Lupaa tulla vastaan sateenkaarisillalla, rakas luppakorvani ♥

 Niin paljon kuvittelin että on aikaa, niin vähän sitä enää oli. Suunnitelmien muutos ja Lurppa lähti jo eilen pois. Oma kultainen pikku luppakorvani. En oikestaan ole itkenyt ollenkaan, olen asialle turta. Kävin Lurpan kanssa maastossa lauantaiaamulla. Ihan kävelin hiekkatien päästä päähän, maasta käsin. Tuttuun tapaansa se kiskoi ruohotupsuille, töni välillä, nautti. Niin nautin minäkin. Niin täydellinen hevonen.

Muistan kun ostin Lurpan. Se oli karvainen, lihakseton mutta raamikas hieno hevonen. Se oli epävarma, ei tiennyt miten suhtautua ihmiseen. En uskaltanut ensimmäiseen 2 kk mennä karsinaan ilman raippaa. Se hyökkäsi, potki, puri.. Teki kaikkensa että menisin pois. Mutta ratsastaessa se oli unelma. Hieno ja raamikas, alusta alkaen. Muistan kun Tiinan tallityöntekijä Maikku sanoi, kun olin Lurpan omistanut 2 päivää, miten yhteensopiva ja täydellisen näköinen pari me olemme. Tiesin sen, tunsin jo silloin miten kuuluimme yhteen. Ja ei mennyt pitkää aikaa, pian Lurppa alkoi luottamaan. Vuoden päästä harjaamaan pystyi ilman kiinnipitämistä, viimeisimmän vuoden aikana varustamaankin pystyi ilman kiinni pitämistä. Minä ja äiti. Ei kukaan muu. Syy siihen miksei sitä ikinä myydäkään pystyisi, enkä edes haluisi! Se luotti minuun, se tiesi että teen oikean päätöksen. Lurppa ymmärsi ja tulee aina ymmärtämään. 

Olin töissä kun Lurppa lähti. En tiennyt halusinko nähdä sen ennen vai en. Silloin itkin. Itkin puhelimessa kun en osannut sanoa, se olisi viimeinen kerta nähdä se, viimeinen kerta silittää sitä, viimeinen kerta sanoa sille, että rakastan sitä, enemmän kuin mitään maailmassa. Äiti lupasi ilmoittaa kun on pihalla. Kello tuli 20.10, pahin ruuhka-aika kaupassa, meitä vain kolme työntekijää. Istuin kassalla, palvelin asiakkaita. Äiti tuli sisälle, silmät punaisena, itkeneenä. Yritin pitää itseni koossa, sanoin vaan etten nyt ehdi. Se mitä äiti sanoi sai minullekin kyyneleet silmiin. "Me jatkamme nyt matkaa". Viimeiset sanat mitä omasta hevosestani kuulin. En päässyt hyvästelemään, en kertomaan enää mitään. Petinkö sen? Odottiko se minua? Tuskin se edes tiesi mitä tapahtuu. Asiakkaat ainakin sai ihmettelemistä kun kassaneiti purskahtaa itkuun varoittamatta. Lurppa lähti, enkä pystynyt ymmärtämään sitä.

Onko kliseistä puhua sateenkaarisillasta? Itse uskon siihen. Se saa minut aina itkemään. Nyt sillä on vieläkin enemmän arvoa minulle. Tulethan vastaan sateenkaarisillalla, oma kultainen luppakorvani?

Aivan taivaan tällä laidalla on paikka nimeltä Sateenkaarisilta.

Lemmikit, jotka ovat olleet täällä jollekulle erityisen läheisiä, menevät kuoltuaan Sateenkaarisillalle.
Siellä on kaikille rakkaille ystävillemme niittyjä ja kukkuloita, joilla ne voivat juosta ja leikkiä yhdessä.
Ruokaa, vettä ja auringonpaistetta on yllin kyllin, ja kaikilla ystävillämme on lämmintä ja mukavaa.

Kaikki eläimet, jotka ovat olleet sairaita ja vanhoja, saavat takaisin terveytensä ja elinvoimansa; loukkaantuneet ja vammautuneet parantuvat ja tulevat jälleen vahvoiksi, juuri sellaisiksi, kuin ne ovat muistoissamme ja unelmissamme menneistä päivistä ja ajoista.
Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä. On vain yksi pieni asia: kukin niistä kaipaa jotakuta hyvin rakasta, joka niiden täytyi jättää jälkeensä.

Ne kaikki juoksentelevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jona yksi yhtäkkiä pysähtyy katsomaan kaukaisuuteen. Sen kirkkaat silmät ovat jännittyneen tarkkaavaiset; sen innokas ruumis värisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmän luota lentäen yhä nopeammin yli vihreän ruohon.

Se on havainnut sinut, ja kun sinä ja rakas ystäväsi vihdoinkin tapaatte, te pysyttelette yhdessä riemukkaina jälleennäkemisestä ettekä koskaan enää eroa. Iloiset suudelmat satavat kasvoillesi, kätesi hyväilevät taas rakasta päätä ja katsot vielä kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutteivät koskaan poissa sydämestäsi.

Sitten te ylitätte Sateenkaarisillan yhdessä...

 

Jossain vaiheessa, kunhan pystyn kirjoittamaan ilman että näkökenttäni sumeentuu, kirjoitan vielä Lurpasta, laitan kuvia parhaimmista hetkistä. Teen kullasta oman postauksen, kerron kaiken. Alusta, tarinan loppuun.