Kaiken takana on hamppu?!

Kylmä kesäinen Finnderby. Siellä oli joku hamppukauppa. Enkä puhu nyt poltettavasti erittäin epämääräisestä pössystä, vaan liikkeestä, joka sijaitsee Humppilassa, aivan Ypäjän tuntumassa. Äiti on tunnetusti herkkäuskoinen hölmö joka haluaa tarttua kaikkeen. Luvataan kuuta taivaalta ja tähtiä olohuoneeseen. Ja kohta on äiti myyty hankkeeseen vaikka kuinka nyin puntin lahkeesta takaisin maan pinnalle. Senkin katalat Hamppukauppiaat. 

Olen skeptinen ihan kaiken suhteen. Jos sijoitun kisoissa, en voi sijoittua seuraavissa, koska minun karmani on niin surkea ettei se anna minun sijoittua kuin vähintään joka toinen kerta. En mielelläni koita uusia asioita, koska ne eivät herätä minussa sellaista mielenkiintoa kuin äidissäni. En halua kokeilla uusia ruokia, enkä kuivikkeita, en höyryttää heiniä enkä ainakaan testata uutta hoitomuotoa kuten kraniosakraaliterapiaa. Mutta silti, rivien välistä voitte oikein hyvin lukea, että kaikkea tätä on testattu, osa onnistuen ja osa epäonnistuen. Miten kävi hampun?

Meillä on reilun 10 vuotta seissyt omassa pihassa talli. Kun talli perustettiin, tiedettiin 110% varmaksi, että kuivikkeeksi tulee turve. Suurin syy tälle oli sen helppo "hävitettävyys". Maajussit kun täällä päin ottavat sitä mielellään pelloilleen. Olihan siihen listaan listattu myös muita syitä ja niitä voitte tietenkin lukea tämän postauksen edetessä. 

Finnderbyn aikaan meillä oli vielä tallissa isosta pyöräpaalista jäljellä melko reilusti turvetta. Äiti kuitenkin etenevissä määrin alkoi puhumaan että voitaisiinhan tietty kokeilla sitä hamppuakin. Olisi vaaleampaa. Ja kun ne kauppiaatkin niin ylisti sitä (eikä sillä, tämä myös kehuna, olette hyviä myyntimiehiä). Eihän kokeileminen nyt niin kamalasti voi maksaa, eihän? Melkein palasi vuoden 2013 Oulun reissu mieleen, milloin Allin ostin. Eihän se katsominenkaan mitään maksa, mutta jos kuitenkin mennään pankin kautta ja otetaan koppi perään?

Eniveis, palataan siihen itse asiaan, eli hamppuun. Teen ensin pienen lainauksen hamppukaupan sivuilta, joka kertoo hampusta näin: "Hamppukuivike on valmistettu hampun korren pehmeästä sisäosasta, eli päistäreestä. Riittoisa hamppu on erinomainen kuivike hevosille, jyrsijöille ja kanoille: hamppupatja ei pölise, se pitää hajut kurissa, eikä se jäädy tai sotke." Sivuilta löytyy myös ainakin 11 ehdotonta syytä miksi The Hamppu on valitsemisen arvoinen (joita en ole jaksanut lukea kun en myyntipuheisiin usko), sekä linkit sekä Voitto Kotiin - että Bon Bon - blogiin. Eli kaipa sieltä pystytte ainakin lukemaan mitä yhteistyökumppanit sekä firma ovat hampusta mieltä.

Nyt kun ollaan pahaenteisesti päästy tänne asti, voimme alkaa pohtimaan itse hamppua. Meillä on ehtinyt nyt vasta yksi karsina neljästä hamppukuivitukselle ja se on ollut meillä vasta noin kaksi viikkoa. Koen kuitenkin olevani jo tämän suhteen vähintäänkin expertti (tämä on sarkasmia, se on vaikeasti luettavissa, mutta jos puhuisin sen teille päin naamaa, huomaisitten sen heti) ja haluan ehdottomasti päästä teille kertomaan omia kokemuksiani. Aloitettiin siis neiti Lehmän karsinasta. Ensin vanhat turpeet pois, kunnollinen lakaisu ja sitten tuhti annos hamppua tilalle. Hamppupaalit olivat kätevät noin 12-15 kilon pikkupaaleja, joiden kantaminen kävi tälläiseltä voimanaiselta hujauksessa. Pöllähdyksen saattelemana oli karsina pian kauniin vaalean hampun peitossa. Kyllä se siis pikkaisen siinä nenään pöllähti paalista purkaessa, mutta alta kymmeneen minuuttiin se tasoittui. Ja lupauksien mukaan ei se kyllä pölissyt enää sen jälkeen.

Heti astuttuani hampun päälle, tunsin miten holjaa materiaalia se olikaan! Se tuntui jalan alka niin joustavalta, vähän kuin kumiselta, mutta kuitenkaan ei liukkaalta, vaan pikemminkin kimmoisalta. Olin yllättynyt. Ja samalla odotin innoissani seuraavaa aamua, että näkisin miten se sinne karsinaan asettuu - onko neiti Lehmä aamulla betonilla, vai onko se nukkunut yönsä pehmeällä, vaalealla hamppupatjalla jonka sinne rakensimme.

Aamu koitti ja herätyskellokin soitti. Innosta hihkuen juosta kirmasin aamutalliin. Hevoset syömään ulos ja tutkimaan tätä ihmeellistä kuiviketta. Olin äimistynyt. Se oli tosiaan pitänyt paikkansa, eikä se ollut lähtenyt karkuun reunoille kuten uusi turvepatja tai puru. Siinä oli edelleen 7-10 sentin patja, myös niissä kohti missä neiti iso Neiti oli hieman enemmän jalkaansa nostellut. Isot pisteet Hampulle, hurraa!

Seuraavaksi pääsin kirjaimellisesti käsiksi hamppuun kun aloin siivoamaan Allin karsinaa. Tein muutamiakin havaintoja heti ensi kättelyssä. Hamppu tosiaan varisi yllättävän hyvin talikon läpi. Lisäksi sen vaaleus helpotti karsinan siivousta jo muutenkin hieman hämärässä tamman karsinassa. Toisaalta, sain käytettyä karsinan siivoukseen enemmän aikaan kun aikaisemmin, sillä minusta tuli virallisesti nyppijä jota jokainen pienikin kakkakikkare vaalealla alustalla häiritsi. Voiko siis tuo hampun vaaleus ja valoa tuova olemus olla sekä plussa että miinus? Lisäksi hamppu oli todella kevyttä siivota, joten uskoin sen sopivan meille jo senkin takia paremmin - ihan sitä äitiä ajatellen!

Nyt kahden viikon syynin jälkeen kun tallissa on edelleen sekä turve- että hamppukarsinoita, pistän tähän loppuun vielä tälläisen yksinkertaisen plussat ja miinukset taulukon. Kumpi voittaa turve vaiko tuo ihme-Hamppu?

Turve + hävityskustannukset + hajuttomuus + helppo siivota (patja) + kohtuu hintainen + patjan muodostuksen jälkeen pitää muotonsa - tummentaa tallia - pölisee herkästi - jäätyy talvella nopeasti - kulkeutuu helposti paikasta toiseen (paakkuuntuu kavioon) - lantalaan kulkeutuva määrä vaihtelee - patjan muodostuminen vie jonkun aikaa

Hamppu + hävityskustannukset (käy myös pellolle!) + helppo siivota + vaalea + lantalaan menevä määrä vakio + ei kulkeudu paljoakaan karsinasta pois + pitää "muotonsa", ei karkaa yön aikana hevosen alta + melko hajuton + ei pitäisi jäätyä + kevyttä siivota - vaaleus (se nyppijä-ilmiö) - ammoniakinkäry siivotessa, tasoittuu pian siivouksen jälkeen

Lopputulos?

Kyllä se hamppu on voittonsa vienyt - ainakin tällä hetkellä.

Onko lukijoilla kokemusta hampusta?