Kuule mua, en aio koskaan luovuttaa..

Vaikkei kyseinen biisi mitenkään sovikkaan tilanteeseen, tuo lause kuitenkin kiteyttää melko hyvin meikän sanoman. Pahoittelisin tätä taukoa, mutta puolustaudun sanomalla että olen aivan hakoteillä. Tuntuu niin hankalalta kaikki! Mikään ei onnistu, kaikki on hieman sekaisin ja tuntuu että nyt ollaan kaivon pohjalla. Ei, kaikki on hyvin, elän onnellisesti, motivaatio kohdallaan, mutta fiilis, missä se on?

Tosiaan käytiin Pyryn kanssa hyppäämässä 9.10. seuraestekisoissa Melkkilässä. Kisat menivät surkeasti. Pienemmässä luokassa en saanut lähestymisiä kohdalleen ja isommalla Pyry kielsi.. Se ei IKINÄ kiellä kisoissa. Huoh. Se oli muutenkin ihan omituinen, laiska mutta samalla reipas, en päässyt rytmiin jos sitä edes oli missään vaiheessa. Torstaina oli estevalmennus. Ja se meni aivan täydellisesti. Vain yksi huono rata, muuten kaikki oli aivan nappiin. Kuitenkin nyt puhuin suuni puhtaaksi Pikelle. En ollut tyytyväinen, tuntui että jumitettiin.

Totuushan sieltä tuli. Kylmä fakta on se että Pyry on ollut vasta 4 kuukautta minulla, siinä ajassa ei saada lihaksia, laukkaa ja hyppyä parantumaan huippuunsa. Pike lateli kylmät faktat ja lopulta oli pakko sanoa että miksi näin. Kaipaan julmetusti Lurppaa. Siinä oli hevonen joka teki kaikkensa ja enemmän. Jos itse olin vähänkin epävarma Lurppa sanoi että hei, mehän mennään. Luotin siihen, se luotti minuun. En voi sanoa että nyt 4 kuukauden jälkeen sama pitäisi olla Pyryn kanssa. Mutta siitä 120 harjoituksista kun palataan takaisin 90 cm, tulee vain se tunne että olen tehnyt jotain väärin. Kyllä, tiedän hevonen on vaihtunut. 

Niinkuin Pikekin sanoi, näin suuren työn Lurpan kanssa ja nyt tuntuu että se kaikki on nyt mennyt harakoille. Rakastan ylitse kaiken projekteja ja missään nimessä en Pyrystä luovu. Enkä myöskään Pikestä. Ainut valmentaja joka on sanonut suoraan ja samalla niin  upean kauniisti etten voinut kuin itkeä. Haluaisin antaa jotain takaisin, jonkun pienen merkin että meistä tosiaan on siihen, me pystymme. Tiedän että kun saadaan herralle lihakset ja laukka kuntoon, ei puomien korkeuksilla ole väliä. Nyt olemme kuitenkin siinä vaikeimmassa osuudessa. Pyryä vaaditaan pois mukavuus alueelta, jonka takia se protestoi. Tämä näkyy juuri hypätessä kun haluan rauhallisempaa laukkaa, en ainaista nelistystä. Silloin Pyry hyppää paremmin, mutta on samalla hieman epävarmempi. 

Tarvitaan vain lisää luottamusta, eiköhän se sillä. Jotenkin olen vain itse rikki. Pike sanoi että saan fiilistellä Pyrynkin kanssa (niinkuin Lurpan aikoinaan), mutta jotenkin se tuntuu liian vaikealta. Upea hevonen, mutta en pysty fiilistelemään kun yritän samalla miettiä kehittymistä.. Pitäisi vain nyt sanoa itselleen että hei, malta! Junnataan sitä 70-90 cm niin kauan että ollaan saatu lihakset ja laukka kuntoon. Sitten meillä ei ole enää rajoja!

kanssasi pääsen vielä pitkälle, maltetaan yhdessä pikku mies <3