Tuomio

Onko olemasse b suunnitelmaa?

Aluksi olen edelleen pahoillani siitä, että vanhojen postauksen kommentit odottavat vastaustaan. Täällä eletään niin hektistä elämää, etten yksinkertaisesti ehdi vastaamaan kommentteihin. Koitan töissä lastauspaikalla ottaa hieman itseäni niskasta kiinni ja näpytellä teille luurilla vastaukset niin paljon kuin kykenen. Mutta nyt itse aiheeseen: Mikä on Lehmän tuomio klinikalta?

Joillekin se saattaa tulla yllätyksenä ja itseasiassa en asiasta mitään meteliä pitänytkään. Alli on tähän päivään asti liikkunut normaalisti kaikissa askellajeissa, mutta viikko sitten tilasin sille klinikan. Miksi? Vasemman etujalan tähden. Siinä on kohta kolme viikkoa ollut impparimaisia oireita ja kun ne viikko sitten laski normaaliksi, alta paljastui minun yksi pahimmista painajaisistani. Aivan silminnähden selkeä hankoside vamma. 

Joku blogin lukijoista voi muistaa Lurpan tarinan. Tarinan taistelusta jännevammojen kanssa, joka lopulta päätyi maailman ihanimman hevosen lopettamiseen. Kun ei enää kestänyt oma pää eikä hevosen pää, oli paras vaihtoehto päästää rakas ikivihreille laitumille. Musta möykky sisällä nousi aina kurkkuun asti ja kyyneleet valuivat väkisin silmistä tuijottaessani Allin jalkaa täysin epäuskoisena. Tämä ei voi olla todellista. Mitään ei ollut tapahtunut, kaikki oli silminnähden hyvin; en ontumaa, turvotusta. Hevonen liikkui paremmin kuin hyvin. Jokaisen hyvän jakson jälkeen on pakko tulla takapakki, vai miten se menee?

Koitin viikon aikana tehdä b suunnitelmaa. Minulla on käsissäni uskomattoman kaunis, 14-vuotias, erittäin kivan värinen ja ihan hyvärakenteinen tamma. Musta möykky sisälläni alkoi kirkastumaan hiljalleen suunnitelman edetessä. Minulla on aina mahdollisuus edes yrittää saada siitä varsaa. Ette usko miten selasin jo oriasemia läpi ja tutkailin millaista oria sille laitettaisiin. Takaraivossa huuteli kuitenkin huoli siitä, miten aina tässä käy näin.

Tämä viikko alkoi, olin yön töissä, tuli tiistai. Klinikkapäivä. Ja on ollut tunteet pinnassa. Jännitykseltä en meinannut saada unta ja lopulta kun nukahdin nukuin pommiin. Äiti toi hevosen klinikalle ja eläinlääkäri katsoi sen. Ja sama havainto. Aivan selkeä hankosidevamma. Puhuin siinä sitten ennen ultraa että mitä jos haluan astuttaa sen, se näyttää kiimansa niin kovin huonosti. Niinpä päätettiin tehdä ultrata munasarjat jalan jälkeen ja tsekata löytyykö sieltä elämää.

Siinä se on. Pullistunut hankoside.

Olen nähnyt useat jänneultrat. Ennen Lurpan kanssa, hieman jälkeen Mollan kanssa. Allia ärsytti niin pirusti kun pistettiin geeliä jalalle ja kun se eläinlääkärikin vielä ultarasi oli se Allille tosi vaikea paikka - siis olevinaan, eihän se satu yhtään. Kun tamma hieman rauhoittui kävelin katsomaan ultraa. Sisällä alkoi kuplia jännityksestä. Ultrattiin uudestaan ja vielä kerran. Siinä vaiheessa hyvä etten alkanut itkemään. Meinaan hymy nousi ainakin korviin asti: jänteessä ei ollut pienintäkään vauriota.

Ei mitään, ei harvaisuutta, kaikua, repeämää.. Ei mitään. Se oli täysin puhdas ja siisti kuten sen pitäisikin olla. Ja kyllä, olen niitä muutamia sivusta seurannut. Olin hieman pökerryksissä ja samalla tajuttoman iloinen ja hämmentynyt. Voiko se todellakin olla näin hyvä onni tällä kertaa? Kysyttiin sitten että halutaanko silti tehdä munasarjojen ultra. Sanoin, että täytännöön pannaan suunnitelma b silti. Nyt jos koskaan on aika repaistä. Se mikä olikin aikasemmin b suunnitelma, on nyt kaikkea a-c suunnitelmien välillä. 

Nyt tästä tuli mahdollisuuksien maailma.

ps. munasarjoissa oli elämää ja tamma sai kiimapiikin. Ensi lauantaina jos hyvä mäihä käy se matkaa oriasemalle ja maanantaina jos ollaan hedelmällisellä tuulella olisi aika pistää yritystä peliin. Mahdollisuuksien maailma! *sydän*