Siirry pääsisältöön

Sitten kun ponit on kuosissa ja homma pelaa! - Team Kivitalli 2.6.


Aina ei voi voittaa, mutta kyllä niitä onnistumisiakin joskus on tultava! Siinä missä Vironmäen kisat menivät takapuolelle, tänään tuli hyvä fiilis ja alkoi jopa radalla hieman hymyilyttämään! Valitettavasti radoista huonompi, Helppo C, tutustumisluokan kouluohjelma, saatiin ainoastaan videolle, sitten oli videokamera mennyt vahingossa kuvaustilaan ja ei ollut tietenkään kuvannut. Mutta tosiaan näistä luokista Helppo B:3 meni _todella_ paljon paremmin molemmilla! Kuvia sitten laitan jos joku niitä sattui meistä napsimaan, eli niitä joudutte sitten taas odottamaan seuraavaan postaukseen. Videokamerakin häviksissä, joten tämä teksti on nyt sitten palkintokuvapainoitteinen, vaikka radoista teille kerron tässä (mahdollisimman) lyhyesti ;)

Tosiaan matka kohti Sastamalaa alkoi aamulla kello 6. Taino, matkalle lähdettiin vasta puoli 9 aikaan, eli puoli tuntia suunniteltua myöhemmin. Perillä kuitenkin oltiin jo hyvissä ajoin ja hevoset oli puunattu ja Lurppa letitetty ennen lähtöä. Siinä sitten maksut ja hepat reippaasti kuntoon ja kunnolla kävelemään. Ja kun luokka alkoi, tajusin että olin opetellut väärän radan! Olin nopeasti ottanut aamuhöperönä Tutustumisluokan kouluohjelman radalla B vaikka piti olla rata A! Siinä sitten nopeasti (viidessä minuutissa) yritin saada opeteltua pitkän radan kirjaimet (jotka ajattelin opettelevani vasta B:hen) ja taisi sieltä muutama tuskan puuskakin tulla ja epätoivonkyyneleet. Jos joku vaikka tietäisi sen tunteen kun on suunnitellut ja tehnyt kaiken valmiiksi ja pläts uusiks meni! Nopeasti sitten Lurppa verkkaamaan ja avot.

Tosin huomasin radalla että olin Lurpan sitten verkannut täysin väärin.. Ratsastin verkassa kokoajan edestä taakse ja yritin saada sitä himmaamaan, mikä näkyi radalla puskemisena ja energian puutteena. Laukat todella hyvät (molemmista nostoista 7,5) ja laukka pyöri muutenkin paremmin. Muutamia hyviä kohtia radassa (esimerkiksi pituushalkasijoille tulo, voltit, ympyrät ja tietty se laukka) ja sitten oli niitä heikompia kohtia esimerkiksi keskilaukka ja laukan sisäiset muutokset missä herra päätti haraa vastaan. Mutta kokonaisuudessa tasainen ja tyytyväinen olin. Tasaista 6 paperissa aika paljon oli, muutama huippu hetki (7,5 ja 7). Loppu prosentit 65,9% (!!) ja kommentit "symppis hevonen, raamikas, raviin vähän lisää energiaa, laukkaosuus tasaisemmaksi, kapasiteettia on" ja kuski oli yltiö tyytyväinen!

Molla oli aika lähellä Lurppaa, joten verkkasin melkein heti kun tulin Lurpan kanssa pois. Oli vaan niin julmetun kuuma ja halusin välttämättä mennä kisatakilla, että aina radan jälkeen paita oli ihan läpiasti märkä! Molla oli verkassa kankea, tooodella kankea, mutta hieman laukan jälkeen taas alkoi vertymään. Kerran pääsi enemmän etupainoiseksi ja meinasi mennä mukkelis makkelis (kengityskin lähestyy ja sen huomaa), mutta ryhdistäytyi tästä. Radalle lähdettiin hyvillä, mutta tietenkin aika ennakkoluulottomilla, mielillä. Radalla vaikeuksia tuottivat tietenkin keskiaskellajit, paitsi vasemman laukan keskilaukka oli todella todella upea ja siitä saatiinkin sitten seiska! Ylpeä kuski päätti taas radan. Mikään liitokaviohan Molla ei ole, sen varmaan tiedätte ;) Prosentteja 62,8%, mitkä todella hyvin, tosin pariin kohtaan hieman pettynyt (meni mielestäni paremmin), mutta tosiaan ihan suorituksen arvoiset pisteet. Kommenteissa on "symppis sh, saisi liikkua vähän energisemmin, laukkaan lisää kantovoimaa, jäntevyyttä, ylämäkiajatusta, siisti". Ja olin ylpeä, suurimmat mokat teki kuski ;)


Ja niinhän se meni! Lurppa otti toisen sijan ja Molla viidennen! Hienosti hepat meni. Lurppa sai palkinnoksi ihanan ruusukkeen, riimunnarun, hiirimaton, tuollaisen vesikelluntatuolin ja kaksi suklaamunaa. Molla sai itsensä näköisen ihanan ruusukkeen, rantapallon, hiirimaton ja kaksi suklaamunaa. Ja suklaa munia syötiin innolla, nams! ;)

Seuraavassa luokassa lähdin luokan toisena, eli melko nopeasti. verkkasin Lurpan nopeasti, mutta tällä kertaa ajatus oli enemmän eteenpäin! Eli takajalkoja yritin saada aktiivisemmaksi ja niskaa ylös. Hyvin myötäsi verkassa ja taas lähdettiin radalle positiivisin mielin. Lurppa oli 110-kertaa parempi, jos se voi tuosta vielä parempi olla! Tiedän että se pystyy vieläkin parempaan, mutta tähän rataan oli todellakin tyytyväinen! Melko tasainen rivi taas tuli kutosia, mutta olen ylpeä, jopa neljä seiskaa paperissa! Seiskoja sateli sisääntulosta (suora ja siisti pysähdys), 15 m voltti laukassa (molemmat suunnat) ja puoliympyrä keskikäynnissä pitkin ohjin! Oman mokan takia tuli -2, mutta Upea ihana herra, oli rento ja halukas, vaikka edelleen saisi olla hitusen aavistuksen energisempi ja lennokaampi kun tiedän tasan että se siihen pystyy! Mutta olen tähän tyytyväinen, kuitenkin vasta 3 kisat sairasloman jälkeen! Ei huono B:3 rata siihen nähden ;) Prosentteja ansaitut 64,1% ja kommentteina "kaunis, ryhdikäs hevonen, kauttaaltaan lisää energiaa, takaosa aktiivisemmin töihin". Tiedän, ratsastajassa virheet, valmentautumaan niin päästään paremmin taas menemään ;)

Mutta se mistä olen äärimmäisen ylpeä on Mollan Helppo B:3! Se poni ei ikinä, IKINÄ, ole ollut niin pehmeä ja rento ratsastaa! Se teki kaiken mitä pyysin. Verkassa oli taas hankaluuksia, mutta tein paljon väistöjä ja siirtymisiä niin hevonenkin rentoutui. Radalla Molla oli oikeasti rento, mutta muoto ei pysynyt täysin vakaana (pyllyyn ja selkään lisää lihaksia niin hyvä tulee!). Laukka oli hieman heikompi, tiedän että saisi olla aktiivisempaa. Mutta herranen aika kun oli tamma upean rento ja pätkittäin todella hienon näköinen! Ihan harmittaa kun ei videolle saatu, sen verran hienosti meinaan tamma meni! Paperilla melko tasaista kutosta, ja 6½, mutta heikompia 5 löytyi myös (voltti kahdeksikko, keskikäynti). Mutta koska kuski oli ääri tyytyväinen niin muulla ei ole väliä! Tästä neidistä näyttää tulevan ihan kouluheppa! Prosentteja 61,8% (!! UPEA UPEA TAMMA) ja kommentteina "sievä sh, saisi liikkua laukassa aktiivisemmin takaa, vielä vakaampi muoto, siististi ratsastettu". Ja hohoo, sain kaikkiin papareihin asennosta 7, mikä on aika hyvin (parantunut huomattavasti niistä 5 ja 6 mitä ennen sain!) ;)


Ja wipii, Lurppa otti kolmannen sijan! Ylpeä ylpeä kuski! Palkinnoksi ihana ruusuke (mikä sopi Lurpalle niiiiin hyvin), hapsuhuppu, kaksi plastrong-neulaa, karkkipussi, riimunnaru ja 4 suklaa munaa. Toisessa kuvassa vielä koko päivän saalis kera kissan! Hienoja upeita mahtavia hevosia! Tästä vielä treeniä Lurpan kanssa ja sitten olisi 20.7. ensimmäiset aluekilpailut. Sitä ennen yritetään päästä vielä seura ja harkkakisoihin harjoittelemaan ja tietenkin käydään valmennuksissa ahkerasti :) Kuvia saatte sitten nähdä heti jos niitä jostain saadaan ^^ Tästä on hyvä jatkaa!

Kommentit

  1. Onnea!! Te kehitytte niin hyvin (:

    VastaaPoista
  2. Ninni, kiitoksii! :) Toivotaa et tästä lähtis johkiin suuntaan :))

    VastaaPoista
  3. Ei parane väsyneenä lukea - katsoin viimeistä kuvaa ja ajattelin, että kivan kissankin saivat palkinnoksi. :D Tuli hetkeksi ... - olo ja sitten täysi repeäminen. xD Hieno suoritus muuten!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov