Siirry pääsisältöön

Vieraskynä: Alli & Alli treenaa

Hei kaikille!

Olen 21-vuotias kaikin puolin heppahöperö Aliisa ”Alli” Ypäjältä. Ratsastusta ja hevosia olen harrastanut aivan pienestä pitäen, mutta omaa hevosta minulla ei ole. Sen sijaan minua näkeekin ystävieni talleilla auttelemassa, myös Sennin hevosia käyn paljon hoitamassa ja liikuttelemassa. Voisi siis sanoa, että opiskelun lisäksi olen monimuotoinen hevosenhoitaja harrastuspohjalla? :)



Sennin olen tuntenut siitä asti kun Senni perheineen ja hevosineen muuttivat Ypäjälle tähän minun naapuriini. Pääsin tuolloin hoitamaan heppoja kotosalla ja hoitajaksi mukaan kisamatkoihin. Hetken minulla oli hieman taukoa ylipäätään hevostelusta noin vuoden verran, kun muutin Koskelle lukio-opintojani suorittamaan. Nykyään asustelen kuitenkin siis taas Ypäjällä ja heppailu jatkuu, nykyään aika paljonkin Sennin hevosten kanssa. Valmentauduin aktiivisesti puolentoista vuoden ajan Loimaalla Miukun tallilla, jossa minulla loppu ajasta oli oma vuokrahevonen. Jouduin kuitenkin jostakin luopumaan, kun aika ei yksinkertaisesti enää riittänyt. Aikapula siis sen takia, kun pääsin yliopistoon opiskelemaan oikeustiedettä tänä syksynä. 

Nyt kuitenkin Senni tarjoitui pitämään minulle pienimuotoista valmennusta ja toimimaan vahtivana silmänä kun menisimme Allin kanssa harjoittelemaan hieman koulukiemuroita kentälle. Viimeksi olenkin ollut tunnilla melkein kaksi kuukautta sitten..? 
Pidän erityisen paljon kaikista Sennin hevosista mutta jotkut teistä tietävät, ovat jotkut hevoset niitä ”elämäsi hevosia” ja minulle se on Alli. Jo nimi oli enne, meillä kun on sama lempinimikin! Allissa on vain jotain, vaikea sanoa mitä se on, mutta jotain sellaista mitä ei muun hevosen kanssa ole ollut… Ehdoton lempparini , vaikka onkin nainen ISOLLA N:llä. ♥

Allin kanssa olemme parhaimmillamme maastossa pitkällä suoralla, täysillä laukkaa. Oli kuitenkin kiva päästä vähän jonkun vahdittavaksi, minulla on kuitenkin kova halu kehittyä Allin kanssa. Lähellä olevalla kentällä olemmekin itsenäisesti käyneet harjoittelemassa kouluratsastusta.  Ehkä joskus pääsen kisaamaan uudestaan Allin kanssa, se riippuu ihan Sennistä ja siitä pysyykö Alli terveenä. Pieni(suuri) kisakärpänen on minua jo päässyt puraisemaan!



Mutta takaisin itse valmennukseen. Senni kysyi mitkä olisivat päivän tehtävät nyt kentällä ja sanoin että haluaisin saada Allin ratsastettua ihan ensin alkuun ympyrällä ja voltilla niin, että saan sen kunnolla taipumaan. Tehtiinkin siis ihan perusratsastusta, ei mitään temppuja vaan liike takaa-eteen ja taipuminen rehellisesti läpi. Ensin käynnissä pysähdys-peruutus-ravi harjoitusta joka lopuksi sujui jo todella hyvin, Alli ei jäänyt enää tyhjäksi edestä ja malttoi tehdä petuutusaskelia niin monta kuin pyysin.(Vaihtelin tätä määrää harjoituksen aikana jottei hevonen ennakoisi niin paljon) Tätä tehtiin siis keskiympyrällä, jotta saisin hyvin käytettyä ulkotukea ilman aidan apua. Sitten siirtyminen raviin ympyrällä ja ympyrän sisälle voltteja. Tämä toimi jo paljon paremmin hyvän alussa olleen käynti-ravi tehtävän takia, sain Allin pysymään paljon paremmin avuilla. Varsinkin kun muistin itse käyttää sitä jalkaa, Alli kun tarvitsee tosi paljon pohjetta pitääkseen hyvän tahdin yllä. 

Laukkaa otettiin vain keskiympyrällä ilman sen kummempia muita kiemuroita, kunhan laukka pyöri hyvin eteenpäin. Alli kun on saikkuilun jälkeen vielä hieman voimaton laukassa(ei pysty lyhentämään laukkaa ilman että tempo kärsii) mutta mielestäni laukkakin sujui tänään erittäin hyvin. Loppu ravit ja takaisin kohti kotia, Alli oli taas niin tyytyväinen itseensä kuinka hienosti olikaan suorittanut annetut tehtävät :) Hassu heppa, siitä kun näkee että ”hän oli erityisen hieno taas jälleen” ja pärskii tyytyväisenä.




Ratsastelut jatkuu, kenttäpäivän jälkeen kävin Allin (ja muiden heppojen) kanssa maastossa ja nautittiin tästä ihanasta aurinkoisesta syksystä. Mikäli te lukijat haluatte kysyä jotain, onnistuu se tuohon kommenttikenttään kommentoimalla, vastailen sitten omalla tunnuksellani teille :) 

Minun hevosteluista voi käydä lukemassa lisää blogistani Aliisa H

Kommentit

  1. Minua kiinnostaisi kuinka oikeustieteen opiskelu onnistuu ypäjältä käsin kun eikö koulu ole helsingissä (vai turussa?) :) mutta kuitenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koulu on Helsingissä ja meillä on luentoja joka toinen viikko, jolloin menen Helsinkiin bussilla Forssasta. Omalla autolla täytyy siis ajaa Forssaan pysäkille :)
      Oikiksessa opinnot ovat aika pitkälle itseopiskelua, joten muina päivinä opiskelen kotona/Ypäjän kirjastossa :)

      Poista
  2. Kivan erilainen postaus ^^ Teidän meno näyttää kivalta!
    Edelleen tänne on hankala kommentoida kännykällä! Välillä se ei anna lainkaan kommentoida. Mistähän mahtaa johtua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös aina tulee tuo robotti juttu -.- Koneella sentään tarvii painaa vaan yhtä nappia mutta kännykän kanssa tulee aina ne kuvat mistä pitää valita kaikki samanlaiset kuvat. Ärsyttää suunnattomasti sählätä sen kanssa joten harmittavasti kommentointi puhelimella ei kiinnosta :/

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov