Millaista on omistaa multitalentti?

Aijon aloittaa tämänkin postauksen niillä samoilla sanoilla. Elämässä on niin paljon suuria muutoksia tapahtumassa, etten tiedä miten saisin kaikki asiat kerrottua blogissa. Nyt näyttää jo siltä että tässä alkaisi olla suunta johonkin päin ja voisin alkaa jo harkitsemaan hengityksen tasamista. Mutta vielä ei olla varmoilla vesillä joten kerrotakoon myöhemmin mitä on meneillään!

Ajattelin että jostain on tämäkin blogi taas jatkettava ja koska vähiten on tullut kirjoitettua meidän miniponista niin kerrotakoot siitä. Ennen kuin heinäkuu vaihtui elokuuksi ja kesän vihreys syksyksi, Miina kävi Ypäjällä järjestetyssä PONY 2017 näyttelyssä. Pakko myöntää että päivä ei ollut parhaamme, vauhti oli nollassa ja esiintyminen melkoisen hankalaa. Tuntui myös poni olevan jossain kasvupyrähdyksessä ja kaulakin järjettömän lihaksettoman olonen. Saatiin huonoin arvostelumme ikinä ja II palkinnon. Siihen oli tällä kertaa tyytyminen ja poni sai palata siitä takaisin laitumelle kasvamaan sekä korkeutta että leveyttä. Ja onhan tässä tullut jo aikahyvin poniin kehitystä, alkaa tuo etupääkin tulemaan esille. Mutta pikku hiljaa hyvä tulee!

   

Leimaton kuva Tiina Tarvainen, loput Mirella Ruotsalainen, kiitos!

Ja kun pikkuponeihin päästiin niin täytyyhän tässä antaa pieni kaistale myös muille esitettäville joita minulla oli näyttelyissä. Ensimmäisenä päivänä minä esitin todella suloisen vuotiaan russorin, joka palkittiin hienosti II palkinnolla ja oli luokkansa kolmas. Mutta tällä reissulla kyllä sydämeni vei ehdottomasti toinen esittämäni shetlanninponi, aivan minimaalinen mutta niiiiin suurella egolla varustettu Lankinen (Johnny of Langen)! Tämä aivan suloinen kirjava komistus mennä ravasi itsensä hienosti 3. sijalle I palkinnolla! Oli suuuri ilo esittää tätä ja onneksi saan vielä tänä vuonna kaksi kertaa tarttua tämän poniorin näyttelynaruun!

  

Lankisen kuvat kuvannut Mirella Ruotsalainen, kiitos!

Mutta se niistä näyttelyistä ja muista poneista. Palatkaamme Miinaan ja sen multitalenttisuuteen. Miina palasi siis näyttelyiden jälkeen kesälaitumelle missä saivatkin viettää aikaa aina kunnes elokuus vaihtui syyskuuksi. Silloin saatiin vihdoista viimein tarha valmiiksi ja hevoset pääsivät muuttamaan kotiin. Luojan kiitos oli melkoisen sateetonta tuo aika, sillä voin sanoa että olisi jokseenkin ärsyttänyt tarhaprojektin viivästyminen jos vettä olisi tullut jokapäivä kaatamalla!

Kuudes päivä syyskuuta Petra istahti ensimmäistä kertaa ponin rattaille. Ja se muuten oli menoa. Joo, myönnän että sillä on ollut aina hyvä ravi, mutta että en ajatellut sitä ikinä raviradoille. Seuraavana päivänä kuitenkin löysin itseni Mollan rattailta raviradalta ja Miinan Petran kanssa koppiksilla vierestä. Sen jälkeen tilanne etenikin niin nopeasti, että Miinalle oli kirjoitettu kahden viikon treenisuunnitelma, sovittu kaksi hiittiä, saatu ponikuski hommattua ja ilmoitettu ensimmäisiin raveihinsa. Ja herran jumala, vain kahden viikon päähän tästä aloituksesta! Hieman kunnianhimoista sanoisinko?

Ensimmäinen hiitti ajettuun 12. syyskuuta. Jo aikaisemminkin blogissa seikkaillut Janni lainasi varusteitaan ja ponikilpakärryjä ja ajoi sillä ensimmäisen virallisen hiitin. Matka taittui hienosti ja "vauhtitonnin" kilometriajaksi kellotettiin 3 minuuttia tasan. Melko hyvä suoritus näin ensikertalaiselle hiitiltä!

Niille jotka ei ole poniraviurheiluun tutustunut niin tehdään tälläinen simppeli pikkunippelitieto paketti. Eli shetlanninponit, ravipuolella A-ponit, juoksevat pääasiallisesti tasoitusajoissa, joissa niiden ennätys määrää lähtöpaikan. Myös ryhmäajoja on A-poneille, mutta yleensä ne ovat "suurkilpailustartteja" mm Ponikuninkuudet, SM tai Minivaltikat, mitä näitä nyt onkaan. ME-tulosta hallitsee tällä hetkellä Golda Apache, joka on maailman ainoa shetlanninponi tällä hetkellä, joka on juossut alle 2 minuutin tuloksen (1.59,3). Sarjoja on nykyään aika hyvin, mutta on myös todella laajalla kirjolla olevia sarjoja, mikä vaikeuttaa tälläisten aloittelevien ponien tulemista lajin pariin (= ennätys pitäisi olla alussa jotain 3.15,0 - 3.20,0 välissä jotta pääsisi lähes aina paalulta tai läheltä paalua ja osallistumaan noin 3 minuutin sarjoihin ilman, että joutuu laittamaan ponin äärirajoille). Hiiirvittävän hankala selittää, mutta todella mielenkiintoista käytännössä!

Joka tapauksessa. Seuraavan kerran Miina pääsi hiittaamaan saman viikon sunnuntaina, jolloin saatiin sillä raveissa ajava kuski, Kalle Väre, ajamaan. Varustukseen lisättiin aikasempaan hiittiin verrattuna kokolaput ja kiristettiin hieman sekkiä (tosin tämä löystettiin takaisin, koska oli rennompi hieman löysemmällä sekillä). Kalle ajoi ponilla valtavan hyvin ja vaikka kellotettiin hitaampia kierrosaikoja, poni näytti kerrassaan hyvältä. Jäätiin siis hyvällä mielellä odottelemaan seuraavan viikon raveja ja samalla tilailtiin - varusteurheilijoina - kaikki tarvittavat varusteet, eli turkoosit silatyyny, lätsä, timanttirintaremmi ja otsapanta!

Vielä viimeisenä viimeistelynä 22.9. Miina käytiin kengittämässä niin, että se sai etujalkoihinsa rautakengät. Viimeistelytreenit sujuivat hyvin, poni pestiin ja jännityksenä soikeena odotettiin lauantaita. Miina oli tosiaan ilmoitettu Ypäjän paikallisraveihin melko kovaan sarjaan (2.52,0 ja hitaammat, paalulta lähtivät ennätyksellä 3.10,0 ja siitä aina jokaista 3 sek parempi ennätys lisäsi takamatkaa 20m) mikä tarkoitti sitä että Miina pääsi paalulta lähtemään, mutta normaalisti tälläiset aloittelevat ponit aloittavat jostain 3 minuutin sarjoista (paalulta lähtevät 3.20,0 joskus joku 4,00,0 aikaiset!). Ei siis odotukset olleet mitenkään kovin korkeat, vaan lähinnä oli tarkoitus käydä katsomassa miten juoksu kulkee, hakea sieltä kohtalainen ennätys ja suunnata katsee pikemminkin 8.10. Forssan raveihin missä oli Miinalle hyvä startti tiedossa.

Noniin. Mutta nyt kun ollaan sekoitettu teidän päätänne tarpeeksi sarjoilla ja epäselvillä selityksillä päästään itse ravipäivään. Lauantaina Miinan startti oli klo 12.45, joten olimme hyvissä ajoin hieman jälkeen 11 aikaan paikalla, sillä Kalle halusi verkata Miinan noin tuntia ennen starttia. Kalle hoisi ilmoittautumisen äitin kanssa ja me laitettiin sillä välin Miina kuntoon. Lainassa oli siis kaikki Kallen omat varusteet, sillä eihän tässä nyt ole mitään varusteita kahdessa viikossa ehtinyt hommaamaan. Hieman oltiin siinä vaiheessa aikataulua myöhässä kun eläinlääkäri kävi vielä tunnistamassa Miinan ja ennen starttia lämmityksen jälkeen se piti vielä käydä mittaamassa (oli muuten täydelliset 103 cm korkea!).

Lämmittelystä Kalle sanoi että se oli hieman hitaan oloinen (tosin kun tarkisti GPStimerista niin ihan mukavaa vauhtia olivat verkassa menneet), että joutui kokoajan vähän ajamaan. Epäiltiin että oli hieman kavereiden puutteesta johtuvaa, mutta illalla kotona huomattiin että kiimahan sillä oli, siitä siis varmasti johtui tuo pieni haluttomuuskin. Lämmityksen jälkeen purettiin vielä varusteet ja se pääsi loimien alla vielä koppiin hengailemaan. Aivan lähdön näppäimillä Petra ja Kalle ottivat ponin valjaisiin ja Kalle hyppäsi kärryille ja ajelivat esittelyyn. Viime hetken ohjeet olivat tosiaan että saa ajaa voitosta (jos ei ole mitään ylimaallisen kovaa ponia mukana) mutta pitää tehdä mahdollisimman huono ennätys. Eli kunhan pysyy porukan perässä niin ollaan tyytyväisiä!

Katsokaa nyt kuinka söpö se on noissa sen uusissa turkooseissa varusteissaan!

Esittelyn aikaan kaiutin rämähti soimaan sillain että koko ponilauma hyppäsi melkein takasuoralle. Paitsi Miina, se ei tainnut edes korvaansa lotkauttaa, heh. Siitä sitten lähdettiin volttaamaan ja voi kamala. Voin sanoa että siinä vaiheessa jännitti. Miten edes voi jännittää koska eihän nyt tuollaisen ponin raviura ole niin iso juttu että sitä pitäisi edes jännittää! Lähtö uusittiin kaksi kertaa ja olin  ihan varma, että kohta ei poni lähde enää ollenkaan vaan jää jäkittämään ympyrälle. Mutta aina se vaan hienosti lähti voltilta!

Ja sinne ne sitten vilisi. Koska Ypäjällä rata on tosi hankala seurata oltiin täysin kuulutusten varassa. Numero kaksi, eli meidän Miina veti keulassa hienosti ja meidän kaikkien sydämet hakkasi tuhatta ja sataa. Sitten havaittiin liikettä viimeisessä kaarteessa ja... se oli meidän Miina! Sieltä se paineli hienolla ravilla pian jo etusuoralla, mutta kaverit olivat vaan jääneet kauas taakse. Kalle vilkaisi vielä etusuoralla taakseen, himmasi sen jälkeen hölkälle ja sieltä ne hölkkäsivät ykkösenä maaliin! Ykkösenä?! Meidän Miina joka ei kaksi viikkoa sitten tiennyt olevansa raviponi. (edit. Ja ettette kuvittele että se voitti vain paalupaikkansa takia, niin seuraavassa A-ponilähdössä 120m pakilta lähtenyt poni voitti koko lähdön, eli ei ole pelkästään siitä lähtöpaikasta kyse, myös siitä että menihän se Miina ensimmäisen starttinsa melko reippaasti). Ennätykseksi Miinalle kellotettiin huikeat 3.01,9!

Miinan palkintotili siis aukesi sen tienaamalla 50€ ja voittamalla hienon pinkin loimen! Ohjastajan suurin huoli oli se, että nyt tultiin liian kovaa maaliin. Tottahan se olikin, sillä kaulaa seuraaviin oli liki ainakin 50m. Lisäksi se sai niin hyvän ennätyksen että joduimme jättämään Forssan ravit väliin, sillä siellä olisi ollut joko järjetön pakki (120m) tai sitten liian kova sarja (2.42,0 ja hitaammat, paalulta 2.55,0). Kumpikaan näistä ei houkuttanut, vaan mennään mielummin Jyväskylään 27.9. hieman helpompaan sarjaan 20m pakilta (tai paalulta, en muista kummin se oli). Joka tapauksessa, niin se Miina vaan aloitti raviuransa aivan huikealla voitolla! Tästä on aivan uskomattoman hyvä jatkaa ja katsoa mihin tämä oikein johtaa! Täältä tullaan Golda Apachen ME tulos, täältä tullaan!

HYVÄ MEIDÄN TIIMI! Valmentaja Petra Koivulahti, itse voittaja poni ja ohjastaja Kalle Väre