Siirry pääsisältöön

Ylpeä ylpeä, mahtava fiilis!

on mulla vaan niiin hienot hepat, jälleen kerran!


En vieläkään ole ehtinyt vastailemaan kommentteihin, mutta lupaan nyt viikonlopun aikana ryhdistäytyä! Jouduin jäämään tuossa viime postauksen jälkeen pienelle pakkolomalle - töiden takia -, mikä teki kyllä hyvää! Anonyymien kommentointiesto hieman venyi, mutta nyt se - valitettavasti - on käytössä. Viime viikko olikin töissä aika hurja ja jouduin perjantain Mikon valmennuksen perumaan kun oli tiedossa pitkä päivä. Minulla koko viikko oli tosi vaikea, sattui ties mitä pieniä takapakkeja ja tuntui etten päässyt ollenkaan tekemään mitään fiksusti.. Kaikki mitä tein vähintäänkin kaatui, heh!

Maanantai-tiistai välillä en itse ehtinyt heppojen selkään, mutta keskiviikkona pääsin Ypäjälle klo 19.30 toteamaan että on pirun kylmä. Juoksutin kuitenkin kaikki hepat meitin kotikentällä, eli pellolla missä oli lunta. Suokit juoksi hyvin, mutta Allin kanssa se oli ihan turhaa, sillä se varoi niin paljon pohjaa etten raaskinut edes muutamaa ympyrää enempää pyöriä. Jumiinhan se siitä vain menee. Torstaina saavuin samoihin aikoihin ja lähdin Allin kanssa maastoon ja käytiin katsomassa missä kunnossa kenttä on. Annoin sen ravata rennosti ja pikku hiljaa se alkoi rentoutumaan ja ravaamaan taas pidempää ravia. Kentällä oli ihan ookoo pohja, laukkaa en pimeällä uskaltanut ottaa, mutta tehtiin käynnissä ensin paljon erilaisia kaarroksia ja siirtymisiä ja sen jälkeen muutama ravi siirtyminen. Tamma oli todella hyvä, vaikka siitä kyllä alkoi huomaamaan että energiaa olisi ja sitä pitäisi päästä purkamaan. Pyryn kanssa menin kotikentällä ilman satulaa ja herra tuntui tosi kivalta ja laukkakin pyöri taas paljon paremmin.

Perjantaina oli ihan väsynyt kun pääsin Ypäjälle juuri ennen kahdeksaa. Olin ihan valmis sänkyyn ja lopulta löysin itseni torkkumasta porukoiden sängyltä.. Kello läheni jo puoli kymmentä, mutta päätin silti mennä liikuttamaan hepat koska tänään oli valmennus. Äiti onneksi juoksutti Pyryn - joka kuulemma heitti komeaa pukkia.. heh - ja itse kiipesin Allin selkään. Nyt ensimmäsitä kertaa oli tarkoitus mennä Allin omalla satulalla hieman reippaampaa askellajia. Allista huomasi kyllä heti kun lähdettiin että virtaa ja vauhtia on. Ensimmäisissä raveissa oli jo menossa ylös ja eteen ja taas ylös pukkien muodossa, mutta sain kun sainkin sen pideltyä siihen asti että päästiin pellon reunalle jossa oli pehmeää. Kun sitten annoin sille vapauden laukata, ensimmäinen suora mentiinkin pukkilaukkaa. Käveltiin taas takaisin ja uudestaan. Tällä kertaa pukkeja oli vähemmän ja laukka oli sujuvammin eteen. Takaisin päinkin jo laukattiin ihan nätisti. Tallissa tamma näytti jopa hieman tyytyväiseltä kun sai suurimmat energiat purettua pukittamalla, heh!

Mutta sitten tämän päivän valmennuksiin. Odotin vähän kauhulla valmennuksia kun molemmat hevoset on ollut viikon hieman rennommalla. Aloitettiin Allin kanssa ja voin sanoa että herttinen mikä verkka. Tamma juoksi kuin vermon raveissa ympäri maneesia kuuntelematta ollenkaan pohjetta, istuntaa tai edes ohjaa. Yritin epätoivoisesti tehdä ohjeiden mukaan ympyröitä ja kaaria ja kierroksia ja kaarroksia. Mutta kun ei, tamma halusi olla höyryveturi ja sitten mentiinkin niin kovaa kun hän halusi. Laukassa tamma oli kuitenkin jo heti aluksi tuntumalla ja kuunteli todella hyvin. Kaikki hypytkin onnistui hyvin. Kaksi kieltoa, molemmat oli kun jäin itse hieman jalka auki ja ohja pois, mutta heti kun tamma huomasi ettei auta niin meni hyvin. Keskivaiheilla Alli sai tammakohtauksen ja ei "ymmärtänyt" mitä tarkoittaa laukannosto. Eikä nyt ole kyse edes epäselvistä avuista, vaan ihan vain tammakohtauksesta joka loppui muutaman ponipotkun - tiedättehän te ne shettisajat kun joutui potkimaan välillä jääräpäistä ponia eteenpäin? - jälkeen. Viimisen radan viimeisellä esteellä Alli teki tyypillisen kokovartalohypyn ja oma tasapaino hieman petti. Kokonaisuutena voin sanoa olevani tyytyväinen: ensimmäinen valmennus missä oikeasti pystyin olemaan käsi rentona, koska tamma ei nyppinyt ja kiskonut kokoajan tai ollut suustaan yhtään vahva. Suunta on siis oikea, jes!


Pyry oli jo kuntoon laittaessa ihan katastrofi! Hyvä että letin sain sille tehtyä kun se mennä sekoili siinä ja argh! Lopulta saatiin se kuntoon ja päästiiin maneesiin. Verkasta asti Pyry oli tosi kiva ja hypyt meni tosi hyvin! Pyrystä on niin vaikea kertoa yksityiskohtaisesti kun se vain oli niin kiva ja yksinkertainen. Hieman on hypyt vielä hätäisiä, mutta tänään olisi taas esteitä saanut nostaa vaikka talon kokoisiksi niin herra olisi mennyt. On se kyllä aivan mahtava eläin. Muutamia huonoja paikkoja tuli, mutta hypyt oli yleisesti kuitenkin todella pantterimaisia, eli Pyrynkin kanssa menossa taas oikeaan suuntaan. Täältä tullaan kisakentät!


Loppuhehkutuksena pakko sanoa että huh, miten hienot hepat taas. Tuntuu että Allin kanssa mennään isoilla harppauksilla eteenpäin ja Pyryn kanssa alkaa taas löytymään nappulat. Onneksi on nää mahti hepat piristämässä mun pimeitä ja väsyneitä iltoja!

HOXHOX! Mulla on niin hyvä fiilis että palautin Anonyymien kommentoinnin. Mutta olette koeajalla, 15. helmikuuta asti! Ensimmäisestä p-askamaisesta kommentista olette sitten sinne asti poissa, joten koittakaas käyttäytyä nyt kun itsekin hihkun hyvää fiilistä ;)

Kommentit

  1. Tosi hyvän näköstä menoa molemmilla! :)

    VastaaPoista
  2. Hyvin menee ootko ajatellut mennä tällä kaudella kenttä kisoihin?? :)

    VastaaPoista
  3. Nostan sulle peukkua allin kanssa. Itse oon niin arka ratsastaja, että allin pelleilyt voisi haitata omaa ratsastusta. Mutta kuten sanoit, paremmin menee nykyään. Ja pyry on vaan niin komea.

    VastaaPoista
  4. Kehitetty niin nopeasti Allin kanssa! Vähän asennetta pitää olla hevosella, ettei vain tule tylsää xD ja sitä paitsi sust Senni on kyllä sille hyvin vastusta, todella taivata olet. Pyry menee hienosti... mukavaa varmasti kun pääsee välillä itseään hiomaan, ettei kaikki energia mene hevosen temppuja selvitellessä. Tsemppiä treeneihin!

    VastaaPoista
  5. Hienolta näyttää teijän meno ja Allista tulee varnasti vielä hieno kilparatsu!:)

    Reeta
    niinkuhuomisteiois.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Ihanaa kun anot saa taas kommentoida :) En tosin oo ennen kommentoinut.

    Oon seurannut sun blogia aina silloin tällöin, ja nyt paljon enemmän kun ostit Allin. Teidän menoa ja kehittymistä on niin mukava seurata! Tsemppiä jatkoon!

    Ps. Videoita on niin kiva katsoa, kun sun äitin(?) nauru ja hauskat kommentit ynnä muut on niin ihania :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva että kommentoit ja kiitoksia! :)

      Äiti on kyl aina ihan paras nauruineensa! :D

      Poista
  7. Hyvältä näyttää molempien kanssa! Pyry näytti yli söpöltä, taisi olla vähän energiaa :) toivottavasti teitä näkee ensi kaudella täällä turun suunnilla, olisi kivaa nähdä livenä teidän menoa! :))
    Tossa yksi ano jo sanoikin, että videoita on kivaa katsoa kun sin äidin naurut ja hauskat kommentit kuuluvat, tulee itsekkin aina niin hyvälle tuulelle niistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. heh, joo sillä oli hieman energiaa! :D Joo eiköhän me turussakin tulla käymään ensi kaudella!

      hehe, äitillä on tosiaan aina hauskaa kun se kattoo, hyvä niin! :)

      Poista
  8. Hyvältä näyttää ja Allihan alkaa kehittyä ihan silmissä :) Mun mielestä on tosi kiva kun laitat myös epäonnistumisia videoille etkä häpeile virheitä, eih'n kukaan ole täydellinen ;) Niitä katsomalla oppii myös paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Mitä sitä virheitä häpeilemään, nuokin valmennukset on kuitenkin avoimia tilaisuuksia jossa jokainen voi halutessaan tulla katsomaan mokailuni niin miksen sitten suoraan jaa niitä blogissa, niissä kun ei ole mitään hävettävää! Minä vähiten täydellinen olen, mutta siihen tietenkin pyritään :)

      Poista
  9. Jee, kiitos anoilumahdollisuudesta! Olin jo väkisin vääntämässä tunnusta, että pääsen kehumaan kuinka hurjan harppauksen Alli onkaan ottanut eteenpäin, se näyttää tässä videossa jo taas ihan eri hevoselta! Hyvältä näyttää ja paljon tsemppiä teille tulevaisuuteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olkaapa hyvä, toivottavasti saadaan nyt pidettyä anojen kommentointi auki ;)

      Kiitos toosi paljon kehuista, ehkä me tästä pikku hiljaa! :)

      Poista
  10. mahtavaa löytää blogisi, olen pitkään seuraillut sinun ja Pyryn menoa kisoissa! Se on kyllä yksi Suomen hienoimmista suomenhevosista :) tsemppiä treeniin ja ensi kaudelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja Pyry kiittää myös kovasti kehuista! :)

      Poista
  11. ainiin, yksi juttu olisi, mitä blogissa voisit yrittää 'parantaa' :) meinaan se, että puhelimella ei pääse esittelysivuille :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa tiedän sen, en ole vain ehtinyt/jaksanut/viitsinyt tehdä asialle mitään :D Ensi ulkoasun muutoksessa sitten teen erilaiset linkit niin pääsee tutustumaan puhelimellakin muihin sivuihin :)

      Poista
  12. Alli on muuttunut todella paljon ja ehdottomasti parempaan suuntaan. Tämän huomaa etenkin askellajien laadussa, ravi ja laukka! Mutta myöskin hypyssä, siinä on enemmän voimaa ja varmuutta.
    Hienoa työtä Senni! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jee, kiitoksia! :) Pikku hiljaa kohti voimakkaampaa kokonaisuutta!

      Poista
  13. Mikset vastaa kommentteihin?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska en ole ehtinyt :D

      postauksia hyvä että ehdin pikakirjoituksella ja huonolla äidinkielellä kirjoittamaan kun kokoajan on ainakin olevinaan kiirettä! Nyt vanhimpiin postauksiin jo vastailtu, lupaan ettei tämä toistu! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si...

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan...

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla t...