Onnea Terhi, Anniina, Hanna-Mari, Rosse, Sohvi!
Oma palkka on tänään ja tässä kuussa kulutettu jo moneen kertaan. Että huhheijaa sanon vaan! Mutta tosiaan paketti mitä innoissani odotin, sisälsi saappaat. Minulla on nyt kaksi vuotta ollut nämä vanhat saappaat ja nyt vuosihuollon jälkeen ovat kuin uudet, joten päädyin sitten tilaamaan toiset, hieman kalliimmat saappaat. Saappaina on siis CRW Massolinit, ovh 219 €. Pehmeää nahkaa, hööksin sivuilla näyttää kauheilta, mutta livenä.. Ai että kun oli kivat. Jalassa näyttää myös todella kivoilta! Ja iisot plussat tuosta säädettävyydestä, on helpot ja kätevät, minunkin paksumpi pohkeeni mahtuu ongelmitta saappaaseen ;)
Suinkaan ei tämä jäänyt tähän. Vaikka paketti sisälsi vain nuo saappaat, päädyttiin tänään Ratsuriiheen. Äiti oli käynyt siellä jo päivällä keskustelemassa Riitan kanssa ja ostamassa Balancea. Mukaan oli sitten tarttunut Pyrylle nahkariimu ja minulle aivan ihana Lami-Cellin kisapaita blingeillä. Osaapat äiti nyt hemmotella minua, iiiso kiitos. Tällä seuraavalla reissulla sitten ostin vaaleanpunaiset ratsastussukat ja tuon ääri-ihanan blingiraipan. Ihan vain noiden sinisten blingien tähden piti se ostaa!
Huh! Sitten kipaistiin ratsastamaan. mentiin kentällä koulua. Pyry oli kiva, mutta todella jäykkä. On nyt ollut vähän aikaa jo hieman enemmän jäykkä ja päätettiin että tilataan hieroja jos olisi jumissa jostain. Meni kyllä ihan rennosti ja nätisti, mutta oli jäykkä ja hieman laiskahko, mikä oli ihan ihmeellistä pitkästä aikaa. Seuraavaksi sitten menenkin maksamaan kipasta Pyryn Liedon lähdön ja Niinisalon. Liedossa Terhi menee Pyryllä Helppo C ja Niinisalossa sitten mennään alkujaisiksi Harraste. Yhteensä näille kisoille tulee hintaa 179 euroa! huh huh sanon minä!
Ja loppuun nyt muutama Pyryn kuva ettei ihan varustepainoitteista tekstiä tule. Piti tänään kuvailla kaikki hevoset, mutta sää sitten meni sopivasti pilveen kun otin kameran ja porukka alkoi olemaan niin kireää etten ehtinyt kuvailla kun pari kuvaa. Mutta tässä Pyryn parhaimmat, Mollasta ei valitettavasti tullut nyt otettua kuvia ollenkaan, ehkä sitten joku päivä onnistun siinäkin. Kuvien laatu ei päätä huimaa, oli taas jotenkin laiskuutta ilmassa?
Loppuun vielä muutama Veikko-Peikon kuva ;)
mahti tuo kuva pyrystä :) ja hah, mulla on samanlainen raippa ja ostin minäkin ihan vaan noiden blingien takia! :D
VastaaPoistaälä, aivan ihana blingiraippa! :D oli kyllä tänään sellaista rahan kulutusta taas, piuh!
Poistanuo saappaat on ihan mahtavat :) ja niin hyvät jalassa, olin itekkin pikkkusen epäluuloinen niitä ostaessa mutta ovat nyt jo muutamia kuukausia olleet käytössä, enkä voi kuin niitä kehua :)
VastaaPoistaTosi kivan näköiset saappaat! Laitahan sitten kuvia käytössä niistä. Raippa ja kisapaitakin näyttävät ihanilta... Mulla vähän sama ongelma, että tulipahan sitten kulutettua palkka melkein heti. Ja mihin muuhunkaan kuin hevostavaroihin. Huoh :D Mutta kun oli pakko.
VastaaPoistahei oisko sulla vinkkiä, kun oon ostamassa ensimäistä omaa hevosta, niin mitä pitäis kysyä/tehdä kun menee kokeilemaan hevosia?
VastaaPoista