Siirry pääsisältöön

Ravurit vs Ratsut osa 1: Rokotusohjelma

Kun on tullut itselläni ajankohtaisen pakolliseksi alkaa tutustumaan myös ihmeelliseen ravimaailmaan, ajattelin myös kirjoittaa tuntojani, poimintoja ja mietteitä tänne puolelle. Minä, todellinen ratsupelle kuten kovanluokan raviammattilainen saattaisi sanoa, pistän suuren nenäni ravimaailmaan ja alan tutukimaan, pohtimaan ja kertomaan miten meidän maailmamme eroavat. Ehkä hieman dramaattisesti lausuttu nämä alku sanat, mutta blogissa tulee nyt ilmestymään jatkossa myös tälläistä ravurit vastaan ratsut -postaussarjaa, jossa seurataan miten ravureilla ja ratsuilla - ja niitä hoitavilla ihmisillä - erilaiset asiat eroavat.


Postaussarjan ensimmäinen osa käsittelee meille tällä hetkellä ajankohtaista asiaa. Kun ratsupuolelle ja käyttöön sekä näyttöön tarkoitettu nuori shetlanninponitammamme Miina rokotettiin ratsujen rokotusohjelman mukaan ja puolestaan tulevaisuuden ravikuningas eli nuoriherra Herkku rokotettiin ravureiden rokotusohjelman mukaan tuli minulle väistämättä eteen tutkia molempien ammattikuntien rokotusohjelmat. Tavallaan tämä herätti itsessäni sen verran hilpeyttä, että päätin jakaa myös tätä teille. Lisäksi mielestäni on tosi kiva vertailla - ihan hyvässä hengessä - sekä ratsuja että ravureita. Itse lukeudun varmasti kohta johonkin välimaastoon, ollen ratsuravipelle. Pelle on niin kovin kiva sana!

Mutta nyt itse postauksen aiheeseen, eli Rokotusohjelmat. Lähteinä tässä postauksessa olen käyttänyt ravureiden kohdalla Suomen Hipposta ja ratsujen kohdalla tietenkin Suomen Ratsastajainliittoa. Ratsujen kohdalla rokotusohjelmaksi valikoitui 2-5 tason kilpailuihin kelpaava rokotusohjelma. Nyt ei muuta kuin vertailemaan.

Pakollinen influenssarokote
Ravurit & Ratsut: Molemmilla, sekä ratsuilla että ravureilla, on pakollinen influessarokotus, jos niillä halutaan kilpailla Suomessa (ratsuilla 2-5 tasolla, nykyään myös osa 1-tason kilpailunjärjestäjistä kehoittaa rokottamaan hevoset).  Lisäksi ainakin Suomen Ratsastajainliitto kehoittaa rokottamaan hevoset myös jäykkäkouristusta vastaan.

Rokottamisen aloittaminen
Ravurit: Sääntöjen mukainen rokotusohjelma aloitetaan kahdella perusrokotuksella, joita seuraa vuosittainen tehosterokotus. Toinen perusrokote annetaan 21 - 92 vuorokauden kuluttua ensimmäisen rokotteen jälkeen. Tämän jälkeen vuosittainen tehosterokote annetaan viimeistään 12 kuukauden kuluttua edellisestä rokotteesta.

Ratsut: Ensimmäisen perusrokotteen jälkeen annetaan toinen perusrokote 21-92 vrk:n kuluessa. Tehosterokote annetaan 6 kk (+ 21 vrk) kuluessa toisesta perusrokotteesta. Tämän jälkeen annetaan tehosterokote vuosittain siten, että rokotusväli ei saa ylittää 365 vuorokautta (yhtä vuotta). 

Minun on pakko myöntää, että omasta mielestäni ratsujen rokotusohjelman aloittaminen on erittäin epäselvästi muotoiltu. Tai kyllähän tuosta selvää saa, mutta jotenkin tulee itselle sellainen uskomaton "mitä minä juuri äsken luin" -fiilis ja tuon lyhyen tekstipätkän joutuu kertaamaan ainakin 3-4 kertaa ennen kuin sen täysin sisäistää. Ja pakko myöntää, etten varmaan ole vieläkään sisäistänyt ratsupuolen rokotusohjelmaa täysin, joten toivottavasti kuulolla on myös joku fiksu joka mahdollisesti oikaisee minun suustani tulevat virheet!

Miten nämä siis eroavat toisistaan selvällä suomenkielellä? Ravurit saavat kaksi perusrokoitetta joiden välissä on 21-92 vuorokautta, jonka jälkeen tehosterokote annetaan viimeistään 12 kk kuluttua (365 vrk). Ratsut puolestaan saavat kaksi perusrokotetta joiden välissä on 21-92 vuorokautta, sen jälkeen annetaan 6kk (+21 vrk) sisään (?) toisesta perusrokotteesta tehosterokote ja tämän jälkeen tehosterokote annetaan viimeistään 365 vuorokauden kuluttua (12 kk).

Sanokaa nyt joku, etten ole ihan ainoa, jos sanon että ratsupuolen rokotusohjelma on joko tehty todella vaikeaksi tai sitten olen vain harvinaisen yksinkertainen. Tämän rokotuksen aloittamisessa herää muutama hassu kysymys ja toivon tämän herättelevän myös lukijoissa keskustelua: Miksi ratsut saavat tehosterokotteen puolen vuoden päästä (+21 vrk) ennen vuosittain annettavaa tehosterokotetta? Mikä on tuo 6kk jälkeen oleva +21 vuorokautta? Miten ravurit pärjäävät muutamalla perusrokotteella, mutta ratsut tarvitsevat tehosteen puolen vuoden kuluttua? Nyt joku minua viisaampi pohtimaan myös näitä! 

Kilpailuoikeus
Ravurit: Hevonen saa kilpailuoikeuden toisen perusrokotuksen jälkeen.

Ratsut: Hevonen voi osallistua 2-5 tason kilpailuun, kun molemmat perusrokotteet on annettu, edellyttäen, että toisesta perusrokotuksesta on kulunut vähintään 7 vrk ja enintään 6 kk (+ 21 vrk).

Keep it simple. Vai miten se meni. Pitää nostaa kyllä ravipuolen ihmisille hattua ja sanoa miten hienot ja selkeät niiden ohjeet ovat. Ei siinä, onhan tämä kohta ratsuillakin ihan luettavissa. Eli toisin sanoen ravurit lähtevät radalle toisen perusrokotuksen jälkeen, kuten myös ratsut saavat tehdä, kunhan viimeisimmästä rokotteesta on kulunut vähintään 7 vuorokautta ja enintään 6 kuukautta (+21 vuorokautta joka edelleen kummittelee eikä missään kerrota mitä se tarkoittaa..).

Rokotuksen tarkastaminen
Ravurit: Rokotuksen voimassaolon tarkastus suoritetaan ilmoittamisen yhteydessä. Hevosta opetuslähtöön, koelähtöön tai kilpailuun Suomessa tai ulkomailla ilmoitettaessa Heppa-järjestelmään tallennetun viimeisimmän rokotuspäivämäärän ja ilmoittamispäivän väli saa olla enintään 12 kuukautta. Esimerkiksi jos hevonen on rokotettu 3.4. 2014, sen voi ilmoittaa kilpailuun, jonka ilmoittamisaika päättyy 3.4. 2015, mutta ei kilpailuun, jonka ilmoittamisaika päättyy 4.4. 2015. Mikäli rokotus "vanhenee" ilmoittamisen ja opetuslähdön, koelähdön, Nuoret radalle -lähdön tai kilpailun välisenä aikana, hevonen saa osallistua kyseessä olevaan lähtöön tai kilpailuun ja rokotustilanteen tarkastus suoritetaan seuraavaan lähtöön tai kilpailuun ilmoitettaessa.

Ratsut: Rokotustodistus on pyydettäessä esitettävä kilpailukansliassa tai kilpailujen eläinlääkärille. Jos hevosen voimassa olevaa rokotustodistusta ei esitetä, hevonen ei voi saapua kilpailualueella eikä se voi osallistua kilpailuun. 

No tämä nyt on molemmilla ihan yksinkertainen. Ravureilla rokotuksen tarkastaminen suoritetaan ilmoittaumisessa ja ratsuilla kilpailupaikalla. Suurin ero koko tässä hommassa lieneekin se, että ravurit saavat osallistua kilpailuihin jos rokotus on voimassa ilmoittautumispäivämäärään asti kun taas ratsuilla rokotuksen tulee olla voimassa kilpailupäivänä. Ratsuilla se nyt ei suoraan lue tässä rokotuksen tarkistamis-kohdassa, mutta löytyy tarkemmin osallistumisoikeudesta.

Kilpailupaikalle saapuminen aikaisintaan
Ravurit: Rokotteen aiheuttama dopingvaroaika kilpailuun osallistumiselle on 4 vuorokautta (96 tuntia).

Ratsut: Viimeisestä rokotteesta tulee aina olla kulunut seitsemän päivää (7 vrk) kilpailupaikalle saavuttaessa.

Tämä lienee kohta yksi kohta missä kallistun ratsujen puolelle. Mukavaa että siellä on ainakin annettu hevosille mahdollisuus toipua mahdollisista (nykyään tosin harvinaisista) rokotuksen jälkeisistä kevyemmistä päivistä. Mutta onhan siinä tietenkin eroa, toisessa puhutaan dopingvaroajasta ja toinen on vain aika, jolloin aikaisintaan saa saapua kilpailupaikalle. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan.


Rokotuksen vanheneminen
Ravurit: Jos vuosittainen tehosterokote jää antamatta, päättyy hevosen ilmoittamisoikeus 12 kuukauden kuluttua edellisestä rokotteesta. Hevosen kilpailuoikeus palautuu, jos hevoselle annetaan tehosterokote viimeistään 13 kuukauden kuluessa edellisestä rokotteesta. Mikäli rokotteiden väli on yli 13 kuukautta, aloitetaan hevosen rokotusohjelma uudestaan.

Ratsut: rokotusväli ei saa ylittää 365 vuorokautta.

Tämä on minusta se kaikista paras osuus koko rokotusohjelma eroavuuksissa! Kun menet ratsastuskilpailuihin (2-5 tasolla) siellä mukava kansliatäti (tai setä) katsoo suurennuslasilla tutkien rokotuskirjasta / hevospassia ja ilmoittaa, että vuonna 2010 - ja mehän elämme nyt vuotta 2016 - hevosesi rokotusohjelman vuosittainen tehosterokote on ylittynyt päivällä. Tämä on automaattisesti diskaus kisasta ja rokotusohjelman uudelleen aloittaminen (kaksi perusrokotetta, tehoste 6kk (+21 vrk) kuluessa ja siitä taas se vuosittainen tehoste). Mutta mitä tekeekään ravi-ihmiset? "Hei Jarno, huomasitko että Kaaleppi-Olavin rokotus meni viikko sitten vanhaksi?" "Katsos perkele, pitääkin hakea sille tehoste" "No kattellaa sitä myöhemmin, ei muuta kun tsemppiä starttiin". Kaaleppi-Olavi juoksi startissa mehevän tukon rahaa Jarnon karvaiseen ravimiehen käteen ja se rokotettiin viikkoa ennen kuin 13 kuukautta tuli täyteen eikä hommaa aloitettu alusta.

Yhteenveto
Kuten sanoin jo heti alussa, mielestäni on aivan järjettömän mukava - edelleen hyvässä hengessä - pohtia, miettiä, julkaista ja ennen kaikkea keskustella siitä millaisia eroavaisuuksia voi näiden kahden välillä olla. Olin jopa hämmästynyt miten suuri ero olikaan pelkästään näinkin "pienessä" jutussa kuin rokostusohjelma. Nyt olisi myös mielenkiintoista saada lukijoita keskustelemaan aiheesta ja ennen kaikkea sivistämään myös minua ja tietämättömyyttäni!

kysymys kuuluukin: Mitä mieltä sinä olet?

Kommentit

  1. Moikka! Tämä oli todella mielenkiintoinen postitus! Että ei kuin jatkoa vaan tulemaan!!! Ja se ratsujen rokotusohjelman 6kk (+21vrk) tarkoittaa, että kolmannen rokotuksen saa antaa aikaisintaan 6kk jälkeen toisesta rokotuksesta, mutta kolmas rokotus on annettava viimeistään 21 päivän sisällä siitä kun 6kk on tullut täyteen!��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 6kk +21 tarkoittaa, että tehosterokote on annettava 6kk sisällä toisesta perusrokotteesta, tai muutoin hevonen menettää kilpailuoikeuden. Siitä on vielä 21 päivää aikaa rokottaa hevonen ja sitten se saa taas kilpailla. Mutta jos ensimmäisen tehosterokotteen ja toisen perusrokotteen välillä on yli 6kk ja 21 päivää, niin rokotusohjelma on aloitettava alusta :)

      Poista
    2. Säännöistä saa mielestäni sellaisen kuvan että olisi se niin kuten anonyymi on sanonut (eli kyllä, erittäin sekava tekstipätkä mielestäni), mutta ymmärsin muutaman kerran luettuani sen kuten H3nski sanoi. Mutta silti ei ole mitään perusteita sille mikä on tämän 6 kk (+21vrk) merkitys ja etenkin mikä on se 21 vuorokauden merkitys, hämmästyttäviä ja kohtalaisen sekottavia asioita :D

      Poista
  2. Ravimaailmassa riittää kyllä enemmänkin ratsuväkeä kummastuttavia asioita, joten jatko-osista tuskin tulee pulaa ;)

    Meillä myös ravurit on rokotettu ratsujen mallilla. Varsinkin suokkiravurit, sillä ne näppärästi siirtyy ratsukäyttöön ja kisoihin. Muuten kisapaikalla ihmetellään kun sillä säännöllisesti rokotetulla suokilla puuttuukin se 6kk rokote > kilpailukielto > rokotusohjelma alusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä siellä ravimaailmassa nyt niin ihmeellistä on? Molempia harrastan enkä ole huomannut moista vai enkö ole sitten tarpeeksi "ratsupelle"? :D Ravimaailma ei ole yhtään sen ihmeellisempi..

      Poista
    2. En minäkään oikeasti luettele itseäni niinkään ratsupelleksi, mutta kyllä olen silti huomannut että ravimaailmassa on paljon mielenkiintoisia ja mieltä kummastuttavia asioita monessakin mielessä kuten Jenni sanoi :)

      ja pitääkin varmaan Herkkukin rokottaa tuon ratsujen rokotusohjelman mukaan jos kuitenkin käy sillain että se alkaa ratsupuolen kisoja kiertämään!

      Poista
  3. Tämä rokotusohjelma on meillä aiheuttanut päänvaivaa, lopputuloksena se, että hevoseni rokotusohjelma on aloitettu KOLME kertaa alusta, jotta sen kanssa voisi käydä myös ratsukilpailuissa :)

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva idea, jään seurailemaan! Omani ravi-aiheinen ja palaute olisi mukavaa!:)
    Http://www.raviponinmatkassa.blogspot.com

    VastaaPoista
  5. Onpas kiva kun oot ravipuolellekkin löytänyt! Tänne tarvitaan paaaljon uusia ihmisiä että laji pääsisi taas nousuun. Itse eksyin ravihommiin kahden ratsutettavan lämppärin kautta. Vuodessa on tapahtunut paljon, nyt minulla on ajolupa, reenissä 5 hevosta joista 2 varsoja. Saan ajaa kilpaa ja trernata hevosia. Eikä se ratsastuskaan jäänyt ihan kokonaan vielä..

    VastaaPoista
  6. Ratsupuolen rokotusohjelma on kyllä kamala. Me luettiin sitä kerran eläinlääkärin kanssa uudelleen ja uudelleen, kun hevosella oli aikaisemmassa kodissa myöhästynyt yksi rokote parilla viikolla. Lopulta saatiin pistettyä heppaa oikeina aikoina, mutta ihan absurdihan tuo on.. Ei tuosta kolmannesta rokotteesta voi olla lääketieteellistä hyötyä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon niin samaan mieltä! En ymmärrä miten voi olla noin monimutkainen, kun kuitenkin ravurit selviävät yksinkertaisemmallakin systeemillä...

      Poista
  7. Olen samaa mieltä tästä ratsupuolen rokotusasiasta, ei meinaa ole ainoa omaa mieltäni kummastuttava asia. Lisäksi ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun olen kuullut tuttavieni kisamatkan tyssäävän kansliaan kun muutamalla päivällä heittänyt joku 4-> vuotta vanha rokote, jota kukaan ei ole aikaisemmin huomannut. Uskon varmasti pettymyksen tunteen, kun on kisoja odotettu ja valmisteltu ja aamulla herätty kukonlaulun aikaan laittamaan ja ajamaan 2-3h kisoihin kuullakseen tuon..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä ihan käsittämätön sääntö ja monimutkaiseksikin vielä tehty :D

      Poista
  8. Meillä myös nyt ratsuna suokki, jolla raviaikana oli käynyt tuo rokotuksen vanheneminen (eli ylittyi 12kk edellisestä piikistä, mutta alle 13kk). Luojan kiitos huomattiin se ajoissa itse, eipä siinä sitten muuta kun kaikki alusta. Se on kiva kuinka ne tehoaineet tietää toimia vain 365 päivää, eikä yhtään yli tai ali.

    Vaan onhan näitäkin nähty ja kuultu paljon, että ajetaan se 300km/suunta kisapaikalle ja matka jää kansliaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä mielenkiintoinen tämä ratsupuolen rokottamissysteemi, ei voi muuta sanoa :D

      Poista
  9. Voi, voi, se on kyllä totta minunkin mielestäni, että ravipuolen säännöt ovat selkeästi laadittu ja niitä ymmärtää heti. Ratsupuolen säännöissä on jotenkin esitetty asiat niin, että erilaisia tulkintoja on mahdollista tehdä yhtä monta kuin on sääntöjen lukijoitakin. Esim. Kilpailuissa kielletyt varusteet. Raviouilen varusteissa kielletyt on selkeästi kuvin näytetty, esim. kuolaimet. Ratsupuolella pitää miettiä jo 1 tason koulukisoihin lähtiessä, että ai niin, saikos tällä suoralla muovikuolaimella kilpailla alkuunkaan? Sitten sitä mietitään ht nettiä myöden, eikä kukaan tiedä tai ymmärrä miksi esim. hevoselle erittäin mukava ja pehmeä Nova kuolain on kieletty. Mutta kun kankikuolaimia saa ryhtyä käyttämään, on ihan ok laittaa kunnon vipuvaikutus ketjulla ja vielä toinen kuolain lisäksi sinne kouluradalle. Että kyllä, eroja on ja löytyy, enkä ainakaan minä käsitä millään kaikkia ratsupuolen sääntöjä.

    Sekin vielä, että ravipuolen säännöt on aina perusteltu ja perusteltavissa, miksi sääntö on niin kuin se on. Onko ravipuolella aina näin? Esim. tuo koulukisoissa kiellettyjen kuolaimien osa. Meillä on oiva pv tyttärellä, mutta sillä ei voi startata koulua edes 1-tasolla koska, erittäin herkkäsuisen ja sellaisen hevosen jonka suuhun ei voi hevoshammaslääkärin ohjeiden mukaan laittaa enää mitään kovaa materiaalia olevaa kuolainta, vain pehmeä nahka(nailon sisällä) tai pehmeä nova tai taipuisa pehmeä kumi. Ei edes omppukuolain(koska on kova materiaali), koska hampaat tekevät haavoja poskiin jos kuolain ei ole pehmeä ja taipuisa. Tosin hevosta ratsastettaessakin ero on kyllä huomattava. Menisi aikansa normi kuolaimellakin, mutta kun poskiin tulee ne haavat, homma loppuukin sitten siihen. Pehmeillä, taipuisilla kuolaimilla kaikki käy ja esteitä voisi kilpailla, mutta tytär ei oleriemusta kiljuen esteille menossa. Jos olisi enemmän tyyliarvosteluja, niin niihin kyllä menisi, mutta tämä nykyinen mahdollisimman lujaa tyylistä, hevosesta ja taidosta piittaamatta arvostelu ei innosta. Treenaa omaksi ilokseen ja valmentautuukin, mutta ilman kilpailullisia tavoitteita. Koska hänen hevosensa tarvitsemalla yksinkertaisella varusteella, joka ei ole hevoselle hankala, se on kielletty varuste kouluratsastuksessa. Ilman sen kummempia perusteluja. Vai onko perustelu se, että rauta se on ollut ennenkin hevosen suuhun sopivin vaihtoehto ja loppu on kiinni ratsastajan taidosta. Mutta ilman aloittelua ykköstasolla ei voi ikinä nousta muille tasoille. Eikös?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en ole vielä täysin päässyt ravipuolelle sisään, mutta jatkan kyllä tätä sarjaa niin päästään tutustumaan eroihin vieläkin tarkemmin. Ikäviä osa jutuista kyllä ratsupuolella :(

      Poista
  10. Mä olen monesti ihmetellyt että miten tää rokottaminen ratsupuolella on saatu niin monimutkaiseksi. Eli ratsujen perusrokotus vaatii kolme piikkiä, ravurit kaksi. Miksi ratsut pitää rokottaa kv-sääntöjen mukaan puolen vuoden välien, kun ymmärtääkseni ravureille riittää kerta vuoteen?
    Ravurit käyttävät valjastuskatoksia, joten niiden altistuminen pöpöille on paljon todennäköisempää kuin ratsujen, jotka laitetaan kuntoon autossa tai auton vieressä... Ei mene mun jakeluun.

    Plus: ratsujen rokotukset näkyvät Kipassa, ja silti kanslian henkilöstö joutuu joissain kisapaikoissa syynäämään ne paperiversiot..

    Jään mielenkiinnolla odottamaan sarjan jatkoa, ravimaailma on kiehtova!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Joo ravureilla riittää kerta vuodessa rokotus. Ihmetys on myös itsellä iso miten voi olla siinä rokotteessa niin paljon eroa että ratsut pitää rokotella useammin vaikka samaa ainetta niihin tyrkätään :D

      Poista
  11. Odottelen innolla jatkoa, mielenkiintoista päästä tutustumaan siihen ravimaailmaankin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, eiköhän saada jatkoa taas kun pääsen perehtymään johonkin ravipuolen juttuun tarkemmin! :)

      Poista
  12. Eli kolmas rokote on ratsuilla oltava aikasintaan 6kk kuluttua ja maksimissaan +21päivää sisällä? Säännöissähän lukee että kuuden kuukauden kuluessa ja sulkeissa 6kk+21pvää. Eli onko hevonen väärin rokotettu jos sen toinen tehoste on annettu vaikka 1.2 ja kolmas piikki esim 30.7? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäisen lauseen vastaus, ei! :D kirjoitin tuonne ensimmäisen anon kommentin vastaukseksi mitä 6kk + 21vrk tarkoittaa :) jos toinen perusrokote on annettu 1.2 ja ensimmäinen tehosterokote 30.7, on se juuri oikein rokotettu ja sen kilpailuoikeus säilyy koko ajan (lukuunottamatta tietenkin dopingvaroaikaa 7vrk) :)

      Poista
    2. Okei väännä rautalangasta, saako se 6kk piikki (kolmas) olla jo vaikka neljännen kuukauden kohdalla? Vai onko sen pakko olla aina juuri siinä 6kk kohdalla. :D emmää tajuu.. Tuon sisällä sanan mukaan ymmärtäisin että se voisi olla myös aikaisemmin kun 6kk kohdalla? :D

      Poista
    3. Itseasiassa minulla on ainakin sisällä sanan jälkeen kysymysmerkki, sillä alunperäisessä tekstissä se on sanalla "kuluessa" jolloin ymmärrän itse sen niin että 6kk (+21vrk) kuluessa pitää antaa tehoste, eli kyllä 4 kk sisällä pitäisi olla ok. Tosin en vanno kuten jo postauksessa sanoin, mielestäni se on erittäin hölmö ja ihmeellinen sääntö mille en ole löytänyt päätä enkä häntää. Jos joku fiksu vielä osaisi selittää mitä merkitystä kyseisellä tehosteella on ja mikä ihme on se 21 vkr (muuta kun mahdollinen lisäaika rokotukselle). :)

      Poista
    4. Tehosteen merkityksestä ei ole minkäänlaisia perusteita, ainakaan siis sitä ei saa selville mistään eikä kovin moni eläinlääkärikään osaa vastata tuohon. Ensimmäisen tehosterokotteen saa antaa vaikka kuukauden päästä toisesta perusrokotteesta, mutta kunhan 6 kuukauden sisällä rokottaa. 6kk +21vrk on siis samalla tavalla kuin ravihevosilla se 12kk +31vrk( eli menettää kilpailuoikeuden, mutta sitten on vielä × määrä vuorokausia aikaa rokottaa. Jos menee niidenkin yli, niin pitää aloittaa alusta koko rokotusohjelma. Toivottavasti nyt ymmärsitte mitä yritän kertoa. Tämä on kovin vaikea aihe selittää :D

      Poista
    5. kyllä minä olen kokoajan tiennyt mikä se 21 vuorokautta on, mutta se hyöty siinä.. Eli toisin sanoen ratsujen 6kk tehoste on sama kuin ravureiden vuosittainen tehoste, mutta ratsut saavat sen vain kerran rokotusohjelman alussa ilman minkäänlaista järjellistä selitystä :D

      Poista
    6. Kiitos, nyt taisin tajuta! :D

      Poista
  13. Minä en suostu olemaan ratsu- tai ravipelle, joten olen sitten ihan vain puskapelle :D Tallissa siis aina ollut ravihevosia joiden yksi tärkeä treenimuoto ratsastus on. Mitenkäs, eli siis jos hevonen on rokotettu ravisääntöjen mukaan ja haluaa sillä ratsukilpailuihin, pitää todellakin antaa uudestaan ne ensimmäiset kaksi perusrokotusta + puolen vuoden rokotus, vai riittääkö pelkkä "extrapuolenvuodenrokotus"? Kyllä urpolta tuntuisi aloittaa ihan alusta mutta kai se on sitten pakko :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. periaatteessa koko rokotusohjelma on aloitettava alusta, koska jostain syystä kansliaan kun menee ratsukilpailuissa niin 5 vuotta sitten päivän myöhästynyt rokote tarkoittaa starttioikeuden eväämistä. Eli ravuri kun siirtyy kílpailemaan ratsupuolelle, rokotusohjelma pitää aloittaa alusta ratsupuolen sääntöjen mukaiseksi

      Poista
    2. Joo, kyllä se pitää aloittaa alusta. Ihme juttuja :D

      Poista
  14. Vau, tämä sun uusi ulkoasu on aivan ihana <3 Kaiken kaikkiaan, oon ihan sanaton :D

    VastaaPoista
  15. Siis jos ratsulla rokote, vaikka tehoste, menee vanhaksi päivä ennen kilpailupäivää ja ei saa startata, niin kuinka pitkä väli tulee ennen kuin saa lähtee uudestaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos rokote ylittyy päivälläkin niin rokotusohjelma pitää aloittaa uudestaan, eli jos se rokotetaan silloin heti seuraavana päivänä uudestaan (1. perusrokote) ja siitä 21-92 vuorokautta seuraava rokote (2. perusrokote) jonka jälkeen 7 päivän päästä saa aikaisintaan startata. Ja sitten pitää muistaa se 6kk (+21 vrk) rokottaa ja siitä sitten kerran vuodessa :)

      Poista
  16. Hyvä postaus! Tykkään! Miten Miinan opetuksen laita on? Kun on niin pieni? ( ratsuksi tarkoitan )��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) Katsotaan sitä miinan opettamista kuin tulee ajankohtaiseksi :)

      Poista
  17. Piti laittaa hymynaama mutta tuli kaks kysymysmerkkiä.... :D

    VastaaPoista
  18. Issikkapuolella on sääntö että hevonen tulee olla rokotettu vähintään vuoden välein mutta viimeisimmästä rokotuksesta ei ole saanut kulua yli 6kk (+21pv)

    Eli meillä hevoset on rokotettu niin että ollaan annettu 1 perusrokotus ja sen 3kk sisällä 2 perusrokotus. Tässä vaiheessa saa jo kilpailla mutta pitää huolehtia että 3 tehosterokotus tulee antaa 6kk (+21pv) sisällä. Tässä vaiheessa hevoset voidaan joko rokottaa 365pv välein tai 6kk välein. Mä pidän kaikilla hevosilla 6kk rokotusohjelmaa jolloin hepat on aina kisakunnossa rokotusten kanssa. Tämä sääntö pätee myös näyttelyissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ompas omituisen kuuloinen tuo issikkapuolen rokotus, mielenkiintoista :)

      Poista
  19. Ravipuolen rokotusohjelma on parempi hevosille, jotka sairastuvat rokotteesta. Jos rokotuksia on koko ajan (niin kuin ratsupuolella tuntuu olevan ainakin aluksi) niin eihän se hevosellekkaan hyvää tee olla "koko aja" kipeänä.

    VastaaPoista
  20. Paljon sulla maksaa ulkoasut, teet niin hienoja ulkkia! Olisin kiinnostunut tilaaman sinulta ulkoasun.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov