Siirry pääsisältöön

Tuomio

Onko olemasse b suunnitelmaa?


Aluksi olen edelleen pahoillani siitä, että vanhojen postauksen kommentit odottavat vastaustaan. Täällä eletään niin hektistä elämää, etten yksinkertaisesti ehdi vastaamaan kommentteihin. Koitan töissä lastauspaikalla ottaa hieman itseäni niskasta kiinni ja näpytellä teille luurilla vastaukset niin paljon kuin kykenen. Mutta nyt itse aiheeseen: Mikä on Lehmän tuomio klinikalta?

Joillekin se saattaa tulla yllätyksenä ja itseasiassa en asiasta mitään meteliä pitänytkään. Alli on tähän päivään asti liikkunut normaalisti kaikissa askellajeissa, mutta viikko sitten tilasin sille klinikan. Miksi? Vasemman etujalan tähden. Siinä on kohta kolme viikkoa ollut impparimaisia oireita ja kun ne viikko sitten laski normaaliksi, alta paljastui minun yksi pahimmista painajaisistani. Aivan silminnähden selkeä hankoside vamma. 

Joku blogin lukijoista voi muistaa Lurpan tarinan. Tarinan taistelusta jännevammojen kanssa, joka lopulta päätyi maailman ihanimman hevosen lopettamiseen. Kun ei enää kestänyt oma pää eikä hevosen pää, oli paras vaihtoehto päästää rakas ikivihreille laitumille. Musta möykky sisällä nousi aina kurkkuun asti ja kyyneleet valuivat väkisin silmistä tuijottaessani Allin jalkaa täysin epäuskoisena. Tämä ei voi olla todellista. Mitään ei ollut tapahtunut, kaikki oli silminnähden hyvin; en ontumaa, turvotusta. Hevonen liikkui paremmin kuin hyvin. Jokaisen hyvän jakson jälkeen on pakko tulla takapakki, vai miten se menee?

Koitin viikon aikana tehdä b suunnitelmaa. Minulla on käsissäni uskomattoman kaunis, 14-vuotias, erittäin kivan värinen ja ihan hyvärakenteinen tamma. Musta möykky sisälläni alkoi kirkastumaan hiljalleen suunnitelman edetessä. Minulla on aina mahdollisuus edes yrittää saada siitä varsaa. Ette usko miten selasin jo oriasemia läpi ja tutkailin millaista oria sille laitettaisiin. Takaraivossa huuteli kuitenkin huoli siitä, miten aina tässä käy näin.

Tämä viikko alkoi, olin yön töissä, tuli tiistai. Klinikkapäivä. Ja on ollut tunteet pinnassa. Jännitykseltä en meinannut saada unta ja lopulta kun nukahdin nukuin pommiin. Äiti toi hevosen klinikalle ja eläinlääkäri katsoi sen. Ja sama havainto. Aivan selkeä hankosidevamma. Puhuin siinä sitten ennen ultraa että mitä jos haluan astuttaa sen, se näyttää kiimansa niin kovin huonosti. Niinpä päätettiin tehdä ultrata munasarjat jalan jälkeen ja tsekata löytyykö sieltä elämää.

Siinä se on. Pullistunut hankoside.

Olen nähnyt useat jänneultrat. Ennen Lurpan kanssa, hieman jälkeen Mollan kanssa. Allia ärsytti niin pirusti kun pistettiin geeliä jalalle ja kun se eläinlääkärikin vielä ultarasi oli se Allille tosi vaikea paikka - siis olevinaan, eihän se satu yhtään. Kun tamma hieman rauhoittui kävelin katsomaan ultraa. Sisällä alkoi kuplia jännityksestä. Ultrattiin uudestaan ja vielä kerran. Siinä vaiheessa hyvä etten alkanut itkemään. Meinaan hymy nousi ainakin korviin asti: jänteessä ei ollut pienintäkään vauriota.

Ei mitään, ei harvaisuutta, kaikua, repeämää.. Ei mitään. Se oli täysin puhdas ja siisti kuten sen pitäisikin olla. Ja kyllä, olen niitä muutamia sivusta seurannut. Olin hieman pökerryksissä ja samalla tajuttoman iloinen ja hämmentynyt. Voiko se todellakin olla näin hyvä onni tällä kertaa? Kysyttiin sitten että halutaanko silti tehdä munasarjojen ultra. Sanoin, että täytännöön pannaan suunnitelma b silti. Nyt jos koskaan on aika repaistä. Se mikä olikin aikasemmin b suunnitelma, on nyt kaikkea a-c suunnitelmien välillä. 

Nyt tästä tuli mahdollisuuksien maailma.


ps. munasarjoissa oli elämää ja tamma sai kiimapiikin. Ensi lauantaina jos hyvä mäihä käy se matkaa oriasemalle ja maanantaina jos ollaan hedelmällisellä tuulella olisi aika pistää yritystä peliin. Mahdollisuuksien maailma! *sydän*

Kommentit

  1. Hyvä että selvisit säikähdyksellä! Omalleni tulee silloin tällöin ohimeneviä hankkarivammoja.. ilmiselvä vamma, josta ei seuraavana päivänä ole tietoakaan.. jopa jalka ja kohta vaihtuvat 😄

    VastaaPoista
  2. Ihanaa ettei löytynyt mitään! Rupesi täällä ruudun toisella puolellakin hymyilyttämään nää hyvät uutiset sekä tietysti myös tää suunnitelma b. ;)

    VastaaPoista
  3. Niin ihanaa että kaikki oli kunnossa! Kyllä lukijaakin alkoi täällä ruudun toisella puolella hymyilyttää, kun saitte hyviä uutisia :)

    VastaaPoista
  4. Sitten vaan peukut pystyyn, että nappaisi ekasta kerrasta :) Mitä oria olet ajatellut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan todella! Ei ole halpaa touhua, heh :) Orista tulee kohta pian lisää!

      Poista
  5. Jes hienoa! Mistä se pullistuma sitten johtuu? Hoidettiinko jalkaa mitenkään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hoidettu klinikalla mitenkään, sai laittaa penetrolia kotona, mutten uskaltanut laittaa sitäkään kun lähti oriasmalle :D Ei saatu sen enempää tietää mistä johtui, uskottavasti kolhaissut johkiin..

      Poista
  6. Mites oletko Mollalle joskus ajatella varsaa? Jollain hienolla piensuokilla astuttaa ja auttaa niin suomenhevoskannan vahvistamista. Mollalla kun ei taida kesäihottumaakaan olla? Olisi varsoista toisilleen seuraa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ajateltu muttei jäänyt enää kantavaksi :) Ei siis enää koiteta astuttaa kun yksi kesä meni jo sitä koittaessa :D

      Poista
  7. Onneksi selvisitte säikähdyksellä jalan suhteen! :)
    Millä orilla Alli astutetaan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, oon tosi ilonen! :) Orista tulee kohta lisätietoja :)

      Poista
  8. Oliko jalassa siis hankkarivamma vai ei? Ensin puhutaan hankkarista ja sitten jänteestä :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov