Siirry pääsisältöön

Pimpeli pom ja banjoja soitan!

Ei, tähän kellon aikaan ei pitäisi kirjoittaa blogipäivitystä.. Halusin kuitenkin pikakelauksella vähän kertoilla teille kuulimisia ja siinä samalla saatte nähdä - jäätävän - videon kisoista. Huh että hävettää kun en osaa ratsastaa, kohtalontovereita? Tiputuksen jälkeen tuli ihan tyhmää ja turhaa varmistelua (heilumista kun pahemman luokan heinämies!) joten ensikerralla sitten toivottavasti parempi onni.. 

Mutta siis.. Tässä nämä on mennyt. Eilen kävin Pyryn kanssa ratsastamassa koulua ja oli pätkittäin todella hyvä! Oikeasti kulki ihan pyöreänä, muttei kauaa kuitenkaan jaksanut kantaa itseään, pari kolme ympyrää nätisti, sitten hieman epätasainen ja taas nätisti. Mutta siitä se lähtee! Tänään taas käytiin kaikki kolme (äiti - lurppa, pilvi - molla ja minä - pyrde) laavun lenkki! On siis sellainen ihana metsätielenkki, missä saa laukkailla mahdottomasti ja lopussa iiiiso ihana ylämäki mikä päättyy laavuun. Ja hevoset nautti! :) Tai ainakin Pyry, en ole ikinä tiennyt että se pääsee noin kovaa jaloistaan! Huomenna Piken piti ratsastaa Pyrde, mutta satutti itsensä, joten äiti sitten menee sillä hieman kentällä (köpöttelee) samalla kun Terhi treenaa Mollan kanssa Merjan kisoihin!

Ja pitäähän postauksessa olla hieman pohdittavaa ja ehkä hieman surullistakin asiaa. Meinään Lurppa ei ole kunnossa :( Ei vieläkään.. Se on todella, TODELLA, jäykkä ja ei mielestäni edes aivan puhdaskaan.. Hoitaessa nykyään aivan ihana, voi laittaa satulan ennen suitsia, juoksee perässä ilman narua jne.. Rakastan sitä niin paljon.. Haluan vaan että se tulisi terveeksi, edes maastokuntoiseksi! Kulta parane pian jo <3 Valion mainostan lainaten "Minä pakastan sinua, olet elämäni pakkaus" ;) Tänään tuli taas huomattua miten paljon siitä ihan tosiaan tykkään, se on niin ihana, aina korvat hörössä ja innoissaan! En vain enää tiedä mitä teen kun se ei tule kuntoon, ei millään...

Ja sitten vielä puran kiukkuanikin teille! Ensinnäkin, voisin kirota Kipan maksuturvan helvettiin.. Inhoa koko ideaa sydämeni pohjasta.. Ymmärrän kyllä (myös kisajärjestelyistä tietoisena), miten paljon se oikeasti helpottaa, mutta sapettaa koko roina! Maksut pitää maksaa ilmoittautumisajan puitteissa, tulee ihmeellisiä rästilaskuja, palkintoja ei kuulu, palautukset tökkii.. MIKÄÄ EI TOIMI! Ennen keräsin vaikka pulloja ennen kisapäivää saaden niin viimeiset pennoset kasaan.. ja toiseksi kiroan Niinisalon tökerön asioinnin.. Mollan sairastuessa soitin heti Maanantaina että joudun perumaan ja kysyin mihin lähetän todistuksen. Vastaus oli vaan että nääh, ei me sitä todistusta tarvita, uskotaan kyllä, laitan rahat palautukseen. Ja kas! palautuksissa 147 eurosta 67 euroa!! Sillain jee, kiitos missä helkkarissa on 80 €?! soitto uudestaan sen jälkeen kun sähköposteihin ei vastattu eikä soittopyyntöihin. Kysyin sitten mikäs tämä on niin vastaus oli: "koko summaa ei palauteta jos ei ole todistusta". H-U-O-H! huvikseniko sitä todistuksen lähetysosoitetta kysyin? En  mielestäni ollut valmis sponssaamaan kisoja sen kummemmin kun ei edes paikalle päästy.. Pisti kyllä vihaksi..

Mutta nyt on taas saatu purkaa hieman sydäntä! Jos on hirveästi kirjotusvirheitä, katsokaa kellonaikaa! Loppuun se jäätävä kauhea video, älkää ihan pystyyn haukkuko, opettelen koko ajan ja oli sentään vasta toinen hyppy kerta!

Kommentit

  1. Kai vaadit sieltä Niinisalosta myös sen loppusumman takas? Itteeki pistää vihaks tommone..

    VastaaPoista
  2. siru, vaadin totta kai! En todellaka ala sitä 80 euroa sinne jättämään, sillä summalla pääsee jo kisaviikoilla harrasteeseen kevyesti :) Joten toivon mukaan saadaan se takaisin mahd. pian!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov