Kisamatkalla

Ja ei se valittamalla parane, mutta mitä sit pitäisi tehdä? Aina se sama henkinen taistelu käynnistyy kun tallipäivien määrä vähenee. Kaksi päivää tätä vuotta, mitä tapahtuu ensi vuonna? Tai miksi edes kirjoitan tälläistä turhanpäiväistä, lapsellista kriisipostausta. Taas tänään huomasin sen treenaamisen kovan halun ja samalla sen että oikeasti, rehellisesti, kuinka huono itse olen. Ei riittäisi se reilu tunti päivässä ratsastamista, vaan tarvitsisin vähintään kaksi hevosta joilla pääsisi valmennuksiin vaikka päivittäin. Sitten ehkä olisin kymmenen vuoden päästä edes tasoa Helppo B. On se hieno tunne kun sanotaan että hevonen on kehittynyt. Onhan se, mutta itse en. Jumputan samalla tasolla pääsemättä eteenpäin. Hevonen menee sillä tuhat vuotta edellä koska sitä ratsastaa myös osaavammat ratsastajat.  Onnea, olen siis täysluuseri. Totta se on mitä aijemmin olen puhunut. Positiivinen asenne = hyvä suoritus. Mutta kun ei löydä positiivistä? En edes ymmärrä miksi o...

Vettä sataa, pimeä tulee aikaisin Ei jaksa kirjoittaa, ei vastata enää viesteihin positiivisesti. Syksy. Minulla on joka syksyinen sairaus, joka pahentuu vuosi vuodelta. Olisipa kesä, olisi huoletonta, kivaa aikaa. Tällä hetkellä en jaksa mitään, ei mennä ulos, en herätä aamulla, en mennä talliin, en ratsastaa, en keskittyä. En tehdä mitään. Itken, raivoan ja käyn kirjoisan tunneskaalan sekunnissa. Tiedän ettei kommentteja pidä ottaa itseensä, mutta tässä herkässä henkisesti epävakaassa tilassa on ikävää kun saa edes yhden "negatiivisen" tai negatiivisen kommentin. On ikävää lukea kommenttia missä sanotaan ettei ratsastus ole "kaunista katsottavaa". Selvennykseksi, en ole niin väittänytkään. Yritän harjoitella ja tehdä itsestäni parempaa, mutta motivaatiota laskee juuri "tsemppiä, paskalta tämä vielä näyttää mutta kyllä se siitä" -asenne. Annetaan minullekin hieman mielenrauhaa tässä epätasapainoisessa tilassa. Tiistaina oli Outi pitäm...

Viisi syytä miksi ei halua olla häviäjä Syy numero yksi : En ole luovuttaja. Rakastan itseni rääkkäämistä ja tiedän että se tuottaa tulosta. Ei tänne astikkaan pääse ilman hikeä, verta ja kyyneliä. Joskus harmittaa mutta hei, nyt leuka rintaan jo kohti uusia pettymyksiä. Ei ole mitään niin ärsyttävää kun luovuttaminen. Hakkaan ja potkin itseäni ja tiedän pystyväni siihen. Joukkue on sitä varten että siihen tukeudutaan ja luotetaan, tämä on tiimipeliä! Syy numero kaksi : Minulla on maailman paras tiimi. Terhi, Petra, Äiti, isäpuoli Kari, hevoset.. Ennen kaikkea minulla on mielettömän ihana, lämminhenkinen ja täydellinen hevosen omistaja, joka jaksaa uskoa, toivoa, kannustaa, tsempata, kertoa minulle totuuksia ja antaa voimaa uskoa siihen että oikeasti pystyn siihen. Ei ole mitään parempaa kun se että luotetaan minun tekemisiin, päätöksiin ja tavoitteisiin. Minä nostan hattua juuri sinulle Johanna ja en tiedä mitään muuta tapaa kiittää niin suuresti kun virallisesti täällä b...