Siirry pääsisältöön

Väärin treenattu

Pohdintaa hevosen kanssa treenaamisesta


Istun päivän jälkeen mustaan ooppeliin. Taas yksi työviikko takana, 60 tuntia aktiivista - ja välillä ei niin aktiivista -  työntekoa. Kello on puoli seitsemän kun starttaan nokan kohti tallia. Siellä odottaa yksi kirjava tamma liikuntaa. 
Porukoilla syön nopeasti leivän ja lasagnea, päivän ensimmäisen aterian. Jään hetkeksi istumaan lattialle ja Milla-koira tunkee jalkojen viereen makaamaan. Rapsuttelen sitä tovin ja se miltein torkahtaa syliin. Vilkaisen kelloa ja totean että nyt on liikuttava tai kello tulee aivan liian paljon. Nousen ja vaihdan tallivaatteet ja siirryn talliin. 
Tallissa vastassa on kolme ihanaa hevostani. Kaikki nostavat kummissaan pään. Äiti on ottanut ne sisälle ennen töihin lähtöä, suojaan kuumuudelta ja ötököiltä. Rapsutan vuorotellen kaikkia ja lörpötän niitä näitä, mitä juttuja kenellekin. Viimein olen saanut kierroksen päätökseen ja harjaan uhriksi joutuneen hevosen, tässä tapauksessa kirjavan kaunokaisen. Suojitan sen vappuväreissä olevilla kotisuojilla ja siirryn hakemaan varusteita. 
Seison satulahuoneessa ja katson pohtien suitsia. Mietin mitä teen. Mietin mitä jaksan. Kaappasen maastosuitset käteen ja jätän satulan huoneeseen. Pistän tammalle suitsen päähän, omaa kupuani suojaan kypärällä ja lopuksi säärystän koipeni saappailla. Astelen tallista ja hyppään jakkaralta selkään. Tamma ei ole moksiskaan. 
Ensin kävellään, sitten ravataan. Lopulta uskaltaudun laukkaamaan. Hymy noisee huulille kun tamma laukkaa korvat hörössä pehmeällä peltotiellä. Voin itse vain nauttia tamman sulavista liikkeistä, tuntea kuinka se jokaisella solullaan nauttii. Niin kuin minäkin. Ojasta lentoon lähtenyt lintu saa tamman säpsähtämään, mutta se ei lähde karkuun vaan sekunninosan jälkeen jatkaa matkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Siirrän käyntiin ja käännän pienelle metsäpolulle. Sen tamma tuntee hyvin ja käveleekin koko polun reippaasti kotiin asti, kuskin vain hengittäessä raikasta kesäillan ilmaa ja nauttien.


Mitä on hevosen kanssa treenaaminen? Tarkka viikko-ohjelma ja siihen sulatettuna yksi vapaapäivä? Tai ei mieluusti vapata ollenkaan? 7 kertaa viikossa neljän seinän sisällä? 5 kertaa viikossa ilman satulaa metsässä? Päämäärätöntä pyörimistä kentällä? Puomin ylitys? Siinä vasta teille kysymys!

Itse aloin jälleen tänään pohtimaan sitä mitä treenaaminen minulle meinaa. Itse olen joka toinen viikko töissä niin, etten pääse tallille ollenkaan. Hyvässä lykyssä ja voimissa koitan viikolla käydä ratsastamassa yhden hevosen ja perjantaista sunnuntaihin pyrin liikuttamaan ainakin molemmat kisoissa käyvät. Tai siis miksen silloin pysytyisi. Joka toinen viikko yritän treenata aktiivisemmin. Tehdään sitten enemmän kunnollista treeniä, kohotetaan tai ylläpidetään kuntoa, jumppaillaan enempi, mennään valmennukseen jos sellaisia sattuu päivälle osumaan.

Olen sitä mieltä, että on niin monta tapaa treenata kun on treenaajaakin. Toiset ovat sitä mieltä että perusratsastusta pitäisi tehdä suurinosa aika viikosta. Sen ohelle sitten voidaan ripotella vuoroin perään niin maastoa, jumppaa kuin esteitä. Ja tietenkan mahdolliset vapaat! Toiset liputtavat monipuolisuuden mukaan; joka päivälle jotain uutta, juoksutusta, ilman satulaa, maastossa, maastakäsin, kunnon koulutreeniä, esteitä, kavaletteja.. Mitä sitä ikinä kaikkea onkaan. Yhtään kenenkään treenamista väheksymättä, mielestäni kaikki treenaavat juuri niin kuin oman hevosen tarpeillensa parhaaksi näkee! Tässäkin tapauksessa toiset tykkää toisesta ja toiset toisesta!

Miten meidän hevoset sitten treenaavat? Monipuolisimman treenin saa ehdottomasti Molla. Vaikkei tamma enää kisamielessä treenaa, sillä on takuulla tallin monipuolisimmat muskelit! Maastohumputtelun, pieneten esteiden ylitysten ja Sennin satunnaisten (ja muidenkin tietty) koulurääkkien ohella tamma käy vähintään kerran viikossa kärryilemässä. Tämä on aivan ehdottoman hyvää treeniä kokonaisvaltaisesti, lihakset kasvavat huomaamatta!

Kilpailevat puolestaan käyvät aktiivisesti maastossa. Viikkoina kun en itse ole paikalla, liikunnan hoitaa äiti kera tallityttöjen. Eihän niiden maastot ole sellaisia niinkään kuntoa kasvattavia, mutta se on todellista mielenvireys jumppaa. Hepat ja kuskit saavat hengittää raikasta ilmaa; satoi tai paistoi. Viikkoina kun itse olen paikalla pyrin keskittymään enemmän siihen treenipuoleen. Käydään muutaman kerran kentällä jumppaamassa ja perusapuja läpi. Hyvänä viikkona saatetaan ehtiä keskustaan hyppäämään. Maastossa treenataan intervalleja ja kestävyyttä.


Onhan tällä epä-systemaattisella treenaamisella hintansakin. Kehittyminen ei ole yhtä nopeaa ja välillä kisoihin tuntuu että lähden treenaamatta. Viikon saatan olla pois satulasta, sitten yhden päivän ehdin killumaan kyydissä ja taas mennään. Silti tuntuu siltä että tänä vuonna monia paloja on positiivisessakin asiassa loksahdellut kohdalleen. Tuntuu että kaikki sujuu ehkä sittenkin.

Onko siis hevonen väärin treenattu? Voiko joku sanoa että jos et käytä treenisuunnitelmaa X, sinut on tuhoon tuomittu, etkä tule ikinä pärjäämään? Useamman kerran olen pohtinut olenko pilannut hevoseni sillä että ne käyvät paljon maastossa. Ne ovat kentälläkin pirteämpiä, pelkäävät vähemmän (tai no, Pyry pelkää joka tapauksessa) yllättäviä tilanteita ja esteillä ne ovat innosta piukeina ja jaloistaan tarkkoja. Silti epäilen, että jos nyt viikon putkeen treenaisin kentällä hiki hatussa, pilaisin tämän kaiken. Johtuisiko se omasta päästäni vai hevosen, se jää arvoitukseksi.

Mitä mieltä sinä olet?
Voiko hevosta treenata fiiliksellä vai pitääkö menestyäkseen olla tarkempi suunnitelma?

Kommentit

  1. fiiliksellä ehdottomasti!

    VastaaPoista
  2. Itse jos hoidan tai vastaan jonkun hevosen liikutuksesta teen sitä mikä tuntuu parhaalle. Jos hevosella on paljon virtaa, laukka treeniä tai muuta nopea tempoista. Tutun ravihevosia kun hoidin, niin tein juoksutusta liinassa ja irtona. Maastakäsin taluttelua ja käsittelyä. Eli mahdollisimman paljon sitä mitä ei treenata tai mikä on aivan erilaista kuin arkena. Mieli pysyy hevosella (ja kuskilla) virkeämpänä. Tuli sieltä viikon erilaisen työn jälkeen voitto ja rahaa tilille!

    Sitten taas kaverin täysin estepainotteinen hevonen, jolla mennään vain kentällä/ maneesissa koulua, esteitä, kavalettejä ja juoksutetaan. Hevosesta näkee ettei se tykkää tehdä sitä pyydetään vaan tekee kaiken koska käsketään. Kisoissa on kieltänyt ulos lähes aina tai päässyt pudotuksilla läpi.

    Mun mielestä monipuolisin liikunta on parasta, koska erilaiset lihakset vahvistuu erilaisessa treenissä. Jos ratsu ihmisten jääräpäisyys sekä moraali antaisi periksi ja he ajaisivat lenkkiä hevosillaan, aivan varmasti lihaskunto nousisi ja hevonen tekisi mielellään töitä. Kisa tilanteessa olisi varmasti pirteämpiä, innoissaan ja tulisi parempia hyppyjä.

    Uskon mitä enemmän hevonen käy maastossa ja mielenvirkeys on yhtä tärkeetä hevosille kuin ihmisillekkin. En itse tykkäis noudattaa tarkkaa treeniohjelmaa, koska siitä tulis aivan varmasti pakko pullaa. Sillä sekunnilla, kun siitä tulisi sitä ratsastaminen ei olisi enää kivaa. Se olis suorittamista ja pakolla tekemistä.

    Ratsastusharrastus on jäänyt juuri tämän "jos et omista sitä ja tota merkkii, et oo mitään" tai kilpaile ja tavoittele mainetta & kunniaa. Tykkäisin harrastaa omaksi ilokseni ja ehkä joskus kilpailla pikku luokissa. Tällä hetkellä ei löydy itselle sopivaa hevosta, näin vanhemmiten on tullut aremmaksi ja enää en nouse minkään puolihullun kyytiin niinkuin nuorempana :D

    VastaaPoista
  3. monipuolista, fiiliksen mukaan!

    VastaaPoista
  4. Itse suosin maastoilua ja teen siellä mahdollisuuksien mukaan samalla perustyöskentelyä ja jumppaa, esimerkiksi pohkeenväistöjä tien laidasta toiseen. Toki ratsastan myös kentällä, mutta oma ja hepan mieli on jotenkin virkeämpiä vaihtuvissa maisemissa. Olis vaan ihanaa, jos olis monipuolisemmin niitä maastoja!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov