Siirry pääsisältöön

Kolme uutuutta

Nyt on tullut pienellä aikavälillä paljon postauksia, joten muistakaa lukea ja kommentoida myös vanhempia! Nyt kuitenkin pakko tulla esittelemään teille kolme uutuutta mitä tässä nyt on hiljaksiltaan tapahtunut!


Ensimmäisenä otetaan käsittelyyn tietenkin blogin uusi ulkomuoto, eli lähinnä uusi banneri! Sain tuosta jouluisesta kuvasta heti vision ja koko yön väsäsin sitten uutta banneria. Tai siis aamun. Saatiin ainakin hetkeksi blogiin uutta ilmettä, mitä mieltä te olette? Kaipaatteko siihen jotain, onko siinä jotain liikaa? Nyt kaikki ideat kehiin niin ehkä seuraava ulkomuoto on vielä hienompi!


Toinen jouluinen juttu totta kai! Tänän vuonna päätin tehdä joulukalenterin, sillä sain Linkka Blogisi-postaukseen elokuussa niin paljon hyviä blogeja että siitä syntyi kokonainen joulukalenteri. Blogit eivät ole paremmuusjärjestyksessä, mutta kyllä, niitä on siellä 24 kappaletta! Valinnan vaikeutta oli, mutta toivottavasti tekin pidätte. Tätä täytyy kuitenkin vielä odottaa tuonne joulukuun ensimmäiseen päivään asti, maltti on valttia ;) Klikkaa itsesi joulukalenteriin TÄSTÄ!


Kolmas ja vielä kaikista huikein juttu on uudistuva Hippola! Vielä ei siis Hippola kokonaisuudessaan aukea, mutta joulukuun ajan saatte pienen herkkupalan siitä mitä on luvassa. Hippolassa siis aukeaa joulukalenteri ja uusi pelkistetty Hippola on nyt sitten avattu. Laitan tähän vielä virallisemman tiedoitteen etten unohda mitään;
Hippolan joulukalenteri on nyt avattu!
Toivotamme teidät kaikki tervetulleiksi uudelle sivustolle. Nyt kaikilla on mahdollisuus rekisteröityä Hippolaan ja olla osa Suomen yhteisöllisintä hevosmediaa.

Ennen kuin kaikki toiminnot uudessa Hippolassa aktivoidaan, arvomme jouluaattoon asti yhteistyökumppanimme sponsoroiman tuotteen tai palvelun – joka päivä! Pääpalkintona 24:nen luukun takana pilkottaa Karolina Liuksialan ja Nipsu Porthan-Broddellin yksityisvalmennukset!
Muut päiväkohtaiset palkinnot julkistetaan heti puoliltaöin Hippolan etusivulla. Joulukalenterin arvonta suoritetaan päivittäin kello 20 ja siihen osallistuvat kaikki Hippolaan rekisteröityneet käyttäjät.
Joulun jälkeen 25.12 päivitämme ja avaamme uuden Hippolan, jolloin kaikki toiminnot aktivoidaan. Uuden Hippolan kautta on mahdollista lukea Hippolaan bloginsa lisänneiden käyttäjien blogeja. Voit lisätä oman hevosharrastusta käsittelevän Blogger-blogisi Hippolaan rekisteröitymällä sivun yläpalkissa olevan linkin kautta.
Joulukalenterin sulkeuduttua Hippolaan päivittyvät kaikkien rekisteröityneiden blogien uusimmat postaukset. Hippola-käyttäjät voivat äänestää postauksia joko peukuttamalla niitä ylös- tai alaspäin. Eniten suosiota ja keskustelua aikaan saaneet blogit nousevat automaattisesti Hippolan etusivulle.
Huikeaa eikö? Huh, olen niin innoissani nyt kaikista näistä jutuista, joten pistäkää ihmeessä kommenttia jos jotain jäi epäselväksi tai askarruttamaan. Siistiä!

Kommentit

  1. Banneri on täydellinen ^^ Hienoa että teet joulukalenterin :)

    VastaaPoista
  2. Toi banneri tosiaan on aivan ihana, oon kateellinen etten ite osaa :D Joulukalenteri on tosiaan kiva lisä ja toi Hippolan uudistuminen todella mielenkiintoinen - oli aivan pakko liittyä mukaan! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hienoa kuulla! :) Minulla välillä iskee kunnon visio bannerista niin pitää heti tehdä ettei se katoa :D

      Poista
  3. Ihania joulukuvia ootte ottanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan?! Odotappas jouluun kun pääsen julkistamaan virallisesti joulukuvat ;)

      Poista
  4. Siis banneri on niin <3 ja vielä enemmän rakastan tuota joulukalenteria, ja miten ihanan perinteisen sait siitä tehtyä, en ole blogeissa vastaavanlaista koskaan nähnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi kiitoksia! :) Halusin tosiaan tehdä vielä tuollaisen erillisen joulukalenterin, mielestäni mielenkiintoisempi kun saa kunnolla tehtyä sellaisen kun haluaa! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov