Ketään ei jaksa enää lukea siitä miten olen ihan murtunut Lurpan takia. Kerron silti. Petinkö Lurpan? En päässyt mukaan kun se vietiin pois. Äiti kertoi että se oli mennyt Paijalla paniikkiin, ei halunnut mennä odotuskarsinaan Karin kanssa. Äitiä se oli seurannut, luottavaisesti. Jäänyt sinne, hämmentyneenä. Ala huuli väpättäen, niinkuin se aina väpätti kun se oli hämmentynyt tai kaipasi huomiota. Petinkö sen? En ollut sen luona silloin. En silittänyt sitä aivan viimeistä kertaa. Äiti sanoi että oli hyvä etten ollut. Tähän joku voisi sanoa ettei hevoset ajattele niin. Ei, ei ajattelekaan, mutta minä ajattelen! Miksen ollut oman hevoseni vierellä siihen asti kunnes se lähti lopullisesti pois... En vain pysty uskomaan, se on todella poissa.
Huoh.. Tiedän että pääsen tästä yli, kiitän onneani että minulla on vielä kaksi ihanaa suomenhevosta, jotka piristävät minua. Mikään ei koskaan Lurppaa korvaa. Tilasin jouhikorun, toivon siitä pysyvää muistoa, vaikka parhaimmat muistot ovatkin sydämessäni..
Kaiken tämän surun keskellä on myös jotain mikä saa minut innostumaan. Huomenna on kisat. Menen Pyryllä ja Mollalla harrasteluokan. Tänään päivä kuluukin kätevästi pakatessa. Aamusta kengittäjä laittoi kenkiä heposille, sillä ajalla olen yrittänyt saada tehtyä jotain listaa siitä mitä pitää otaa mukaan. Aika hyvin saatiin koottua lista tavaroista. Jälkeenpäin muistin vielä monia asioita, joten tässä olen sitten lisäillyt niitä. Toivon mukaan nyt olisi edes melkein kaikki tavarat listalla, ettei sitten huomenna kisoissa huomaa että joku tärkeä puuttuu! Jos vain joku tarkkasilmäinen lukija huomaa että listalta puuttuu jotain, sano ilmeessä!
Niinpä niin. Äiti on ihan murskana, itse yritän olla vahva. Joten saapi nähdä miten huomenna menee kisat. Onneksi apuna on naapurista Aliisa ja Terhi totta kai! Apua on siis tarjolla, kunhan kuski sitten vain muistaa ratsastaa ilman suurempia ongelmia. Loppuun vielä suloinen kuva maailman rakkaimmista hevosista. Lurpasta, Mollasta ja Pyrystä. Tänään tuli hieman kuva painoitteisempi aateteksti, pitänee mennä nuo huomisen kilpailun tähdet liikuttamaan ja aloittaa pakkaaminen ja tallin siivoaminen!
Paljon tsemppiä huomisiin kisoihin! Vaikka en tunnekaan sinua, niin blogia ja facebookiasi (jep, sulla näkyy seinä kaikille :D) seurailemalla vaikuttaa siltä että osaat käsitellä surun hienosti ja selviät kyllä! Osanotot Lurpan vuoksi, teit kuitenkin oikean ratkaisun päästämällä sen tuskistaan... Nyt sen on parempi olla. Voimia sinulle, suru helpottaa ajan kanssa kun vaan muistaa käsitellä asian, itku jos joku helpottaa! Joten tsemppiä ja jaksamisia, luen edelleen innolla blogiasi ja seurailen heppaelämääsi. :)
VastaaPoistaMua ei haittaa yhtään että kirjotat Lurpasta. Se kun kohtaa joskus kaikkia hevosenomistajia - tai luulisin ainakin. Itse olen luvannut ja vannonut omalle tammalle että oon sen vieressä siihen asti kunnes viimeset mullat on sen päällä. Juu tyhmää ehkä muiden mielestä, puhua ja lupailla hevoselle joka ei ymmärrä mitään mutta minusta ymmärtää. Uskon siihen että ne ymmärtää meitä monessa asiassa vaikka me ei sitä huomata. Omaki hevonen auttanu nii usein kaikessa ja joskus jopa tuntuu että se auttaa mua ja surun hetkellä painaa päänsä jalkojen päälle tai jotain muuta.
VastaaPoistaJaksamisia sulle ja tsempit huomisiin kisoihin ! :) Ja viellä se, Lurpan muistelemista ei kannata unohtaa, vaikka se tois itkun mukanaan mutta se ainaki kertoo siitä että oikeesti välitit siitä :) Se menee ajankanssa ohi, ekat kuukaudet on kauheinta mutta kyllä se siitä alkaa rauhottua !
Minuakaan ei haittaa yhtään että kirjoitat lurpasta, hyvä vaan jos se helpottaa oloasi :) Jaksamisia sinulle, sekä äidillesi!
VastaaPoistaTsemppii hirveesti kisoihin!