Siirry pääsisältöön

Erikoispostaus nro 5: Mollamari - Hevoseni tarina I

 Näitä osian tulossa siis kaksi: Yksi Mollalle, yksi Lurpalle

Mollamari, eli meidän oma Mymmeli, Molla tahi Molluska. Tarina tammasta on pitkä ja kivinen, mutta hyvin hauska ja iloinen. Siinä ei ole surullista loppua, siinä on vain aika jonka jälkeen jätin itse Mollan syrjempään. En sano ettenkö siis rakastaisi tammaa, päinvastoin, mutta se ei ollut elämäni hevonen. Sen tarina on kuitenkin  kerrottava, joten nauttikaa.


Mollamari on syntynyt Humppilassa, missä se vietti nuoruutensa aina kuudenteen ikävuoteen saakka. Itse olin vielä siihen aikaan onnellinen ratsastuskoululainen, jonka unelmaponi kuitenkin, koulun mennessä "konkurssiin", myytiin. Tässä vaiheessa äiti alkoi puhumaan omasta hevosesta. Minulle, 10 vuotiaalle heppatytölle, joka haaveili koko elämänsä ratsastuksesta ja omasta hevosesta. Äiti ei kestänyt ilman hevosia ja tässä tilanteessa paras olisi oma hevonen. Innoissani aloin etsimään hevosta. Kriteerit olivat: Ei suomenhevosta, ei lämminveristä eikä shetlanninponia. Suomenhevosta ei koska ne ovat jyriä, lämminveristä ei koska niillä ei pysty etenemään ja shetlanninponia ei, koska ne ovat liian pieniä. Netistä löysin mitä upeimpia puoliverisiä kohtuu hintaluokista ja silmissä näin jo tallilaisten kateelliset silmäykset.

Mutta kuinka kävi? Äiti kuuli eräältä tallilaiseta että hänen isällään on myynnissä ravuritamma Mollamari. Pari kertaa käyty selässä, kiltti ja suloinen. Ja äiti oli myyty. Siinä sitten , itse auton takapenkillä murjottaen, matkasimme kohti Humppilaa. Tallissa oli vastassa suloinen pieni tamma, joka katsoi minua kilteillä valppailla silmillään. Harjasin sen ja omistaja laittoi sille vanhan satulan ja ravisuitset. Äiti auttoi minut selkään ja suuntasimme autotien kautta pellolle. Tamma oli kiltti. Reipashan se oli, mutta perhanan kiltti! Pääsin pellolle ja ajattelin että jospa ottaisin ravia. Se oli vain ajatus.. Noh, menihän se kymmenen minuutin kokeilu ihan mukavasti kun ravattiin kiitoravia pellon päästä päähän, äidin jutellessa kasvattajan kanssa siitä mitä tamma maksaa ja mitä se osaa. Palasin valkoisena, vauhdin hurman ansiosta, omistajan ja äidin luokse ja palautin hevosen. Helpottuneena ja ehkä hieman pettyneenä.

Palasin takaisin autoon ja äiti sitten kysyi mitä pidin. Vastaukseni oli: "ihan kiva". Silmissä näin taas itseni laukkaamassa maastossa kuumalla täysiverisellä tai pienellä sitkeällä ponilla, en tuolla paksutukkaisella ravurinraakileella! Ja tämän jälkeen elämä jatkui samalla tavalla kun ennenkin, Mollasta ei puhuttu sen jälkeen sanaakaan.

Kaksi viikkoa tuli kuluneeksi Mollan kokeilusta. Olimme lähdössä illalla käymään vielä kaupassa, äiti, minä ja isoveljeni Sami. Auto käynnistyi ja hyppäsin autoon. Juuri olimme kaartamassa rivitalon pihasta kun äiti huudahti pettyneesti: "Voi ei, unohdin avaimet tallille!". Äiti oli siis tuohon aikaan ratsastuksenopettajana samaisella koululla mikä lopetti tuntien pitämisen. Äiti piti vain alkeis- ja talutustunteja. Sanoin että voin nopeasti käydä hakeen ne jos äkkiä kurvaistaan tallille. Niinpä hippulat vinkuen, renkaat kirskuen ja hiekka pöllyten saavuimme tallin pihaan. Hyppäsin ripeästi autosta ja kävin toimistossa. Muistan että kädessäni oli omenan jämät, mitkä heitin toimiston roskikseen. Etsin hetken avaimia, en löytänyt ja olin lähtemässä kysymään missä ne ovat. Astui ulos toimistosta, käännyin ovelle ja sitten silmiini osui jokin. Jokin hevonen joka ei ennen ollut siinä tallissa ollut. Se karsina oli ollut tyhjä päivää ennen. Kävelin lähemmäs. Pörröinen harja, kiltit silmät. Ja sitten kuului pehmeä hörähdys, se oli ruuille, joita iltatallintekijä jakoi, mutta se hörähdys kertoi kuka karsinassa oli. 

Kyyneleet alkoivat valumaan, kävelin karsinaan ja silitin tamman karvaa. Halasin sitä ja se katseli korvat hörössä mitä minä touhuan. Kohta äiti ja Sami tulivat talliin, hymyillen. He olivat keksineet sen hölmön suunnitelman vain että saisin yllätyksen. Ja se olikin aivan ihana yllätys. Maailman ihanin tamma, mistä en mistään hinnasta luopuisi! Vaikka tamma oli vain "ihan kiva", se oli toteutunut unelmani: OMA hevonen!

Molla opetusponina
Molla asui silloin siis Forssan Ratsastajilla, missä äiti veti alkeis- ja talutus tunteja. Molla oli oikein mainio talutus ja alkeistuntiheppa, vaikkei itsekään vielä paljoa osannut. Laukkaamaan eivät alkeistuntilaiset Mollan kanssa vielä hetkeen päässyt. Tamma oli kuitenkin todella nopea oppimaan, joten pian laukkakin oli kuin luonnostaan! Muistan vain etten uskaltanut (edes niitä 40 cm ristikoita) hypätä laukassa, koska mielestäni Molla meni hirvittävän lujaa. Itseluottamusta valoi muut tallilaiset ja äidin kanssa työstimme kovasti tamman kanssa. Pian jo starttasin ensimmäiset pienet kilpailut, Palojoen tallilla. Luokkana oli 40 cm ja olin onnesta sekaisin kun saimme punavalkoiset ruusukkeen! Se tunne kun omalla hevosella saa ensimmäisen ruusukkeen, se tunne kun ensimmäisen "esteratansa" on selvinnyt laukassa hevosella joka on ollut vielä kuukausi - kaksi sitten nollapisteessä! Sitä tunnetta ei sanoin voi kuvailla.


Itseäni ei kuitenkaan kilpaileminen niinkään kiinnostanut. Ratsastin onnellisena upeissa kiipeilymaastoissa, laukkailimme pitkillä suorilla kavereiden kanssa. Molla kierteli alkeistunteja ja talvella taas kahlasimme lumihankia. Ja tuntui että tämä oli se mitä olin aina halunnut! Osallistuin ahkerasti kuitenkin seuran järjestämiin kilpailuihin ja vuosina 2004 ja 2005 olimme seuran juniori hopeamestareita kouluratsastuksessa. Se tunne oli hieno, kun miettii että itse olimme äidin kanssa tehneet tamman kanssa töitä! Kehityimme tamman kanssa samaan tahtiin ja pian olikin edessä ensimmäinen hurja 70 cm luokka! Se oli Forssan Lehticupissa 2004 vuonna. Oli jännittävää hypätä "suurissa" aluekilpailuissa ja silloin sainkin ensimmäisen kisatakkini. Ylitimme esteet puhtaasti ja tamma oli mitä upein. Samana vuonna kilpailtiin kaikissa osakilpailuissa 70 cm luokassa.


Forssan Lehticup 2004, 3. osakilpailu ja 70 cm
Pikkuhiljaa alkoi kiinnostukseni kilpailemiseen heräillä. Vuonna 2005 minulle hommattiin aluekilpailulisenssi, koska olimme kuulleet Suomenratsujen kuninkaallisista. Pakko sanoa että silloin kyllä ei ollut tietoakaan suuremmin aluesäännöistä tai kisaradoista. Oli kilpaillut ainoastaan oman seuran kisoissa + lähitallien pikkukoitoksissa. Se että lähdettiin hyppäämään Ypäjälle isoihin suokkikisoihin, oli minulle kuin olympialaiset! Tavallinen tallaaja joka oli tulossa ex-ravuri tamman kanssa hyppäämään ja vielä NURMIkentälle. Ja voi se fiilis siellä kisoissa! Upeita suokkeja, vaikea rata.. Ja meikä ihan fiiliksissä! 80 cm oli luokkana. Muistan kun saimme lähtömerkin Molla kävi jopa kuumana. Ensimmäistä estettä lähestyttiin poikittain, kunnes suoristin tamman ja se oli liekeissä! Hyppäsi jokaisen esteen ilmavaralla ja tyylikkäästi! Ja uskokaa tai älkää, olin pyörtyä kun saimme ruusukkeen! Arvostelu oli kyllä A.1.0 eli kaikki puhtaat radat palkittiin, mutta ajallisesti oltiin neljänneksi parhaita! Keskustelin vielä äidin kanssa, mitä jos ilmoittautuisin 90 cm jälkkärinä. En ikinä ollut hypännyt 90 cm rataa, mutta tamma tuntui niin hyvältä että halusin lähteä kokeilemaan.


Ja niin sitten mentiin 90 cm. Ja uskomatonta, perusradalla vain yksi tuli alas. Silloin tiesin että tämä tamma on kultaakin arvokkaampi. Tällöin alkoi itseäni kiinnostamaan kilpaileminen enemmän, koska huomasin että rakastin kilpailuiden jännitystä ja kipinää mikä siinä oli. Adrenaliinin virtauksesta tuli kuin huumetta, sitä oli saatava lisää!


Kuninkaalliset 2005, kuvaajalta lupa!
Muutto Ypäjälle toi kasvavan nälän kilpailemisessa. Ensimmäisen kosketuksen kenttäratsastukseen sain vuoden 2006 satunnaisessa maastoestevalmennuksessa johon osallistuin Mollan kanssa. Yllätys yllätys, valmentajana oli Pike. Tällöin kuitenkin aloin aktiivisesti valmentautumaan Vähämäen Tiinan opissa. Ensimmäiset kenttäkilpailuni starttasin Loimihaassa 2006. Ikäväkseni meidät hylättiin jo sekä koulussa että rataesteillä (koulussa vääränlainen kuolain (kolmipala, missä erivärinen keskiosa ja rataesteillä huppu), mutta saimme startata ulkopuolisena maastokokeen. Maastokokeessa vain Molla päätti kieltää kolme kertaa ja tipahdin kyydistä kerran. Loppuun asti silti tultiin, mutta eipä silloin kenttäratsastus noussut omaan suosiooni, mutta takuulla jäi takaraivoon koputtamaan ja odottamaan hetkeä jolloin olin valmis sen totuuden kohtaamaan.


ensimmäiset kenttäkilpailut 2006, maasto-osuus
Siitä sitten se lähti. Vuodet 2006-2009 kilpailin aktiivisesti Mollan kanssa ja valmentauduin Tiinan valmennuksissa. Matkalla oli ylä- ja alamäkiä, onnistumisia ja epäonnistumisia. Tiina yritti välillä saada meitä vaihtamaan hevoseen, sillä vuonna 2006 venähdin niin paljon pituutta että Molla jäi yksinkertaisesti liian pieneksi. Poniksi Molla mitattiin vuonna 2007. Poniluokkia en montaa ehtinyt tamman kanssa kilpailemaan. Ja kun kasvoin tammalle pitkäksi, alkoi pieni kierre oman istunnan kanssa. Uuteen, pidempään, kroppaan oli vaikea sopeutua ja en pystynyt enää ratsastamaan tammalla niinkuin ennen. Tai siltä se tuntui. Niinpä alettiin etsimään itselleni toista hevosta, mutta se onkin sitten toinen juttu.


Vuonna 2010 tarjottiin Mollaa kisattavaksi jollekin pienelle aikuiselle / tomeralle ponitytölle. Silloin saimme kuskiksi Pyryn entisen ylläpitäjän Johannan. Kuitenkaan tämä yhteistyö ei jatkunut pitkään Johannan kiireiden vuoksi ja jatkoin sitten itse kilpailua. Tänä vuonna tarjosimme taas tammaa kilpailtavaksi ja Iidan piti alkaa kilpailemaan poniluokissa. Tämäkin kuitenkin meni mönkään, joten tämänkin vuoden olen itse kilpaillut tammalla.


Upeinta tamman kanssa on se matka mitä olemme käyneet. Kaikki onnesta epäonneen. 8 vuotta sitten se oli ravuri, nyt se on mitä upein pikkuluokkien opetusmestari. Enkä siitä ikinä pystyisi luopumaan. Niin paljon on tamman kanssa nähty ja koettu ettei tule mieleenkään myydä sitä. Ensi vuoden suunnitelmissa on vielä yrittää astuttaa tamma ja mahdollisesti (jos vain Terhiltä aikaa liikenee) Terhi sillä kilpailee kenttää ja Pilvi sitten esteitä ja koulua pienemmissä kisoissa. Saapa nähdä jääkö heppa taas itselle kisattavaksi vai jääkö kokonaan mamma lomalle ;)


2010 Helsingin alue-estekilpailuissa
Parhaimmat saavutukset tamman kanssa
- 2004 FR juniori kouluhopeamitalisti
-2005 FR juniori kouluhopeamitalisti
- 2006 Suomenratsujen kuninkaallisten 80 cm, 1. sija ja 6.sija
- 2008 kantakirjattiin III-palkinnolla
- 2008 kolme sijoitusta Suomenratsujen kuninkaallisissa (4., 7. ja 9.)
- 2009 Suomenpienhevosten kenttämestaruuksien hopeamitalisti
- useita sijoituksia vuosilta 2006-2011 luokista 70-95 cm  ja Helppo C-B

maailman paras poni!
LUKIJAT! nyt on mahdollisuus kertoa mitä piditte? Jaksatteko lukea myös tälläistä erikoispostausta? Joka tapauksessa jossain vaiheessa olen myös Lurpasta tekemässä tälläistä, joten toivottavasti kiinnostusta löytyy! Tekstiä on valitettavasti paljon, tosin loppua kohden aloin itse jo hieman tiivistelemään.. Mutta kertokaa ihmeessä mielipiteitänne!

Kommentit

  1. Ihana postaus ! Ja tuo viimenen kuva.. Aaw ! :)

    VastaaPoista
  2. Ihan huippu ! (: tälläsia lisää (:

    VastaaPoista
  3. mäkin tykkäsin ja luin mielenkiinnolla loppuun asti =)

    VastaaPoista
  4. Tää oli tooosi kiva postaus! :D tee vaa lisää tämmösiä :))

    VastaaPoista
  5. kyllä, lisää tälläsiä :) kivaa luettavaa

    VastaaPoista
  6. Kui pitkä sie oot? :D Kiva postaus!

    VastaaPoista
  7. Molla on söpö :) Hihihi taas mun kuva :D

    VastaaPoista
  8. Todella kivoja nämä erikoispostaukset! On kiva lukea sun ratsastushistoriasta, ja hevosten historiasta ja vähän erikoisemmistakin aiheista :) Tykkäsin todella paljon siitä pitkästä varustepostauksesta minkä teit joskus!

    VastaaPoista
  9. KIITOS KAIKILLE! :)

    Anonyymi, 178 cm on tuota pituutta kertynyt ^_^

    Jenny, kappas, ja taas reiluna ihmisenä en oo merkannu copyjä ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uuden alku

 Kovasti koitin tätä blogia päivittää, mutta viimeisen kolmen vuoden aikana elämäni on muuttunut niin totaalisesti, ettei blogi ole oikein enää sama. Mielestäni on kunnioitettava nyt blogia, se oli loistokas vuosina 2012-2015. Tätä blogia on ollut aina hirmuisen ihana päivittää ja ehkä vielä jonain päivänä kun palaan takaisin satulaan voidaan tämäkin kääntää uudeksi nousuksi. Mutta sitä odotellessa haluan kiittää kaikkia blogin lukijoita kuluneista vuosista ja lukuisista kommenteista ja tuesta. Ilman teitä tämä polku ei olisi ollut puoliksikaan näin mahtava! On siis aika sulkea Kisamatkalla ja kääntää uusi lehti. Bloggaaminen on vieläkin lähellä sydäntäni, mutta mielestäni tämä blogi ei ole koskaan ollut täydellinen sille elämälle mikä minulla on tällä hetkellä menossa. Joten oli aika uuden blogin. Toivotan kaikki innokkaat mukaan myös raviurheilun maailmaan jos se vaan yhtään kiinnostaa. Kiitos vielä kerran kaikille näistä vuosista, toivottavasti nähdään vielä uudessa blogissa! Harnes

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov