Siirry pääsisältöön

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri. Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa!




Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa. 

Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi siitä arvion mitä noin silmämääräisesti voi arvioida. Saatiin lisäksi spreytä joka auttaa kutinaan. Molla oli myös hieman yskinyt ja eilen illalla sen nenästä oli tullut hieman verta, mutta suurempaa räkää tai muutakaan ei kuulunut olevan. Molla sai myös pienen lääkekuurin joka aloitetaan muutaman päivän päästä, joka sisältää hieman kortisonia jolla saataisiin tuota kutinaa ensin hillittyä ja sen jälkeen aletaan etsimään syytä miksi se kutisee. 

Tämän jälkeen raspattiin ensin Alli, joka ei vieläkään tuntunut rauhoittuneen hyvin. Antoi kuitenkin tosi hyvin raspata ja siellä suussahan sitä vikaa olikin. Oli meinaan niin terävät piikit ettei ihme kun hieman kiukututti ja ruoka ei maistunut.. Onneksi saatiin ne pahimmat nyt pois ja puolen vuoden päästä taas kontrolli. Mollalla oli vasemmalla puolella hieman piikkejä ja pieni koukku, mutta nekin menivät kokeneen eläinlääkärin toimesta hetkessä paremmaksi. Molla on kyllä aivan huippu, sitä ei tarvitse edes rauhoittaa raspaukseen! Toista on Pyryn kanssa, joka ottaa kaksi domoa ja piikin ennen kuin eläinlääkäri voi edes astua talliin...



Kun kaikki toimenpiteet oli ohi ja Alli pääsi karsinaan, sitten alkoi väsyttämään!

Huh! On kyllä ihan mahtavaa kun saatiin sekin pois päiväjärjestyksestä. Nyt pari päivää Alli kulkee vielä hackamoren kanssa ja sitten taas pistetään kuolain suuhun. Pari päivää voi vielä varoa paljonkin kun sen verran pahaksi oli päässyt. Viikonloppuna sitten päästäänkin pitkästä aikaa estevalmennukseen! Ennen sitä pitää ottaa asiaksi mennä ainakin kerran maneesilla koulua.. Mutta katsotaan sitä sitten lähempänä!

Hampaat Check!

Kommentit

  1. siis mollalta verta nenästä? eikös se viittaa keuhkoverenvuotoon?

    "Verenvuoto keuhkojen verisuonista rasituksen aikana on erittäin yleistä. Jopa 65–95 %:lla
    kilpahevosista tapahtuu verenvuotoa voimakkaan rasituksen aikana. Yleisintä verenvuoto on
    täysverisillä. Lämminverisillä ravihevosilla arvioidaan verenvuotoja olevan 26 %:lla hevosista.
    Tarkkaa mekanismia keuhkoverenvuodon synnylle ei tiedetä. Kaukoverenpaineen nousun ja
    hiussuonten pettämisen ajatellaan olevan sairauden syynä. Keuhkojen verenpaine nousee kun
    sydämen iskutilavuus kasvaa, keuhkoverisuonet eivät laajene kunnolla ja veren viskositeetti
    lisääntyy rasituksen aikana. Useilla hevosilla on taustalla IAD (inflammatory airway disease).
    Eli hevoset ovat lievästi pölylle allergisia.
    EIPH saattaa heikentää hevosen suorituskykyä. Määrittämällä veren hapettuneisuus rasituksen
    aikana, saadaan tietoa siitä miten paljon verenvuodolla on vaikutusta. Tämä on kuitenkin
    vaikea toteuttaa, koska valtimoverinäytteestä pitäisi voimakkaan rasituksen aikana ottaa
    verinäyte ja määrittää siitä verikaasut välittömästi.
    "

    Tuon kopioin jonkun ell sivulta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hevoselta voi vuotaa nenästä verta ihan muidenkin syiden, kuin keuhkoverenvuodon takia. Limakalvot reagoivat joskus kovinkin ilmatilan muutoksiin ja esimerkiksi kovilla pakkasilla ei ole lainkaan epätavallista että toisesta sieraimesta vuotaa hieman verta. Omallani vuosi myös silloin sieraimesta verta, kun se jouduttiin ähkyn takia rektalisoimaan, joten myös jos sieltä sieraimesta jostain syystä jokin pieni verisuoni katkeaa/repeää, on verenvuoto taattu. En ymmärrä miksi heti pitää alkaa spekuloimaan niinkin vakavalla asialla kuin keuhkoverenvuodolla, jos hevosella yhtenä iltana hieman vuotaa nenästä verta... Huoh!

      Poista
    2. Kyllä meillä nyt on enemmän ihan sitä epäilynä että limakalvot ovat vain kuivat, verenvuoto ei todellakaan ole mitään vuotoa, vaan nenässä hieman näkyvää punaista nestettä joka pyyhkäisemisen jälkeen häipyy. Eiköhän eläinlääkäri ole tosiaan se joka diagnosoi meilläkin :) Ja lisäksi tämä oli illalla sisäänottaessa nähty, eli voi olla vaikka nenäänsä raapinut tarhassa johonkin..

      Poista
    3. No nyt on kyllä Henulla termit aivan hukassa: rektalisointi tarkoittaa hevosen takapuolen kaivamista :D Ähkytapauksessa hevonen on todennäköisesti kyllä rektalisoitu, mutta en usko, että se on aiheuttanut nenäverenvuotoa, vaan verenvuodon sieraimesta on todennäköisesti aiheuttanut _letkuttaminen_. Sori, ihan pakko korjata kun huvitti niin paljon tuo.

      Poista
  2. Ai tällaisilla keleillä voi raspata? Tallinomistaja sanoi ettei kukaan tule raspaamaan kun vasta keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, nyt on taidettu vetää höplästä, ei raspaus katso lämpömittaria eikä sääkarttaa :)

      Poista
  3. Mikäs sen raspaamisen estää näillä keleillä? :D

    VastaaPoista
  4. Meillä raspattiin -32 kelissä... Tallinomistaja hööpöttää.. :D

    VastaaPoista
  5. "Anonyymi2. helmikuuta 2016 klo 11.22
    Ai tällaisilla keleillä voi raspata? Tallinomistaja sanoi ettei kukaan tule raspaamaan kun vasta keväällä."

    En nyt saa vastattua tuohon alle, mutta ensimmäiseksi tuli mieleen, että jos teillä on kylmä talli niin ehkä se saattaa olla syy, että ei haluta eläinlääkärin työskentelevän kylmässä (?)

    VastaaPoista
  6. Ekaan kommenttiin liittyen. Meillä ravurit jotka on kovassa treenissä ja kilpailevat, näillä saattaa aina silloin tällöin joku pintä veri suoni sieraimista treenestä katketa ja näillä kahdella joilla tätä tapahtuu useimmin ovat täys sisaruksia ja näinden emällä (ja emän täys sisaruksilla) ja emän emällä oli sama ongelma jotenka vahva epäilys on että on perinnöllistä. Ell on kommentoinut et sillon tällöin tämän sattuminen on normaalia mutta toistuvasti kertoo jo ongelmasta (kerran näin kävi ja syy oli keväällä siitepöly), tästäkin selvittiin vaihtoehtoisin treenen (esim. uittaminen) ja lääkityksellä.

    VastaaPoista
  7. Voi mollaa :( onko ruokinnassa tai varusteissa tapahtunut muutoksia? Tiedän yhden hevosen, joka tuli nikkelille (?) allergiseksi. Myös joku uusi ruoka-aine voi aiheuttaa oireita, allergisia tullut vastaan mm. MSM:lle ja valkosipulille.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uuden alku

 Kovasti koitin tätä blogia päivittää, mutta viimeisen kolmen vuoden aikana elämäni on muuttunut niin totaalisesti, ettei blogi ole oikein enää sama. Mielestäni on kunnioitettava nyt blogia, se oli loistokas vuosina 2012-2015. Tätä blogia on ollut aina hirmuisen ihana päivittää ja ehkä vielä jonain päivänä kun palaan takaisin satulaan voidaan tämäkin kääntää uudeksi nousuksi. Mutta sitä odotellessa haluan kiittää kaikkia blogin lukijoita kuluneista vuosista ja lukuisista kommenteista ja tuesta. Ilman teitä tämä polku ei olisi ollut puoliksikaan näin mahtava! On siis aika sulkea Kisamatkalla ja kääntää uusi lehti. Bloggaaminen on vieläkin lähellä sydäntäni, mutta mielestäni tämä blogi ei ole koskaan ollut täydellinen sille elämälle mikä minulla on tällä hetkellä menossa. Joten oli aika uuden blogin. Toivotan kaikki innokkaat mukaan myös raviurheilun maailmaan jos se vaan yhtään kiinnostaa. Kiitos vielä kerran kaikille näistä vuosista, toivottavasti nähdään vielä uudessa blogissa! Harnes

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov