Siirry pääsisältöön

Tehokasta valmennusviikonloppua

Lihakset hapoilla, mutta muistetaan venytellä!


Paljoa materiaalia ei ole valmennuksesta ja en vain yksinkertaisesti kykene kertomaan yksityiskohtaisesti mitä teimme. Ensi Mikon valmennuksesta sitten teen kunnon treeniraportin missä piirrän ratapiirrokset ja muut jos sellainen siis jota kuta muutakin kuin minua kiinnostaa!

Mutta ennen kuin mennään asioissa eteenpäin, pakko kiittää kaikkia jotka viime postaukseen kommentoivat! Yritän vielä ehtiä vastaamaan kommentteihinne, mutta oikeasti, kiitoksia, lämmittää kovasti teidän mukavat kommettit. Olen edelleen niin innoissani ja tuijotan vain kokoajan ruusukkeita jaja.. Olen vain niin onnellinen tällä hetkellä!

Perjantaina äiti ja Janni kuskasivat molemmat hevoset Merjalle. Itse olin töissä ja toivoin hartaasti ettei mikään hidasta ja vaikeudu koska valmennus alkoi klo19.45. Pääsin onneksi jo kuudelta ja ehdin hyvissä ajoin tallille ja laittamaan Pyryä kuntoon. Perjantaisin mennään lauantaihin valmistelevia tehtäviä ja keskitytään enemmän jumppaamiseen ja muuhun. Tehtiin paljon ja vielä enemmän harjoitusravia. Minä onneton menin minun polvipaikkaisilla (jotka ovat edelleen harjoittelussa) ja lisäksi jouduin ratsastamaan Pyryn ravia ihan hirveästi pidemmäksi -> ravi muuttui näyttävämmäksi mutta samalla haastavammaksi istua. Teimme aluksi avotaivutusta sekä ravissa että laukassa molempiin suuntiin, sitten reippaampaa kevyttä laukkaa ja lopuksi pieniä tehtäviä erilaisilla esteillä. 

Hyppyjä tehdessämme itseä alkoi hieman harmittamaan. Emme näyttäneet parastamme ja Pyry teki taas roikkupää ja roikkujalka hyppyjä. Tuntui ettei taas hypyt ole teräviä, kaasu ja jarru oli kyllä kunnossa, mutta laukka ei tupannut pyörimään yhtään. Onneksi kuitenkin Pyry alkoi lopussa väläyttelemään hyviä hyppyjä ja kun Mikko sitten viimeiselle sarjalle hieman nosti estettä johonkin metrin luokkaan, alkoi Pyrykin taas hyppäämään paljon paremmin ja terävämmin.

Tänään jatkettiin siitä mihin eilen jäätiin, mutta hypättiin huomattavasti enemmän. Aloitettiin taas tekemällä ensin ravia, aluksi keventäen ja sitten taas lihaksia huudattaen pompoteltiin harjoitusravia seuraavat viisitoista minuuttia. Oli mukava huomata että Pyry oli energinen ja ravi oli huomattavasti eilistä letkeämpää ja pidempää. Kyllä valmennus kannattaa!

Videolla onkin kaikki tämän päivän tehtävät mitä tehtiin. Ylimääräisiä hyppyjä ei tarvinnut tehdä ja yhtä huonoa lähestymistä laskematta kaikki meni nappiin. Olen ylpeä meistä molemmista, tehtiin tasaista siistiä suoritusta ja Pyry hyppäsi tänään alusta asti terävästi ja tarkasti ottamatta yhtäkään puomia alas. Vaikka esteet eivät nousseetkaan korkealle, tehtiin silti hyvää pätkää ja saatiin taas kasoittain itseluottamusta!


Ja palautteeksi paljon positiivistä ja tietenkin myös treenattavaa! Liikkeisiin kaivataan lisää ulottuvuutta, eli nyt ratsastetaan joustavasti eteenpäin hyvässä rytmissä ilman juoksemista. Oli valmennuksessakin hieno huomata miten liike parani kun ratsasti sitä huomattavasti pohkeesta eteen pitäen tuntuman tasaisena. Liian kauan viime valmennuksesta, heh? Kehuja Pyry sai paljon! Mikko kehui hienoksi peliksi, jolla ratsastin hyvin. Pyry oli tarkka ja terävä, eikä pelännyt mitään. Kyllä tuntui taas niin hyvältä kun heppa sai paljon kehuja ja tunnit meni tosi kivasti..

Kohta tästä lähdenkin käymään vielä Koskella hakemassa hevoset sisälle ja huomenna onkin sitten luvassa koulukisat. En tiedä miten vatsalihas parkani jaksavat vielä huomisen, pitää tänään hyvin venytellä ja aamulla käydä vielä lenkillä ennen kisoja. Kisoissa on yli 40 osallistumista, eli varmaan menee varmaan koko päivä kyllä siellä. Rohkeasti uhmasin mennä nolaamaan itseni Mollan kanssa, joten menen nyt sitten molemmilla hevosilla KN Specialin ja Janni menee molemmilla Helppo C:1. Onneksi on karsinapaikat siellä niin ei ole huolta edes pitkistä tauoista! Mutta valitan, olen niin väsynyt että pakko lähteä nyt talleilemaan että pääsen vielä joskus nukkumaankin, huomiseen!

Kommentit

  1. Kuka tää Mikko on ? Kuulostaa tosi kivoilta noi tunnit ! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikko Mäentausta, käy Saksasta valmentamassa Merjalla säännöllisesti ja kai joskus muuallakin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jo on puolituhatta lukijaa - ARVONTA

500 lukijan ennakkoarvonta ja palkintona meillä on.. Katri Syvärisen "Syvemmälle satulaan" -kirja! Itse olen aikoinani lukenut kirjan ja nyt sain toisen haltuuni ja mitäs sille parempaa keksimään kuin arvonnan palkintoja ja jakamaan oivallusten ja mielenkiintoisten tekstien hurmosta! Arvontaan saavat osallistua kaikki , niin uudet kuin vanhat lukijat kuin tuntemattomammat haahuilijat. Halutessaan saa tietenkin mainostaa arvontaa myös omassa blogissaan niin saadaan paljon osallistujia mukaan! Arvonta suoritetaan netistä löytyvällä arvontakoneella puolueettomasti. Arvonta suoritetaan 22. Lokakuuta. Kaikki siis saavat osallistua, pienillä ehdoilla: Kommentoi seuraavat asiat tämän postauksen kommenttikenttään: nimesi / nimimerkkisi  toimiva sähköpostiosoitteesi Kirjoita kommenttiin myös yksi tai useampi positiivinen / hyvä asia blogista ja yksi tai useampi negatiivinen / huono asia blogissani Kerro mahdollinen oma blogisi Nyt ei muuta kuin ar...

Linkitä blogisi!

Nyt kaivataan lukulistalle uusia tuttavuuksia ja vanhoja unohtuneita! Eli nyt toivotaan että saataisiin paljon uusia blogeja lukulistalle! Tarkoitus on siis linkittää oma blogisi, so simple! Itse olen melko kaikki ruokainen blogien suhteen, eniten varmaan uppoavat kilpailevien ratsastajien blogit, mutta myös muita blogeja mahtuu lukulistalle. Eli nyt ei ole mitään rajoituksia blogin painotuksen suhteen. Koon TOP7 blogit sitten kaikkien nähtäville, joten ei muuta kun linkkailemaan! Pyrin tekemään esittelypostauksen 8.-11.9. välisenä aikana, joten siihen asti on aikaa linkata blogeja mukaan :) Huom! Linkatessa blogisi tähän postaukseen annat oikeuden kolmannelle osapuolelle (minulle), käyttää blogissasi esiintyviä kuvia julkaisussa (esittelypostaus) allekirjoittaneen harkinnan mukaan. Nyt ei muuta kun linkkejä tulemaan!

Tervetuloa joukkoon "pieni" kirjava!

Alli tamman talliin saapuminen saattoi hämmästyttää yhtä jos toista.. Ja suoraan sanoen, en itsekkään olisi uskonut että olen kohta aivan oman hevosen omistaja, ilman puolikkuuksia. Eli kyllä, ostin omakseni,  tämän pienensuuren tamman. Mutta eihän ole mitään järkeä jos ei aloiteta aivan alusta, eli nyt luvassa jännittävä tarina siitä miten tähän ikinä päädyttiin ;) Minulla on kyllä aina kausia jolloin selailen myyntihevosia, ihan vain haaveillen. Kuitenkaan tällä kertaa en ollut etsimssä hevosta, vaan satuin vahingossa klikkaamaan itseni kaverin kaverin sivun kautta itseni tamman myyntisivulle. Enkä missään nimessä voinut olla ihastumatta, olin täysin myyty jo ensi näkemästä! Sanoin äidille puolivitsillä että löysin itselleni aivan täydellisen hepan. Äiti rakastaa - niinkuin minäkin - kaikkea erikoista ja meillä on aina hevosissa ollut jotain omalaatuista. Äiti oli aluksi todella skeptinen ja itsekin olin ihan eiei, en osta, kunhan katselen. Katselu meni kuitenkin...