Kisamatkalla

Tällä viikolla kaikki on kyllä mennyt ihan toisinpäin kuin suunnittelin: Töissä on kamala kiire, ajokelit on joka päivä ollut suhteellisen huonot ja huononevat kokoajan Oma autokin meni rikki heti alku viikosta ja kelit on kovin plussalla.  Jotain positiivistakin on käynyt, sillä Kisamatkalla-Cup Ruusukkeet saapuivat ja ne ovat upeita! Ensimmäinen Kisamatkalla-Cuo 2015 postaus tulossa heti kun ehdin koneelle sanomaan muutakin kuin hei ja näkemiin. Toivottavasti lukijoiden viikko on ollut parempi! EDIT 16.01.2015 klo 5.40  - Heti kun olin postannut tämän postauksen ja päässyt töihin, sain puhelun Ratsuriihestä, jossa innoissaan oleva Riitta kertoi minun voittaneen Ratsastuksen Asiantuntijaliikkeen arvonnassa ensimmäisen palkinnon joka tarkoittaa siis Bates Innova Mono+ CAIR koulusatulaa (arvo n 2880 €)!!! Tämä sai kyllä aikaan aikamoisen kestohymyn ja onnenkyyneleet!

on osattava myös pudota. Okei okei, hieno sanonta. Mutta jotain rajaa siihen selkään nousuunkin, jos valmennuksen aikana pitää kolme kertaa uudestaan kiivetä selkään. On siis sanomattakin selvää että vuoden 2015 tippumistilansto on nyt avattu, virallisesti! Minulla ei ole oikein mitään materiaalia, muutama video löytyy tekstin lopusta, joten sinne voi sitten vilkaista. Viikonlopun treenit eivät menneet ihan niin putkeen kuin toivoin niiden menevän ja palkintona tästä sainkin särkevän pään, jumiutuneen kropan ja lukuisia mustelmia ja muutaman verestävän haavan. No, ainakin ollaan kokemusta rikkaampia jälleen, eikös vain? Meidän urakka alkoi jo lauantaina, mutta olin tällä kertaa aivan yksin liikenteessä kuin äiti oli koulutuksessa. Olin ajoistaan liikkeessä, hevoset kopissa ja tiekin pyynnöstä hiekoitettu. Pääsin arviolta puoli kilometriä kun aloin katsomaan että jumankauta, meidän traikun yksi rengas on tyhjä! Turvallisessa paikassa, missä oli vähemmän liukasta, pääsin kää...

Olen käynyt yllättävän monella eri valmentajalla, varsinkin estepuolella. En nyt miljoonilla, mutta kyllä kymmenillä eri valmentajilla, ansioituneilla, osaavilla ja ei niin osaavilla. Kaikilta on jotain oppinut. Jos ei muuta niin ainakin sen ettei juuri se valmentaja ole meille se oikea. Viime vuoden kevään jälkeen jäimme hevosten kanssa vähän tyhjän päälle. Olin luopunut ideasta löytää meille sopivaa valmentajaa. Kun omistaa kaksi täysin erilaista hevosta, tuntuu vaikealta löytää valmentaja joka ymmärtää molempia. Sitä ettei Pyryä pysty laittamaan puoliverisen muottiin vaikka se hyppääkin taloja ja että Alli on iso, vahva ja toisinaan kovinkin hankala. Puhun nyt postauksessa lähinnä esteratsastuksessa valmentautumisesta, sillä kenttä- ja koulupuolella minua on valmentanut vai muutama eri ihminen. Esteille meille on tuntunut kaikista vaikeimmalta löytyä valmentajaa. Kaikki alkoi aikanaan kun ostimme Mollan ja aloin sen kanssa käymään Tiinan (ent Vähämäki) valmennuksissa. ...

Heijastinriimu (talvikäytössä), Horze Pyryn tullessa minulle, se käytti aika paljon entisen hevoseni Lurpan tavaroita. Kauaakaan eivät pojat ehtineet saman katon alla olla kun Lurppa lopetettiin ja Pyry peri kaikki ruunan varusteet. Osa periytyi hieman myöhemmin Allille, koska olivat herra PP:lle isoja. Pyry on ollut aina vähän tallin lellikki, yleensä se saa uudet varusteet ja sitten Alli / Molla perivät vanhat. Jossain vaiheessa äiti sitten sanoikin että kyllä Allillekin voi jotain uutta ostaa kun kokoajan hommailin Pyrylle vain kaikkea uutta ja kivaa. Minkä sille voi että herra on hieman tallin lellipentu!  Ostoslistalla  olisi silti itseasiassa Pyrylle vaikka ja mitä. Ensimmäisenä tavaroita kerätessäni huomasin ettei Pyryllä ole ollenkaan vuoretonta sadeloimea, sillä periytin sen loimen Allille. Toisekseen herra tarvitsisi ruskean nahkasatulavyön - koossa 125 cm, että jos jollain on myynnissä, hihkaise! - sillä tuo vanhan neopreenivyö on kammottavassa kunnossa. ...

Saivat hevoset nauttia vapaudestaan. Kirmata kuin villivarsat. Sivustaseuraajana oli vain viatoin pieni Senni ja hänen pikku-pokkarinsa ja lopuksi maittoi lämmin vesi Tykkääkö teidän hevoset irrotella?

Hullu mikä hullu. Olin halunnut testata hypätessä oliivia uudestaan nyt hiljattain. Pessoalla tamma tuntui olevan jo turhankin herkkä ja siihen ei saanut vaikuttaa ollenkaan, joten aloin funtsimaan jos vaikka olisi sellainen ihme käynyt että olen sitä oppinut ratsastamaan. Viimeksihän tammalla oli oliivukuolain kesäällä 2014 kun käytiin hyppäämässä ensimmäiset aluekilpailumme Ypäjällä ja tamma melkein kirjaimellisesti vei minua ympäri haimi-hallia. Itse rata ei ollut edes pahin, vaan se verryttely taisi olla melkoista häslinkiä! Syy miksi aikoinani aloin tammalle laittamaan "rautaa suuhun" oli se, että yksinkertaisesti selässä tuli täysin turvaton olo. Vaikka videolta eteneminen saattaa näyttää ihan hyvältä, ei edes kovin kovalta, selässä oli todella onneton olo kun 650 kiloa pisti koko painollaan hanttiin. Puoli maneesia laukattiin ilman mitään kontrollia, sellaista taisen pitkää laukkaa. Sitten kun oikein kiskasi, tuli neiti asteen verran hitaampaan askellajiin. Halus...

Taantumaa luvassa. Onhan tässä nyt vuoden meitä Allin kanssa koeteltu ja on sanomattakin selvää ettei kaikki voi sormia napsauttamalla onnistua. Sileällä työskentelyssä Allin kanssa olen niiin alkutekijöissään ja nyt sairasloman jälkeen - siis tämän viimeisimmän - ollaan päästy vasta kerran tai kaksi tekemään kunnon koulutreeni. Toinen niistä olikin tuossa perjantaina kun Pilvikin pääsi mukaan ottamaan muutamia kuvia. Kuvissahan ei ole mitään vikaa, mutta kyllä sitä melkein alkoi taas hakkaamaan päätä seinään. Tekemistä on niin paljon ja jokaisen ratsastuskerran jälkeen tajuaa mitä olisi vielä pitänyt tehdä. Perusjuttujahan hiotaan nyt ja varmaan seuraavat kuukaudet ennen kuin päästään edes ajattelemaan mitään siirtymistä vaikeampaa asiaa. Ja ensi kerralla pitää panostaa myös laukkatyöskentelyyn, ei siitä vain tule mitään että laukkaa mennään pari kierrosta kun se ei onnistu ja luovutetaan. Tamman fiiliksen mukaan mutta piru vie, pitää sitäkin jossain vaiheessa treenata.  ...