Siirry pääsisältöön

Mitä hevosharrastus on minulle?

Vauhdikkaita maastolenkkejä, hiostavia koulutreenejä...


Tällä hetkellä minun paikkani pitäisi olla jossain muualla kuin koneella (voisin suositella sellaista pehmeää maattavaa sängyksi nimettävää paikkaa), mutta koska minun on pakko saada purkaa ajatuksiani päätin kirjoittaa tänne blogiin. Sekavasti ja kellonaikaa vilkuillen. Mikä mieltäni painaa? 

Mitä hevosharrastus on minulle?
Aloin pohtimaan mitä ratsastus ja yleensäkin hevosharrastus on minulle. Sanon aina että se on minun elämäntapani ja olen sitä mieltä edelleen. Ei minulla ole kavereita eikä muuta elämää, minulla on hevoset. Enkä tarkoita tällä mitään "iiks oon heppatyttö, älä sano mun heppaa metukaks!!" vaan tarkoitan että minulle hevoset ovat kuin perheenjäseniä. Enkä se on eläimen inhimillistämistä, mutta minä haluan että meillä hevonen voi hyvin ja näyttää siltä että se on onnellinen.


Mitä ratsastus on minulle?
Tämä oli se mitä ehtä pohdin tänään eniten. Mitä minä haluaisin ratsastukselta, mitä minä olen ja mihin minulla on resursseja. Aina voi haaveilla: Haluaisin olla todella taitava, hypätä kansainvälistä kenttää ja omistaa useita hevosia. Mutta olen keskinkertainen amatööri, jonka hevonen on pirun hyvä, mutta ratsastaja kaipaa vielä paljon harjoitusta. Haluaisin menestyä: menestyäkseen tarvitaan ankaraa jopa kurillista treenaamista ja tarkkaa järjestelmällisyyttä ja suunnittelua. Minä haluaisin, mutta kaikkea en vain voi saada.

Ratsastus on minulle harrastus siinä missä hevoset elämäntapa. Harrastan kilparatsastusta ja haluan olla siinä mahdollisimman hyvä. Treenaan resurssien myöden. Olen vähävaraisesta perheestä ja pienenä jo opin sen, että tekemällä saa, ei olemalla. Nykyään yritän kohentaa elintasoani, mikä veroittaa harrastustani. Minun piti tehdä valinta: Teen hyväpalkkaista työtä, joista saan rahaa harrastaa (lue: kilpailla), mutta menestys jää toisarvoiseksi, sillä en ehdi treenaamaan suhteessa menestykseen tai harrastan vähemmän (lue: en kilpaile) tekemällä huonopalkkaista työtä, mutta voin treenata enemmän ja näin ollen kehittää itseäni ja hevostani.

Tästä päästään siihen mitä haluan sanoa: Minä ja minun hevoseni, me kehitymme. Kyllä, se on fakta. Mutta me kehitymme omaa tahtiamme, silloin kuin minun resurssini antavat myöden. Elämässä on liikaa valittavaa ja koska en halua luopua kokonaan harrastuksesta ja kilpailemisesta, olen valinnut tien missä menestyksen tilalla otan karvaan pettymyksen ja tulevaisuudessa toivon menestyväni. 


Mitä hevoset on minulle?
Hevoset ovat minulle ystäviä, perheenjäseniä. Eivät ne korvaa ihmisystävää, mutta niihin voi luottaa ja niiden kanssa saa ajatukset siirtää syrjään. Hevoset ovat eräänlainen henkireikä, jonka kautta pääsen pakenemaan ahdistavaa syksyä tai arjen pimeyttä. Ne ovat jaloja eläimiä jota me emme voi kesyttää, mutta joita voimme ymmärtää.

Luottamus isoon eläimeen jolla on oma tahto.. Ikävä pikku miestä!

Mitä hevosharrastus on sinulle?

Kommentit

  1. Huippu kirjotus! Kirjoitan itse blogia omasta suokistani, käy vilkaseen jos kiinnostaa :) ja lisäisin viellä että se joka ei tätä harrasta ei tule koskaan ymmärtämään tämän lajin hienoutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ja hieno lisäys! :) Käyn vilkaisemassa!

      Poista
  2. Tää oli minun mielestäni hieno teksti! :)

    VastaaPoista
  3. Itse valitsisin varmasti käyttää varalliset aikani ja rahani mieluummin treeniin kuin kisoihin jos molemmat ei onnistuisi. En näe hyötyä tai iloa kilpailemisessa jos ei treenaa = tulokset ei nouse. Ei ole myöskään kiva laittaa hevosta kilpailuissa vaativien tehtävien eteen ilman että treenaa kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaus alkuun, rajalliset

      Poista
    2. Tarkoitin tällä siis sitä että me kehitymme ja siirrymme vaikeampiin haasteisiin hitaammin juuri siksi koska pystyn resurssien puitteissa treenaamaan vähemmän. Ja resursseina tässä valinnassani on aika: Päivävuorossa olen töissä n. 6-20 ja iltavuorossa ollessa on vaikea löytää valmentajaa joka ehtisi pitämään valmennuksia päivällä / milloin minä ehtisin. Iltavuorossakin aika riippuu siitä koska olen päässyt aamusta töistä.

      Tarkoitan tällä siis sitä että valitsin mielummin työn, milloin pystyn treenaamaan (itsenäisesti) vähemmän käyden vapaat aikani valmennuksissa / kisoissa, kuin huono palkkaisemman työn jolloin ehtisin treenaamaan (itsenäisesti ja valmennuksissa) enemmän, mutta jolloin minulla ei olisi varaa kilpailla. Etenemme vain hitaammin mitä voisimme, se oli pointti :)

      Poista
  4. Hieno teksti! Itselleni hevosharrastus on kaipaamaani treenaamista ja uurtamista, mutta tärkeimpän kuitenkin on se onni mitä saan siitä. Hevoset toimivat minulle omina terapeutteina. Menen tallille monesti vihaisena tai masentuneena mutta takaisin tulen aina iloisena :)
    http://edistysaskeleita.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia :)

      Jos minulla olisi aikaa työn ohella, harrastus olisi myös minulle enemmän treenaamista, nyt se on treenaamista silloin kuin ehdin :(

      Poista
  5. Hyvä postaus. Olen itse miettinyt samaa asiaa ja päätynyt, että resurssit on mitä on ja niillä mennään mihin päästään :) Valmennuksiin olen viime aikoina käyttänyt rahaa jos on pakko valita kisat vai treeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :)

      Näin se on, joutuu aina miettimään resurssien mukaan..

      Poista
  6. Hyvä kirjoitus, olen itse miettinyt viime viikot aivan samaa. Motivaatio ollut vähän hukassa mutta ei haluaisi pitkäaikaisesta harrastuksesta ja elämäntavasta kokonaan luopua, jotenkin olisi nyt löydettävä se oma polku..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oman polun löytäminen tuntuu vain niin vaikealta! Olisi hienoa jos olisi esimerkiksi niin rikas ettei minun tarvitsisi käydä töissä vaan voisin panostaa 100% harrastukseen. Toisaalta pidän kovasti työstäni ja en haluaisi sitäkään vaihtaa.. Kaikkia on niin vaikeaa! :/

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov