Siirry pääsisältöön

Blogiexpo 2015

Tultiin, nähtiin, koettiin - KIITOS!

Tämä oli ensimmäinen kerta kun pääsin mukaan oikein oman ständin kanssa expoille. Olin koko viikon töissä luvattoman pitkiä vuoroja ja kaikki lopullinen jäi perjantain harteille - ajoin hakemaan ständikalustoa, tulostelemaan lappuja, pakkaamaan.. Yhdistettynä tietenkin kaikki perustallitoimet mukaan. Nukkumaan pääsi 12 aikaan illalla ja jännitti niin pirusti että unikaan ei meinannut tulla. Onneksi ystävä tunnetaan hädässä ja aamulla puhelin soi kello 4 herättäen minut muutaman tunnin kauneusuniltani. Matkaan lähdettiin klo 5 ja perillä oltiin hieman pitkäksi venyneen aamiaisen jälkeen klo 7.15. Auto kaahailtiin ovien lähelle ja sen jälkeen kantoapua yläkerrasta ja hullunlailla asettelemaan ständiä paikoilleen.

Onnellinen. Se oli yhtä kaunis kuin ajatuksissani - jos ei kauniimpi.






Meidän ständillä oli tosiaan kaikkea, oli GoPro arvontaa, screenillä pyörivät kokoajan kypäräkameralla kuvatut videot, löytyis Design by Kisamatkalla mainosta käyntikortteineen, jouhikoruja ja ennen kaikkea upeita Kisamatkalla Champion 2016 palkintoja. Ihania ihmisiä kävi juttelemassa, kävin kompuroimassa useampaan kertaan lavalla ja lopulta syötin väkipakolla karkkipurkin tyhjäksi. Aivan ihana tapahtuma, ihana tunnelma, ihania ihmisiä ja ihana tiimi. Uskomaton ryhmähenki! Kiitos siis tuhannesti kaikki jotka kävitte meidän ständillä, oli ihana nähdä, jutella ja olla. Kunnia päästä mukaan tällaiseen!

Kiitos Playsson.net ja Blogiexpo 2015!

paikalla oli myös DressageOnSite, jonka kilpailuihin osallistuin viime kuussa. Tälläisiä tuliaisia sieltä! Lisää tulee pian! 

Kovin pitkälle ei päästy pöydän takaa ja välillä vain jumituin hymyilemään onnesta enkä rekisteröinyt valitettavasti kaikkia esiintyjä. Upea tapahtuma silti!

Kommentit

  1. Hyviä kettukarkkeja oli, kiitos! ;) Oli tosi kiva jutella, ihana ja hymyilevä porukka oli teidän pöydän takana!

    VastaaPoista
  2. Komppaan ensimmäistä kommentoijaa, hyväntuulisuus tarttui :)

    VastaaPoista
  3. Oli kiva tavata ja täältäkin komppausta: ihanan iloinen porukka teillä! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Senni! Oli ihan mahtavaa nähdä sut! Ja oli muuten hyviä ne sun karkit joita kahmin taskut täyteen ;) Niin ja kiitos kärsivällisyydestä, kun lopuks jaksoit ottaa uuen kuvan musta ja Kaktusta, ku mulla oli silmät siinä ekassa kiinni :) En aiemmin tienny tästä sun blogista, mut nyt on kyllä pakko ruveta lukeen tätä, ku pääsin tapaan sut oikeen livenä! Oli tosi hauska kuunnella sun juttuja, kun olit niin ihanan pirteä ja omaperäinen :D

    T:Minä joka söin sun karkit ja pyysin ottaan musta ja Kaktusta yhteiskuvan :3

    VastaaPoista
  5. Blogiexpo oli oikein onnistunut tapahtuma. Olit koko päivän todella pirteä, oli ilo kuunnella sivusta jutteluasi muiden kanssa. Olen itse vain niin ujo, että vieraille puhuminen ei oikein luonnistu :D

    VastaaPoista
  6. Niin ihana tapahtuma! Hauska blogipaneeli ja tosi kiva teidän ständi, susta huokuu niin paljon iloista energiaa että :D

    VastaaPoista
  7. Oli tosi kiva nähdä teitä molempia! Teillä oli kyllä niin hieno pöytä pokaaleineen että huh!

    VastaaPoista
  8. Senni sä olit ihana! :D Mun on pakko sanoa, että ennen Blogiexpoa oon kuullut susta vaan lähinnä kaikkea ht.netin paskanjauhantaa ja saanut sellaisen kuvan, että oot jotenkin hankala ihminen, mutta musta olit aivan ihanan sympaattinen ja hassu. On se kummallista, että ihmiset on niin kauhean herkkiä tuomitsemaan, jos on vähänkään persoonallisempi luonteeltaan ja erottuu muista. Tässä se taas nähtiin, että kannattaa ihan avoimin mielin suhtautua, vaikka olisi kuullut jotain huonoa aiemmin. Kiitos teidän ständin tiimille, olitte ihan mahtavia esitaputtajia! :DDD

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uuden alku

 Kovasti koitin tätä blogia päivittää, mutta viimeisen kolmen vuoden aikana elämäni on muuttunut niin totaalisesti, ettei blogi ole oikein enää sama. Mielestäni on kunnioitettava nyt blogia, se oli loistokas vuosina 2012-2015. Tätä blogia on ollut aina hirmuisen ihana päivittää ja ehkä vielä jonain päivänä kun palaan takaisin satulaan voidaan tämäkin kääntää uudeksi nousuksi. Mutta sitä odotellessa haluan kiittää kaikkia blogin lukijoita kuluneista vuosista ja lukuisista kommenteista ja tuesta. Ilman teitä tämä polku ei olisi ollut puoliksikaan näin mahtava! On siis aika sulkea Kisamatkalla ja kääntää uusi lehti. Bloggaaminen on vieläkin lähellä sydäntäni, mutta mielestäni tämä blogi ei ole koskaan ollut täydellinen sille elämälle mikä minulla on tällä hetkellä menossa. Joten oli aika uuden blogin. Toivotan kaikki innokkaat mukaan myös raviurheilun maailmaan jos se vaan yhtään kiinnostaa. Kiitos vielä kerran kaikille näistä vuosista, toivottavasti nähdään vielä uudessa blogissa! Harnes

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Millainen on minun työpäiväni?

Niin no. Se vaihtelee tosi paljon päivittäin, mutta ajattelin silti tehdä tälläisen pienin Myday tyylisen postauksen, missä kerroin teille työpäivästäni. Jokaisessa työpaikassa olen tehnyt erilaisia päiviä, ensimmäisessä paikassa päivät olivat hurjan pitkiä (yleensä aamu viidestä iltapäivä neljään plus mahdolliset ravit), mutta näissä kahdessa jälkimmäisessä on ollut about 6-8 tuntisia normaaleita työpäiviä. Toki vaihtelua aina on ja etenkin jos pitää mennä raveihin tai on iltaruokinta vuoro tulee extra hommia. Mutta pidemmittä puheita, millainen on siis minun työpäiväni? Aamulla heräilen siinä puoli 5 - 5 välillä, usein torkuttelen viiteen asti. Tony tulee yleensä hakemaan minut töihin, ja päivästä riippuen mennäänkin tallille noin puoli kuuden aikaan. Joskus hieman myöhemmin ja joskus hiemain aikaisemmin, riippuen siitä kuinka kiireiseksi päiväksi arvoidaan. Yleensä hevoset on aamulla ruokittu joko Tonyn tai Meksikolaispariskunnan toimesta, joskus minä ja Tony aamuruokitaan