Siirry pääsisältöön

Rämpiminen muuttuu kohtalaisen kivaksi - Aulangon Aluekoulukilpailut 21.8.

Tänään oli siis koetus päällä, kun suunnattiin klo 6.15 Hämeenlinnaan Aluekoulukilpailuihin luokkaan Helppo B:3. Voin sanoa etten todellakaan odottanut mitään näiltä kisoilta, koska aikaisemmat kisatkin menneet enempi kun penkin alle. Hieman perjantain sijoituksesta kuitenkin (vaikka laji olikin eri) varmuutta ja viime koulukisojen meiningistä vähän päättävyyttä oli enempi mukana. Perille päästiin hyvissä ajoin, käytiin  siinä sitten näyttämässä paperit, vessassa ja laitettiin molemmat poitsut kuntoon. Oli hauska katsoa (molemmat ratsastajat siis pitkiä ihmisiä) kun Julian hevonen oli sen päälle 170 cm minkä rinnalla Pikku-Pyrde näytti minimaaliselta :')

Julia starttasi n klo 9.12, mutta aika taulut kusahti jo kolmannen ratsukon jälkeen (oli laskettu 4 min ratsukko) ja lopulta startti oli varmaan siinä 9.20. Julian hepsu meni toosi hienosti, hieman kuolaimen takana ravissa, mutta laukassa oli tasaisempi. Näytti kuitenkin hyvältä ja meni tasaisesti ja sillain. Siinä Pyryn kanssa katseltiin kisoja muutenkin kun ei voinut enää autoonkaan jättää kun olli otettiin pois. Laitan nyt pari kuvaa Juliastakin, saatte nähdä sen komean Oltskun!



Oma startti piti olla klo 10.12 mutta venähtipäs sekin melkoisesti. Tuomarit pitivät joskus 9.55 aikaan hätäkokouksen liian suurten prosenttierojen takia ja siinä sitten meni melkoisesti aikaa ja oma startti siirtyi johonkin varttia vaille 11.. Mutta koska olin sitten jo ollut verkkailemassa niin yritin vain pitää hyvää rytmiä yllä jne. Verkassa Pyry oli ihan mieletön! Se teki tosi kuuliaisesti kaikki ja meni makeesti! Itse taas könötin ja hytkyin ja pompin.. En oikeasti tiedä missä vika, valmennuksessa kaikki hyvin ja kisoissa vain könötän! HUOH! Tein verkassa paljon laukannostoja ja siirtymisiä ja Pyry oli julmetun hyvän tuntuinen läpi verkan. Välillä hieman pohkeen takana, mutta muuten ihan kohtalaisesti meni kokoajan ja olin verkkaan oikein tyytyväinen. Nyt vain kuski alkaa treenaan enempi vatsalihaksia (vaikka kuinka kotona treenaan ei tunnu auttavan..), pitäisi varmaan päästä bodypumpiin mutta millä ajalla?! 



kevennyskönötys

Radalla Pyry oli hieman tahmea, mutta voin sanoa että tasan oli paras rata tähän mennessä! Siis yksinkertaisesti itse mokailin, ei hevonen. Laukkaa ja siirtymisiä pitää vielä harjoitella paljon. Siirtymisissä Pyry on niin herkkä ja itse ainakin radalla jään "Lurppa vaihteelle" eli varmistelen ja teen istunnan tiiviiksi ja turhan voimakkaan pidätteen, jolloin Pyry jo pysähtyy. Raviosuus meni tosi nätisti, itse pitää vain vielä huolellisemmin ratsastaa tiet niin menee vieläkin nätimmin! Nyt tein volttikahdeksikosta oliivia ja Pyry pääsi poikittamaan toisella kahdeksikolla. Laukat oli ihan ookoo, nostoissa saisi olla tasapainoisempi ja laukka saisi vieläkin pyöriä paremmin. C:n tuomari Jenny Heikkinen antoi aika paljon 6 ja 6.5, kolme 5 ja kolme 5.5. Prosentit 57,954% ja loppukommenteissa: "Laukka saisi pyöriä paremmin -> lisää sujuvuutta. Huolellisuutta siirtymisiin". Toinen tuomari, M Marina Nordström oli hitusen tiukempi ja puolikkaita sateli harvemmin. Linja aika 5 painoitteinen, muutama kutonen ja muutamia 5,5. Prosentit 55,227% ja loppukommentit "Nätti hevonen. Eteenpäinpyrkimys saisi olla sujuvampi. Laukan pitäisi pyöriä paremmin". Eli tottahan nuo ovat, ei sille mitään mahda ;) Mutta nyt saatiin sentään yhteistulokseksi jo 56,591% eli jo pikku hiljaa paranemaan päin!






Nyt alkaa kuski muuten olemaan kuosissa, mutta vielä hartiat taakse niin hyvä tulee! Toivottavasti sitten Suomenratsujen kuninkaallisissa saadaan jo paremmat prossat, sinne ehtii vielä harjoittelemaan! Ei sillä, itse olin rataan tyytyväinen, koska hevonen teki parhaansa, kuski kusi pahemman kerran! Ja kyllä se omaan silmään ihan kivalta näyttää kuvissa, hieno hepsu! Loppuun laitan vielä muutaman kuvan Merjan tallilta, sain Pilviltä tänään. Sanokaas, rakkaat lukijat, mitä mieltä olette menosta, miltäs näyttää? Kehtaako lähteä starttaamaan kuninkaallisissa sitä Helppo B:3? Ja sanokaa muutenkin jos kirjoitan liian tylsästi tai haluatte jonkun erikoispostauksen, yritän toteuttaa ;) Mutta nyt niihin kuviin!


tää on niiin ihana kuva!

voittajat!

Kommentit

  1. Ehdottomasti kehtaatte! B:3 on mun mielestä tosi kiva rata, sieltä oon ite ainakin napannut elämäni parhaimmat prosentit! :D

    Ja tykkään näistä sun ihan "tavispostauksista", osaat kirjoittaa sujuvasti ja mielenkiintoisesti ja Pyry on aivan ihanan näköinen! Johan tässä suokkikuume nousee taas, aina oon sellaisen saamisesta omaan pihaan haaveillut :)

    VastaaPoista
  2. Milla, itse tykkään B:3 kun siinä ei ole keskiaskellajeja, silloin suokillakin saattaa olla mahiksia jos ei omaa mitään yyber lisättyjä :D Tosin sit B:3 on myös paljon siirtymisiä (käynti siirtymiset yms) mitkä on viel mulle ja Pyrylle vähän hankalia :') Ja kiitos kommentistasi, kiva kuulla että jaksaa joku lukea :D Ja ei muutta kun putteostoksille ;)

    Janita, hienoa, ei näytä siis aivan toivottomalta :D

    VastaaPoista
  3. hei mikä huopa pyryllä on?

    mutta harja on hevosella kohdallaan ja hyvältä näyttää meno, jotta sinne vain(ette ainakaan jää muiden tukkajumalien varjoon!) :)

    VastaaPoista
  4. kunhan saat tuon karmean yläselän ja hartioitten kyömyt pois niin kehtaa. Vaikka hevonen menisi aidoista yli jää parempi maku suuhun, kuin se että ratsastaja könöttää.

    VastaaPoista
  5. Laura, Saatiin Julialta tullainen padhuopa, en muista merkkiä :)

    Anonyymi, jos yhtään viitsit tekstiä lukaista huomaat kyllä että se on tiedossa että könötän. Ja niinkuin jo tekstissä mainitsin en ymmärrä edes syytä, valmennuksessa menee hyvin istun paremmin. Huoh, jäipä kommentistasi paha maku omaan suuhun..

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov