Onhan se edelleen hirmuisen yksinkertainen, mutta mitä pidätte?! Pakko myöntää että itse pidän kovastikin tästä uudesta raikkaammasta ja yksinkertaisesta luukista. Ja kuvassa komeilee tosiaan minun yksi passeistani, The Party's Rockin (oikealla) ja minulla hetken aikaa hoidossa ollut tamma Allaboutthatblaze. Näistä jälkimmäinen palasi takaisin tarhaan, sillä oli tuhottoman laiha ja nyt koitan sitä ruokkia sitten hieman extraa siellä tarhassa. Siellä se tarhailee minun ex-orini ex-passini King of Galapagoksen kanssa. Tämä pieni herra siis ruunattiin noin kuukausi sitten ja sillä vaan ei ole minkäänlaista hajua peitsaamisesta, joten se myydään uskottavasti seuraavassa Ohio huutokaupassa. Nyt se saa tarhailla sitten Blazen kanssa siihen asti. Ja hyvin he tulevatkin juttuun, toki ruuna on tammaa hieman ahneempi, joten välillä käy jo ennestää hieman hoikkaa Blazeä sääliksi..
Mutta mitähän muuta isoa on tapahtunut? Sain vihdoinkin haettua Walmartista itselleni adapterin millä saan ladattua kameran akun ja pääsen vihdoista viimein taas kuvailemaan. Intoa meinaan on! Lisäksi katsoin että ihan tässä lähellä on muutamia ratsastuskisoja lähiviikkoina ja ajattelin että suuntaan niihinkin kuvaamaan. On kiva päästä katsomaan vähän sitä ratsastuskulttuuriakin täällä!
Lisäksi mr Champion loukkasi jalkansa noin kolme viikkoa sitten. Se oli piehtaroidessa jäänyt seinälle jumiin ja onnistunut raapaisemaan naulaan jalkansa niin että siiihen tuli iso ja syvä vekki. Onneksi tulin tallille takaisin vaikka työpäivä olikin jo ohi ja saatiin eläinlääkäri paikkaamaan. Hän tikkasi / nitoi haavan äärettömän hyvin, mutta treenari ei malttanut antaa haavan mennä kiinni vaan alkoi hölkkäämään oria jo 3 päivää tapaturman jälkeen, joten ennen kuin kaksi viikkoa oli kulunut ja tikkejä piti poistaa, niitit ja tikit aukesi. Niinpä eläinlääkäri kävi ottamassa ne pois ja nyt on hoidettu avohaavana. Ja on muuten todella - todella - inhottavan näköinen nyt avohaavana hoitaessa, mutta hurjasti parempaan päin menossa.
Vasemmalla siis kuva kun eläinlääkäri kävi operoimassa sen. Näytti kyllä super siistiltä ja viikkoa myöhemmin kaikki niitit ja tikit oli melkein irti kun haava repeili. On sen verran kettumaisessa kohdassa, että aina kun se liikuttaa jalkaa niin silloin se haava joustaa. Ja vaikka kuinka hiljaisia hölkkiä tehtiin se silti aina aukesi. Mutta noh. Mennyttä ei saa tekemättömäksi. Nyt olen hoitanut sitä öljyllä ja sitten ostin Well-Horses Resin pullon ja pakko sanoa että se on ollut kyllä uskomattoman hyvä tuote ja avohaava paranee ihan silmissä. Pirun kallis pikkupullo, mutta Champion tarvitsee ehdottomasti vain parasta! Pitääkin muistaa ottaa kuvaa nykyisestä tilanteesta joku päivä, näyttää tuhat kertaa kammottavalta tällä hetkellä, vaikka on parantunut todella hyvin.
EDIT 28. Helmikuuta klo 1.15PM Amerikan aikaa: Otin tänään töissä kuvan jalasta tällä hetkellä samalla kuin putsasin sen ja ajattelin että muokkaan sen vielä tähän postaukseen mukaan. Ja se näyttää siis todella inhottavalta mutta on parantunut todella hyvin, sillä vielä viikko sitten oli varmasti tuplasti syvempi. Joka tapauksessa, älkää kauhistuko liikaa tästä kuvasta. Ja btw herra Championilla oli tänä aamulla myös korkea kuume (103,7 Fahrenheitiä, eli noin 39,5 Celciusta) eikä tiedetä miksi. Lääkittiin se ja eläinlääkäri kävi antamassa lisää lääkkeitä ja toivotaan että on nyt parempaan päin. Noh, käyn sitä vielä illan suussa moikkaamassa ja katsomassa että kaikki on hyvin. Mutta nyt siihen järkyttävän näköiseen jalkaan plus vieressä herra ottamassa päivälepiä:
EDIT 28. Helmikuuta klo 1.15PM Amerikan aikaa: Otin tänään töissä kuvan jalasta tällä hetkellä samalla kuin putsasin sen ja ajattelin että muokkaan sen vielä tähän postaukseen mukaan. Ja se näyttää siis todella inhottavalta mutta on parantunut todella hyvin, sillä vielä viikko sitten oli varmasti tuplasti syvempi. Joka tapauksessa, älkää kauhistuko liikaa tästä kuvasta. Ja btw herra Championilla oli tänä aamulla myös korkea kuume (103,7 Fahrenheitiä, eli noin 39,5 Celciusta) eikä tiedetä miksi. Lääkittiin se ja eläinlääkäri kävi antamassa lisää lääkkeitä ja toivotaan että on nyt parempaan päin. Noh, käyn sitä vielä illan suussa moikkaamassa ja katsomassa että kaikki on hyvin. Mutta nyt siihen järkyttävän näköiseen jalkaan plus vieressä herra ottamassa päivälepiä:
Muuten täällä on mennyt ihan mukiin menevästi, ehdin tuossa täyttämään 27 vuotta ja kävin sitä juhlistamassa keilailun merkeissä. Suurimman osan ajasta vietän ihan omissa oloissani minun pienessä asuntovaunussani, mutta oli kyllä kiva poistua hetkeksi kotoa! Ehkä sitä uskaltaa joku toinenkin päivä lähteä käymään! Ja viikko sitten sunnuntaina olin ensimmäistä kertaa ajelemassa vesijetillä ja melomassa! Oli kyllä super hauskaa sekin ja mennään varmasti uudestaan kun vaan saadaan kaikkien aikataulut sopimaan.
Ainiin! Ja pakko vielä palata Championin haavaan vielä hetkeksi, sillä tämä teki minut jotenkin niin onnelliseksi. Champion oli lähdössä hiitille kun sen omistaja / treenari / yksi minun pomoistani tsekkasi orin jalan ja sanoi että näyttää tosi hyvältä, ja että olen tehnyt hyvää työtä. Kiitin ja sanoin että yritän aina parhaani, johon pomo totesi ettei hän muuta pyydäkkään - eikä hänen edes tarvitse pyytää, sillä teen sen jo! Tuo pieni hetki teki minut niin onnelliseksi, sillä kaikki mun passit on älyttömän tärkeitä minulle, erityisesti Champion on kyllä muodostunut todella tärkeäksi. Ja nuo sanat lämmittivät mieltäni ja tuntui että koko päivä meni ihan super hyvin! Kaikki minun hevosetkin hiittasivat paremmin kuin koskaan!
Mutta eipä täällä muuta ihmeellistä ole kuulunut. Muutaman kerran olen käynyt ajamassa minun passejani kuin yksi pomoista on ollut Pohjoisessa. On aina ilo ajella omia hevosia, siinä saa niihin taas ihan erilaista tuntumaa. Ja kaikki niistä on kyllä tosi kivoja ajaa! Ehkä ex-passi Galapagos ei ollut ihan se lemppari, se oli vähän semmonen mato joka kiemurteli kokoajan, mutta tällä hetkellä kaikki neljä (yksi minun passeistani, tamma Sence of Touch, joka tuli siis Galapagoksen tilalle, on lähdössä mahdollisimman pian takaisin kasvattajalleen siitostammaksi) ovat kyllä todella miellyttäviä ajaa ja ehdottomasti alkavat olemaan myös erinomaisia nuoria kilpahevosen alkuja. En malta odottaa että ne pääsevät starttaamaan kesällä!
Ensimmäinen pylly on ori Championin (Southwind Viking), toinen "Saapashevoseni" ori McGibson Guitar - hän on siis hirmu kiva mutta ehkä hieman käy hitaalla välillä heh - ja kolmantena tamma The Party's Rockin. Ja btw, sää täällä on hirmuisen kiva ollut, toki nyt ensi viikolla on muutama viileämpi päivä, mutta parina päivänä on kyllä hikoiluttanut vaikkei olisi edes askeltakaan ottanut. Yhtään en kyllä kaipaa lunta enkä pakkasta, kyllä täällä kelpaa työskennellä - ikuisessa kesässä!
Kiva kun jaksat kirjoitella! Tää ulkoasu on aika sekava ja vähän vaikealukuinen mutta ihan kiva silti :)
VastaaPoistahmm, haluatko selventää? Musta kun tuntuu et sekä puhelimella että tietokoneella on tosi simppeli niin on kiva tietää että mikä tekee esim vaikealukuiseksi :)
PoistaJa kiitos, paljon on kyllä intoa kirjoitella nyt taas!
Oh, hiffasin ton vaikealukuisuuden, jos siis meinaat että joutuu aina avaamaan postauksen ja siitä palaamaan etusivulle lukemaan muita jne? Totta tuo, en sitä itse ajatellut ollenkaan hankalana niin kesti hetken tajuta :D
PoistaOn muutenkin hankala! Banneri sivussa, ''related posts'' tossa tekstin ja kommenttikentän välissä. Sulla on ollut todella upeita ulkoasuja, tämä on valitettavasti todella huono. Sellainen niin sanotusti perinteinen blogin ulkoasu on parempi. Banneri, siinä alla tai sen yläpuolella valinnat, mielellään koko teksti kerrallaan etusivulla näkyvissä. Siihen on syy miksi melkein kaikki sitä käyttävät! Puhelimella oli aavistuksen parempi, mutta tämä versio mikä näkyy tietokoneella on vaan kamala. Pahoittelut suorista sanoista, mutta mitä tätä kaunistelemaan...
PoistaNoh, tällä nyt on vaan mennään tällä kertaa :) Itse jotenkin tykkään tästä erilaisemmasta ulkoasusta, katsotaan jos sitten taas seuraavaan muuttaisi perinteisemmäksi :)
PoistaTosi kiva kun oot postannut! :) Kyllä kelpaisi tännekin ikuinen kesä - kauheat 10-20cm jäät pitkin pihaa :D Ratsastuskenttä jäässä (just meinas sulaa, mutta sitten satoi vettä ja tuli pakkanen...) - argh! :D
VastaaPoistaTäällä ainakin yks 28v lukija joka tykkää lukea ja katsella kuvia ^_^
jee, kiva että tykkäät lukea! :) Koitan nyt aktivoittaa pikku hiljaa kun saan kameran taas mukaan tallille! Ja joo, en kyllä yhtään kaipaa lunta, loskaa ja jääkelejä :D Toki täälläkin on kylmempiä päiviä, muttei onneksi koko päivää pakkasta!
Poista