Molla saivat 5vp 90 cm luokasta ja Helppo B:3 hieman reilu 60%. Me taas rämmittiin Pyryn kanssa 9.sijalle 4 virhepisteellä samassa esteluokassa ja kerättiin huimat 56% samasta kouluohjelmasta. Tämä oli ensimmäinen kerta kun kilpailin itse kouluratsastuksessa suomenratsujen kuninkaallisissa!


Suomenratsujen kuninkaalliset 2012


Vuonna 2012 taisikin olla ainut vuosi kun Molla ei kuninkaallisissa käynyt. Pyry puolestaan debytoi Terhin kanssa Helppo A:n saaden siitä rapiat 57%. Itse hyppäsin sillä metrin, mikä oli silloin jo suuri saavutus ja tavoitteiden ylärajoilla. Kuinka paljon saimmekaan vuodessa aikaan Pyryn kanssa, olimme nostaneet esteitä jo kymmenellä sentillä viime vuodesta. Terhi oli suuressa osassa vuonna 2012 auttaen ja kannustaen minua aina eteenpäin vaikka välillä se tuntui mahdottomalta tarpomiselta.



Suomenratsujen kuninkaalliset 2013


Vuosi 2013. Suomenratsujen kuninkaallisten kohokohtavuosi. Starttasin ensimmäisen suomenhevosten estemestaruuden joka käytiin 110+120 cm tasolla. Takana yksi 110 cm rata. Lopputuloksissa komeili 5.sija. Aivan uskomaton nousu tuolta 90 cm aina tälle tasolle asti! Janni hyppäsi Mollalla viimeiset kuninkaalliset ja otti 85 cm luokasta 7.sijan. Tamman viralliset kilpailut olivat tässä. Kiitos tammalle näistä kaikista vuosista, aina vuodesta 2005 lähtien, ensimmäisestä sijoituksesta viimeiseen sijoitukseen..

Mutta miten tänä vuonna käy?
Onko joku lukijoista tulossa kannustamaan?

Kommentit

  1. Tosi kiva tää suomenhevosviikko, ja postaus muutenkin! :)

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä kisaan Senni! Riksu tulee kasvattajakisaan, joten ollaan paikan päällä la ja su. Uskon että ehditään teitäkin kannustamaan :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov