Siirry pääsisältöön

Näyttelykauden avaus

Vielä tällä hetkellä kun on seuramaksut maksamatta ja kisakalenteri omalla kohdalla täysin suunnittelematta, on kuitenkin jotain katsottu tosi tarkasti. Ja se on ehdottomasti näyttelykalenteri. Huvittavaa sinänsä, mutta tänä vuonna on tosi paljon ihan tässä meidän "lähellä" niin rotunäyttelyitä kuin mätsäreitäkin. Ihan super innoissani odotan ihan jokaista näistä! Näyttelykausi avattiinkin jo viikko sitten Vaskiolla, kun Miina pääsi toisiin rotunäyttelyihin ikinä!

Pieni ongelma muodostui kun poni oli hävyttömän likainen ja meillä ei ollut pesupaikkaa. Onneksi kuitenkin saimme lainata Herkun tallipaikan pesupaikkaa. Illalla sitten pestiin Miina, mutta kuinka ollakkaan, vielä päivälläkään se ei ollut ihan täysin kuiva! Se oli aamulla ollut takki päällä pihalla, joten karva oli vähän lytyssä. Naureskelinkin vähän toisia poneja katsoessa että olisiko pitänyt ottaa fööni mukaan, kun meidän miina oli sellainen.. Epäpörröinen muihin poneihin verrattuna!


Kuvat kuvannut Laura Taimioja, kiitos!

Kehässä Miina käyttäytyikin hyvin. Vähän oli vaisu, ei ihan sellainen showfiilis mitä sillä normaalisti tai hyvässä tapauksessa voisi olla. Seisoi kuitenkin nätisti, juoksi ihan ok. Tuomari kysyi heti kun tultiin arvosteltavaksi että ajetaanko Miinalla. Heh, onhan se melko hyvässä kunnossa ja ajetaanhan sillä! Liikkuu muutenkin reippaasti viikossa ja käy pitkillä maastolenkeillä hevosten kanssa. Saa nähdä miten kesällä käy kun tulee taas laidun kausi, millaiseksi palloksi se poksahtaa ;)

Saatiin tosi hyvä arvostelu - jota en vieläkään ole ehtinyt suomentamaan, aina se lappu on väärässä osoitteessa - ja olin Miinaan aivan super tyytyväinen! Miina saikin I palkinnon (!!) ja sijoittui luokassa kolmanneksi. Ihan tosi tosi tosi hienosti! Vasta toiset rotunäyttelyt ja jee, ykkönen tällä kertaa! Koitan vielä saada joskus sen arvostelun suomennettua niin saadaan se esille. Tuomarinahan oli ruotsalainen Inga-Lill Hoveklint-Hyttring.


Nyt ei muuta kun odotellaan seuraavia näyttelyitä innolla! Super poni!

Kommentit

  1. Mitäs teillä shettis syö? Ihan todella hyvässä kunnossa oleva tamma, harvoin näitä oikeasti sopivan kokoisia pikkuponeja näkee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heinää neljä kertaa päivässä 1-½-½-1½ (tosin varmasti syö enemmän kun yhteistarhassa ja mussuttaa suokkien heiniä :D) ja aamuin illoin Black Horsen Balancea reilun desin + illalla biotiiniä :)

      Poista
  2. Hieno avaus teilläkin näytelykaudelle, mutta on kyllä nätti ponikin :)
    Miten pitkiä lenkkejä teillä shettis käppäilee hevosten seurassa?

    http://pikkuponin.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan normilenkkejä, 5-7 taitaa se perus maastolenkki olla :) joskus venähtää pidemmäksi toki mutta nämäkin lyhyemmät yleensä reippaita :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si...

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan...

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla t...