Älä missään nimessä tee niin kuin ajattelit tekeväsi!

Harmituksen harmitus Ypäjä Spring Show 2013

Niin, miksei? Lauantai alkoi taas siihen että heräsin myöhemmin kuin piti. Olin tallilla myöhemmin kuin piti ja unohdin taas kisatakin kotiin. Onneksi kuitenkin sentään takki huomattiin jo matkalla tallille ja kotiin päästiin vielä kääntymään. Tallilla hevosen puunausta, vauhdikasta varustamista ja kohti kisoja. Yhden ison räjähtyksen jälkeen. Yritä siinä sitten rauhoittua kisafiilikseen kun tuntuu niin turhauttavalta ja hämmentyneeltä kokoajan (ja kun joku kysyy niin minä räjähdin, 3+2 = 5 ja joskus menee hermot)!

No, yritin matkalla hengitellä ja ajattelin että mepäs otetaan hieman kenttälaukkaa matkalla. Päästeltiin menemään hieman höyryjä ja Pyry tuntui maneesille mennessä jopa hieman laiskalta. Hyvä minulle! Kun saavuin opistolle, kuulin ettei kiirettä, luokka myöhässä. Kahden minuutin päästä meillä olikin jo kiire kun kuultiin että sittenkin se luokka on ajallaan. Siellä sitten suokkikomppania juoksi rataa ristiin rastiin. Ja verkassakin oli oikein suokkien kokoontumis ajot ja tuli itselle taas pitkästä aikaa todella hassu fiilis kun kaikki ympärillä olivat samaa edustajistoa!

Verkassa Pyry oli.. mitään sanomaton. Välillä tuntui että oli hieman huolimaton, toisinaan kuumi, toisinaan ei ollut ihan pohkeella. Pari tiputti, muutaman hyppäsi todella hyvin. Fiilis oli suoranaisesti sekava radalle lähtiessä ja siitä saisin Miialle joka meidän jälkeen starttasi sanoakin. No, ei paremmalla väliä, parhaamme me yritetään!

Sitten vain radalle, lähtömerkki ja menoksi. Esteet olivat pieniä (sitä alkaa oikeasti miettimään että mitä hittoa oikein kotona hyppää!) ja ei mitenkään erityisen vaikeita ja rata muutenkin melko looginen. Pyry oli kokoajan valmiina etenemään, mutta halusin että mennään vain puhtaasti perusrata, eli yritin tuoda mielummin lähelle kun päästä kaukaa. Leikiten 1-4 esteet. Sarja oli viides ja siihen tein ensimmäisen perusvirheen: toin aivan liian lähelle ja se kostautui välissä, onneksi kuitenkin tällä kertaa kuskin sijaan hevonen oli hereillä ja korjasi tilanteen. Tämän jälkeen päässä totaalinen nollaus! Nyt ei paniikkia, jatka vain rauhassa. Hyvin taas 6-7 esteet. Sitten viimein. Kaarsin hyvän tien ja huusin päässäni "rauhassa, pidätä, lähelle, älä päästä kaukaa". Todellisuudessa tein: "nää, pikku pysty, kyllä se nyt tollasen pääsee vaikka heittämällä", sporrat kylkeen, tuubbasu ja vasen käsi jumiin. Ja kiitos tämän, 4 vp viimeiseltä esteeltä. Kyllä pisti ketuttamaan, olin jo niin valmiina lähtemään uusintaan!

Harmitti, kiukutti, ärsytti ja tiesin että jos oltaisiin päästy uusintaan, oltaisiin ihan takuulla voitettu, heppa oli just sellaisessa voitto vireessä! Miksi siis kuskin piti mokata tilanne tekemällä niin kuin juuri päässään ajatteli ettei tee?! Hyi minua! Saa nähdä lähdetäänkö hakemaan revanssia Riihimäen Prix the Suomen Hippos luokasta vai itkenkö vain krokotiilin kyyneliä ja odotan Niksulaan asti.. Suottaapi nähdä!