Siirry pääsisältöön

Hiittipäivä!

Eilen päästeltiin Forssassa, Pilvenmäellä.


Petra palasi Amerikasta helatorstaina, joten perjantaina pistettiin heti Herkku koetukselle siitä, miten kolmen kuukauden treenaaminen on nyt sujunut. Niinpä lastattiin Herkules traileriin ja ajettiin tutun tallille Pilvenmäelle. Otettiin tallista lainaan sopiva kirittäjä lainaan (ihan super simppeli lämppäritamma Cherie Gazeau) ja laitettiin hepat kärryihin ja menoksi. Käytiin kerran jo radalla kääntymässä mutta mun amatööriajotaidoilla ei pidetty lenkittömiä ohjia kädessä niin palattiin vielä tallille muokkaamaan varustusta ja lisättiin pikkasen innokkaalle Cherille vielä kiintomartsa.
 
Vähän turvallisemman tuntuisella varustuksella palattiin radalle ja päästiin sitten hommiin. Tämä nyt olkoon enemmän kuvapainoitteinen. Hiitti sujui hyvin, kunto on noussut, maha kutistunut ja Cheri oli hyvä lenkkikaveri. Ensi viikolla sitten taas uudestaan! Maanantaina käydään (jos vaan saadaan onnistumaan) samalla kokoonpanolla hölkkäilemässä ja perjantaina sitten hiitti.




ps. Aikakin parantunut 17 sekunttia, kiitos painavien kärryjen ;)

Kommentit

  1. Kivaa että täällä blogissa on ravipäivityksiäkin. Mitä vauhteja Herkku menee nyt hiiteillä? Onko sen kanssa joku tavoite, milloin esim. koelähtöön? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän oli tosiaan ensimmäinen kunnon hiitti mitä mentiin ja juostiin nyt noin kahta minuuttia. Heti kun turhat laukat jää pois ajasta lähtee heittämällä 10sekunttia! Jej! Koelähtöön mennään kun juoksu varmaa :)

      Poista
  2. Onko lehmä taas myynnissä?

    VastaaPoista
  3. Näyttääpäs se kivalta! Tosi ihanaa ku ootte monipuolisia, on ratsuiluu, ravii, näyttelyy ja kaikenmoista, ettekä jumahda vaan yhteen lajiin pilkkua viilaamaan ;)

    VastaaPoista
  4. Mikset päivitä enää bogia?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jo on puolituhatta lukijaa - ARVONTA

500 lukijan ennakkoarvonta ja palkintona meillä on.. Katri Syvärisen "Syvemmälle satulaan" -kirja! Itse olen aikoinani lukenut kirjan ja nyt sain toisen haltuuni ja mitäs sille parempaa keksimään kuin arvonnan palkintoja ja jakamaan oivallusten ja mielenkiintoisten tekstien hurmosta! Arvontaan saavat osallistua kaikki , niin uudet kuin vanhat lukijat kuin tuntemattomammat haahuilijat. Halutessaan saa tietenkin mainostaa arvontaa myös omassa blogissaan niin saadaan paljon osallistujia mukaan! Arvonta suoritetaan netistä löytyvällä arvontakoneella puolueettomasti. Arvonta suoritetaan 22. Lokakuuta. Kaikki siis saavat osallistua, pienillä ehdoilla: Kommentoi seuraavat asiat tämän postauksen kommenttikenttään: nimesi / nimimerkkisi  toimiva sähköpostiosoitteesi Kirjoita kommenttiin myös yksi tai useampi positiivinen / hyvä asia blogista ja yksi tai useampi negatiivinen / huono asia blogissani Kerro mahdollinen oma blogisi Nyt ei muuta kuin ar...

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si...

Hiljainen hyväksyjä?

Postaksessa esiintyvät kuvat ovat kuvituskuvia ja tilannekuvia, niitä ei tule yhdistää täysin tekstiin. Takuulla jokainen on nähnyt kohua herättävän videon . Ja jokainen hevosista edes pikkiriikkisen ymmärtävä tietää että jokin raja on tässä ylitetty.  On turha olla mielestäni tekopyhä: kyllä minäkin olen joskus hevoselle hermostunut, olen sitä suusta nyppässyt, kannuksella potkaissut, karjaissut, joskus jopa läpsäissyt. Yleensä sen jälkeen poden pitkään huonoa omatuntoa, sillä se ei missään nimessä ole hyväksyttävää, se ei ole hevoselle oikeudenmukaista. Jos hevonen ei ymmärrä mitä siltä odotetaan ei siihen väkivalta auta. Vaikka minäkin olen polullani joskus sortunut, en silti pidä näkemästäni. Tähänkö on tultu? Koska kyseinen video on itsessään herättänyt paljon kohua ja keskustelua, en halua siihen perehtyä enempää. Useasta blogista kuin keskustelufoorumeistakin löytyy siitä tarpeeksi ja uskon että suurin osa on asian suhteen samaan mieltä. Se, mistä haluan puh...