Siirry pääsisältöön

Turbomummo Suomenratsujen Kuninkaallisissa

Sillä välin kun itse paiskin perjantaina tukkaputkella töitä, Äiti ja Jenna menivät kera Mollan käymään suomenratsujen kuninkaallisissa. Jenna on nyt ahkerasti harjoitellut Mollan kanssa ja nyt pääsi ensimmäistä kertaa osallistumaan suokkikunkkareihin, 70 cm luokkaan. Mollakin oli jälleen ihan liekeissä! Se syttyy kyllä kerta kerran jälkeen kisoissa, oikea turbomummo!

Kuvat verkasta kuvannut Jenni Santanen (blogi), kiitos!
 


Rata menikin sitten hyvin. Perusradalla ei ollut ongelmia, mutta uusinnassa tuli muutamia rytmirikkoja ja sen takia huonompia hyppyjä. Sanotaan kuitenkin että nyt kun oltiin ekoissa "isoissa" kisoissa, mahtoi muutenkin jännittää. Toisesta vaiheesta tulikin sitten harmittavat 4 virhettä yhdestä puomista. Mutta olen ylpeä molemmista, hienot tytöt hoitivat taas homman hienosti! Ja on ihanaa kun Molla pääsee vielä mukaan kisoihin, se selvästi tykkää siitä ja meneekin aina kisoissa vähintään täysiä! ;)

Kuvat radalta kuvannut Mirella Ruotsalainen / hertjekker.net
 



Vaikka matka taittuikin huolellisesti koko Derby-kenttää käyttäen, riitti 4 virhepisteen toisen vaiheen suoritus sijoitukseen! Tytöt nappasivat hienosti viidennen sijan ja pääsivät vielä kunniakierrokselle. Niin ylpeä että! Kova harjoittelu tuottaa tulosta, kyllä Jennasta ja Mollasta saadaan vielä voittamaton pari aikaiseksi!
 
Onnea kovasti tytöt ♥

Kommentit

  1. On hienoa, että tarjoat mahdollisuuden nuorelle tytölle harjoitella ja oppia. Varmasti myös Molla tykkää, kun saa nauttia aktiivisesta elämästä vaikka jo vähän mummo onkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molla on kyllä innoissaan aina kun pääsee kisoihin! Ja on hienoa miten Jenna jaksaa treenata sen kanssa, niin koulu kuin esteitä :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Joulukuun Bonus: Jouluarvonta!

Joulukuun ensimmäisen päivän kunniaksi! Sankar Men's Fashion Oy Tehtaanmyymälä Turku Sponsoroi Kisamatkalla-blogin jouluarvonnan! "Palkintona Viking Line-lahjakortti, joka oikeuttaa 2-4 hengen vuorokauden miniristeilyyn Turusta Tukholmaan samassa B- tai C-hytissä. Kortti on voimassa 3.11.2012-28.2.2013." Nyt on siis Joulukuun kunniaksi luvassa muutamia erikoisjuttuja, ja päätin aloittaa tämän kuukauden arvonnalla!  Tällä kertaa arvonnan palkintona tosiaan Sankar Menin sponsoroima lahjakortti miniristeilylle. Nyt kaikki siis osallistumaan tähän jouluiseen hyvänmielen tuulahdukseen! Arvonta päättyy 16.12.2012 klo 12, joten palkinto saapuu vielä jouluksi kotiin ;) Ja tietenkin arvontaa saa halutessaan mainostaa omassa blogissaan! Arvontaan osallistuminen  onnistuu kuin kommentoit postaukseen seuraavat asiat: - nimesi / nimimerkkisi - sähköpostiosoitteesi - linkittämällä mahdollisen blogisi  Huomatkaa, arvonta on avoin kaikille! Nyt on joulunodotus viral...

Jo on puolituhatta lukijaa - ARVONTA

500 lukijan ennakkoarvonta ja palkintona meillä on.. Katri Syvärisen "Syvemmälle satulaan" -kirja! Itse olen aikoinani lukenut kirjan ja nyt sain toisen haltuuni ja mitäs sille parempaa keksimään kuin arvonnan palkintoja ja jakamaan oivallusten ja mielenkiintoisten tekstien hurmosta! Arvontaan saavat osallistua kaikki , niin uudet kuin vanhat lukijat kuin tuntemattomammat haahuilijat. Halutessaan saa tietenkin mainostaa arvontaa myös omassa blogissaan niin saadaan paljon osallistujia mukaan! Arvonta suoritetaan netistä löytyvällä arvontakoneella puolueettomasti. Arvonta suoritetaan 22. Lokakuuta. Kaikki siis saavat osallistua, pienillä ehdoilla: Kommentoi seuraavat asiat tämän postauksen kommenttikenttään: nimesi / nimimerkkisi  toimiva sähköpostiosoitteesi Kirjoita kommenttiin myös yksi tai useampi positiivinen / hyvä asia blogista ja yksi tai useampi negatiivinen / huono asia blogissani Kerro mahdollinen oma blogisi Nyt ei muuta kuin ar...

Hiljainen hyväksyjä?

Postaksessa esiintyvät kuvat ovat kuvituskuvia ja tilannekuvia, niitä ei tule yhdistää täysin tekstiin. Takuulla jokainen on nähnyt kohua herättävän videon . Ja jokainen hevosista edes pikkiriikkisen ymmärtävä tietää että jokin raja on tässä ylitetty.  On turha olla mielestäni tekopyhä: kyllä minäkin olen joskus hevoselle hermostunut, olen sitä suusta nyppässyt, kannuksella potkaissut, karjaissut, joskus jopa läpsäissyt. Yleensä sen jälkeen poden pitkään huonoa omatuntoa, sillä se ei missään nimessä ole hyväksyttävää, se ei ole hevoselle oikeudenmukaista. Jos hevonen ei ymmärrä mitä siltä odotetaan ei siihen väkivalta auta. Vaikka minäkin olen polullani joskus sortunut, en silti pidä näkemästäni. Tähänkö on tultu? Koska kyseinen video on itsessään herättänyt paljon kohua ja keskustelua, en halua siihen perehtyä enempää. Useasta blogista kuin keskustelufoorumeistakin löytyy siitä tarpeeksi ja uskon että suurin osa on asian suhteen samaan mieltä. Se, mistä haluan puh...