Rakkaus on ja pysyy, aina! Lurpan viimeinen viikko on käynnistynyt, yritän kaiken ottaa tästä irti.. Mutta samalla tuntuu kauhealta. Tiedän päätökseni olevan oikea, en halua sen enää kärsivän. Itken harjatessa, töissä, kotona, nähdessäni sen, lukiessa siitä, nähdessäni videon. Nyt olen vahva, vielä on viikko nauttia kullasta. Sen jälkeen tiedän että vaikka se ei ole vierelläni, se on aina sydämessäni ja katselee minua pilvien reunalta. Raskasta luopua maailman tärkeimmästä, mutta helpottaa tietää ettei se joudu enää kärsimään.
Tosiaan, eihän kukaan edes tiedä mitä on tapahtunut. Taino, tiedätte että Lurpalla on jotain jalassa ja että käytiin klinikalla. Klinikalla ultrassa etujalassa 30% hankkarivamma, takajalassa jännetupin tulehdus, ennusteeksi saatiin, että ehkä vuoden päästä kestää köpöttelykäyttöä. Ja itkin. Kyyneleet vain alkoi valumaan, olimme jo kotona tehneet päätöksen ettei sitä enää aleta korjailemaan. Edessä olisi taas ollut kymmenet klinikkakäynnit, takajalan piikitystä ja pitkä sairasloma ilman varmaa tietoa onko siitä enää hevosta mihinkään. Itkin ja itkin, samalla yritin saada kyseltyä mistä johtuu, voinko välttää tämän jatkossa. Vastaus oli että rasitus tai tapaturma, toisilla hevosilla vain on heikommat jalat kuin toisilla.
Eipä sitä pysty harjaamaan itkemättä. Yritän koota itseni ja nauttia hetkistä, tuntuu liian raskaltaa, kuin joku ilkeä olisi laittanut jääpiikin sydämeen. Tänään pesin Lurpan. Ei se siitä tykännyt, mutta siitä tuli hieno ja kiiltävä. Puunasin, siistin, harjasin. Ja puhuin, kerroin miten ajattelen sen parasta, miten rakastan sitä ja miten sen luopuminen tulee olemaan vaikeaa. Ja en itkenyt. Hymyilin, nauroin ja se kuunteli. Ja kiukutteli. Se otti käden suuhun muttei purrut, se oli kuin merkki siitä että se ymmärtää.
Terhi tuli sitten kuvaamaan. Viimeiset yhteiset kuvat. Lurppa hienona, itse yritin edes vähän saada itseäni hienommaksi. Poika oli hieno. Menimme läheiselle pellolle, missä viime vuonna meillä oli pieni esterata. Ja poika oli innoissaan. Se halusi ravata, annoin sen ravata, se halusi laukata, annoin sen laukata. En pyytänyt, en vaatinut, keräsin vain ohjat ja se innostui. Se ei ontunut, se ei arkonut. Se antoi minulle viimeisen kerran täydellisen tunteen, se tuntui että se halusi vielä minun nauttivan. ja nautin. Tunne siitä kun elämän hevonen tekee puolen vuoden jälkeen omasta aloitteestaan puhtaan täydellisen keskiravin ja haluaa liikkua ilman että joudun sitä pyytämään on tunteista ehkä upein. Se teki sen minulle, viimeisen kerran. Siihen on hyvä tarina lopettaa.
Lurppa lopetetaan 1.8.
Kaikista kuvista suuri kiitos Terhille, olet paras!
Voi ei, osanotot jo etukäteen :(
VastaaPoista=( Osanotot täältäkin, tuli ihan tippa linssiin, kun luki tuota tekstia. Voimia!
VastaaPoistavoi ei, itkuhan tuli silmiin tätä lukiessa ! :( Kauheasti voimia sulle, ei varmasti tule olemaan helppo viikko, mutta koita jaksaa !
VastaaPoistavoi eii, rupes itkettämään kun luin tota tekstiä... ihan älyttömästi voimia sulle!
VastaaPoistaOi! otan osaa etukäteen! itsellenikin tuli itku kun luin tätä tekstiä! Koita pärjäillä vaikka rakas heppasi pääsee kivuistaaan!
VastaaPoistaVoi ei! Itku tuli täälläki.
VastaaPoistaaloin melkeen ite itkeä :(
VastaaPoistavoimia sulle!
SENNI! "Puunasin, siistin, harjasin. Ja puhuin, kerroin miten ajattelen sen parasta, miten rakastan sitä ja miten sen luopuminen tulee olemaan vaikeaa." Tossa kohtaa tuli tippa linssiin eikä ota loppuakseen :c <3
VastaaPoistaItku tuli silmään tätä lukiessa, kun on itsekin menettänyt rakkaan hevosystävän... Voimia oikein paljon sinulle! Teillä on vahva side.
VastaaPoistaitekki jo itken tääl </3 mut tuo oli varmasti oikea päätös vaikka tuntuukin hirveän raskaalle nyt.
VastaaPoistaKiitos todella paljon kaikille, en edes tiedä miten vastaisin.
VastaaPoistaKyllä, päätös on oikea, tiedän sen koko sydämestäni. Vaikka sattuu luopua on mielestäni oikein tehdä se nyt, kun sillä ei ole vielä hirveät tuskat. Nyt vielä kun se on vahva. Eilen keskustelin valmentajan kanssa, joka tykkäsi hirvittävästi Lurpasta. Harmitteli miten näin kävi, sanoi että Lurppa jää takuulla aina hänen mieleensä (ja kuitenkin kun valmennettavia ja ratsastettavia hevosia löytyy kymmenittäin!). Lisäksi sanoi jotenkin näin: "Lurpalla on aina ollut vahva ja voimakas sydän töitä tehdessä. Teette oikein kun päästätte sen pois vielä vahva sydämisenä, turha odottaa että hevonen on niin kipeä ja sairas."
Arvostan valmentajaani ja hänen sanojaa. On totta, Lurpasta ei ikinä voisi tulla pullahevosta. Se vain rikkoisi itsensä. Se on menevä laadukas peli, joka rakastaa työntekoa.
Koskaan ennen en ole lukenut blogiasi, mutta tuon lukiessa itkin. Aivan ihansti olet kirjoittanut. Osanottoni ja jaksamisia sinulle! (:
VastaaPoistaKaveri linkkasi tämän blogin ihan äsköttäin. Todella upeasti kirjoitettu, tippa tuli linssiin kun tuota luin. Osanottoni ! ♥
VastaaPoistaEihän tässä voinut muuta kuin itkeä, eikä kyynelistä meinaa tulla loppua. On niin väärin, että näin hieno ja ihana hevonen joutuu jatkamaan matkaansa vihreämmille laitumille liian varhain, varsinkin kun hyviä vuosia olisi ollut varmasti edessä ilman vammaa. Näin sähköisesti on vaikea lohduttaa ketään tai sanoa edes oikeita sanoja, mutta lähetän paljon voimia sinulle! Toivon myös että muistat, ettei surua kannata piilottaa, jos sitä yrittää vältellä se kasvaa vain suureksi möykyksi. Anna itsellesi lupa itkeä ja surkutella. Vietä jokaikinen vapaa sekuntti rakkaan hevosesi kanssa, nuku vaikka sen karsinan vieressä!
VastaaPoistaItku tuli pakostakin :c voimia ! ♥
VastaaPoistaTodella paljon voimia ja varmasti teit oikean päätöksen! ♥
VastaaPoistaPaljon voimia ja yritä pärjäillä <3 Koskettavasti kirjotettu ! :(
VastaaPoistaEkaa kertaa eksyin blogiasi lukemaan ja heti tuli itku. Kauhean surullinen juttu :'(
VastaaPoistaolen seurannut blogiasi hetken aikaa, ja jo otsikosta+kuvista tiesin etten pysty lukemaan sitä itkemättä. itku alkoi heti ekoista sanoista.
VastaaPoistaen tiedä millaista on menettää oma hevosystävä, mutta tästä kyynelten määrästä voin päätellä että se on musertavaa. voimia sinulle!
voimia! tiedän tunteen, itselläni kävi samallailla hevoseni kanssa..
VastaaPoistapikkuhiljaa helpottaa
Niin kuin monella muullakin, minullakin tuli tippa linssiin. :'( Voimia sinulle +muille läheisillesi ja muista nauttia joka hetkestä Lurpan kanssa ennen sen pois menoa. :) On se kaunis hevonen! ♥
VastaaPoistaPakko kehua noita kuviakin vielä. Aivan mielettömän upeita ja niissä näkyy onnellinen hevonen ja sen omistaja. Mukaviksi muistoiksi tulevat varmasti jäämään! :)
Voimia sulle, sä olet tehnyt oikean päätöksen. Kunnon hevosen omistajat osaavat myös luopua rakkaimmistaan, mitä itse en ainakaan pysty vielä tekemään. ;(
VastaaPoistaitku tuli..
VastaaPoistaKoin tämän saman n. vuosi sitten ja voin kertoa että tierän tarkalleen miltä tuntuu päättää rakkaan ystävän puolesta mutta siitä oon varma että päätös on kyllä oikea, teilläkin!
Kunnon ystävä on reilu ystäväänsä kohtaan!
Todella paljon voimia <3
Voimia ja jaksamisia <3 Tuli tippalinssiin kun lujin tätä :/
VastaaPoistaKovan paikan edessä olet, itse en ole hevosta joutunut viemään viimeiselle matkalleen mutta tiedän elämän jännevammaisen otuksen kanssa. Ratkaisusi on ollut vaikea mutta oikea - jos hevonen on selkeästi kipeä niin on parempi.
VastaaPoistaLohduttavia sanoja ei ole tarpeeksi kun viimeinen hetki koittaa, mutta kunhan muistat ettet ole yksin.
Itse olen joutunut myymään ruunani tammikuussa 2010. Valmistauduin tapahtumaan pitkään ja eron hetki ei jostain kumman syystä ollut niin vaikea kuin kuvittelin. Se iski myöhemmin ja iskee aina välillä edelleen - onneksi on muistot. Toisaalta olen onnellinen, vaikka hevoseni vamma parani ja hevonen kuntoutui täysin kisakuntoon ikuinen stressi ruunan jaloista oli puuduttavaa ja stressaavaa. Aina vahtimassa missä kunnossa ne tänään on, etsimässä turvotusta jne. Yhä edelleen mennessäni ruunaa tervehtimään huomaan katselevan jalkoja, tunnustelevan ne vaivihkaa suojia laittaessa. En saa nyt muodostettua sanojani oikein mutta kuitenkin haen kertomallani sitä että vaikka olet kovan paikan edessä, joudut eroon rakkaimmastasi - ystävästä ja vieläpä lopullisesti sydämeltäsi putoaa myös kivi jota kannat huomaamattasi yhtäjaksoisella stressillä ystäväsi jalkojen kunnosta.
Voimia <3
Miten me hevosihmiset olemme näin herkkiä..? Siksi kun hevoset ovat meille niin tärkeitä, myös ne joita emme tunne.
VastaaPoistaItku tuli ja kaverit vieressä ihmetteli, että miks. :)
Hieno hevonen ja hienosti pidät hevostasi! Itse pelkään kuollakseni päivää, kun oman hevoseni aika koittaa.
Hirmuisesti voimia!!
Itse täällä itkua tihrustan, jo varmaan toista kymmentä minuuttia :'(
VastaaPoistapaljon voimia ja tsemppiä suokkien kanssa :)!
Itken täällä vaikka en hevosta tai sinua tunne, mutta omia on ja kun ajattelen tilannettasi... voimia oikein paljon, päätös on oikea<3
VastaaPoistaVoi ei... aloin itsekkin vollottamaan, kun luin tuota tekstiä... voimia sinulle. Osanottoni
VastaaPoistaAloin itkee
VastaaPoistaJoka kerta kun luen tämän itken, itekn todella. :(
VastaaPoistaHarmi, ettei teillä ollut mahdollisuutta hoitaa hevosta vielä kuntoon. Kaunis eläin oli joka tapauksessa. Sääli, ettei saanut mahdollisuutta olla eläkkeellä, vaan tapettiin.
VastaaPoistaAika raisua puhua tapettiin, se päästettiin tuskista. Ei hevoselle ole mukavaa vain seista ja riutua kun ei voi ratsastaa. Hevonen on luotu palvelemaan ihmistä ja liikkumaan, ei pihan koristeeksi vain kun ei haluta TAPPAA.
PoistaHevosta ei ole luotu palvelemaan ihmistä... Sori vaan. Ja samaan syssyyn vielä, ettei ole muitakaan elukoita, se on ihan meidän oma keksintö.
PoistaOtan osaa menetyksestäsi, kaunis hevonen. Uteliaisuuttani kyselen, oliko Lurppa tosiaan lv:n ja pv:n risteytys? Ja minkä korkuinen Lurppa oli? Mun vuokrahevosessani on paljon samaa näköä kuin omassasi ja sen suvusta ei tiedetä yhtään mitään. Mun polleni tosin on raskasrakenteisempi vielä kuin Lurppa, mutta muuten samannäköinen.
VastaaPoistaOlen tarinasi lukenut ennenkin ja se oli jo silloin surullinen. Tänä kesänä luovuin omasta rakkaasta hevosestani ja meidän tarinamme on pääpiirtein kuin kopio omastanne, joten kirjoituksesi kosketti vielö enemmän kuin ennen. Kiukkuinen, suoraan sanoen vaarallinen hevonen jonka kanssa luottamus piti voittaa, mutta lopulta kun luottamus toimi olisimme voineet yhdessä tehdä mitä vain ja paljon teimmekin. Kisakenttänä oli tosin jo alkujaan kouluradat, mutta niissä kokoajan kehityimme ja valmentajat ja hevosen nuorempana tunteneet ihmettelivät että onko edes sama hevonen. Alkuun jalka ongelmat olivat pienempiä ja aina niistä kuntouduttiin, mutta aina myös hieman pahemmaksi meni, lopullinen vamma tuli viime kesänä ja edessä olisi ollut pitkä sairasloma ja köpöttely hevosen kohtalo. Tein saman päätöksen kuin sinä ja pari viikkoa itkin hevosen harjaan ja sen jälkeen hienoille muistoille... Eniten ehkä kosketti tarinassasi tuo viimeinen ratsastus. Tuo viimeinen täydellisen luottamuksen ja yhteisen fiiliksen tunne on vain sanoin kuvaamaton. Jäykkyydestä tai ontumisesta ei meilläkään ollut edes aavistusta viimeisellä yhteisellä lenkillä. Tarkoituksena oli vain kävellä, mutta koska pelkkä ohjien käteen otto innosti hevosen raviin annoin sen loppumatkan valita vauhdin. Upeaa laukkaa metsätiellä ja mukaan mahtui myös muutama jo kauan kadoksissa ollut ilopukki joita terveenä ollessaan tämä hevonen usein maaston ensimmäisissä laukoissa esitti silkasta innosta. Se pehmeys ja into, jonka jalkavaivat meiltä veivät oli tuon pienen hetken mukana taas, se on se muisto josta on helppo pitää kiinni ja nauttia siitä kun ikävä iskee jälleen. Seuraavana päivänä herra jatkoi matkaansa yksin ja minä jään vain toivomaan, että joskus vielä löytyy sama tunne jonkun muun hevosen kanssa.
VastaaPoista