Melekoista häppeninkii!
Personal Trainer Petra teki meille eilen Pyryn kanssa lenkkisuunnitelman. Suunnitelma meni siis näin, kuvasta ei saa hirmuisen hyvin selvää!
- Ravia alatien lenkki Ranch kiertäen- Opistohallin kohdalla tien yli Rantasen kautta rauhallista laukkaa eteen alas- Hiittis reippaasti, eli ei revitellen, eka suora vasenta laukkaa, toka oikeaa- Laukkaa raviskalle asti, pätkä käyntiä, kohti hiittistä, alamäki ravia ja kaarteet rauhallista laukkaa, tarvittaessa siirtymisiä, tämä kaikki eteen alas!- Kierros hiittiksellä eteen, orilaitumen vierestä ravia ja toinen kierros samanlailla, ekat suorat oikeaa laukkaa, toiset vasenta laukkaa- Alikulkusillan alta ravia ja maneeseiden kohdalla käynnissä kotiin
Suullisina ohjeena oli, ettei kotiin ole palaamista jos hevonen ei ole vähintään huovan alta vaahdossa. Ja piti olla hikinen. Hommista ei saanut luistaa, vaan jos oli eteen alas, se oli tasan se eteen alas, jos oli rauhallinen se oli tasan rauhallinen. Kun siinä varustin samalla hevosta ja sain suullisia ohjeita, totesin että oli oikeasti hyvä väli pitää taas maastopäivä. Herra oli niin säikkynä, että maneesissa tuuppailusta (suunnitelmien mukaan) ei olisi tullut takuulla edes mitään. Hyvillä mielin lähdettiin Pyryn kanssa suorittamaan tätä "vaativaa" lenkkisuunnitelmaa.
Pyry olikin koko lenkin ajan todella hyvä ja ei mennyt edes hirveän pitkään, vaikka aluksi suunniteltiin kahta tuntia! Tuossa raviskan jälkeen kun tultiin hiittikselle, jouduin ekalla alamäen suoralla kääntymään useasti ympäri kun PP ei vain millään malttanut keskittyä ja laukan vaihtaminen oli niiiiin mahdotonta! Lopulta kun heppa rentoutui ja antoi hieman takaisin päästiin jatkamaan ja painatettiin menemään muutamat suorat tukka putkella. Vielä annoin raviskalle asti laukata kovaa, sitten kiinni, raviin ja ravissa alikulkusillan kautta kotiin. Ja kyllä, hikinen oli silloin, mutta energiaa edelleen riitti ja pelkäsikin matkalla roskiksia ja traktoreita, jotka on sata kertaa nähnyt samoissa paikoissa. Pöhkö PP!
Tänään taas meillä oli koulutreeni ja Pyry oli ihan mahtava! Heti jo alusta lähtien se oli hyvin molemmilla ohjilla ja pystyin nopeasti siirtymään askellajeista toiseen. Meillä on siis tavoitteena se, että ensin saadaan käynti hyväksi ja sitten siirrytään seuraavaan askellajiin. Joskus siis meillä saattaa valehtelematta mennä kolmekin tuntia kun hinkataan käyntiä ja ravia, joskus saatetaan laukata melkein koko treenitunti. Tänään tosiaan Pyryllä oli todella hyvä päivä ja se oli jo alussa niiiin kiva ratsastaa ja tasainen molemmille ohjille. Ei tänäänkään luvassa mitään erikoista, mutta perusjuttuja, siirtymisiä varsinkin ravista laukkaan ja laukasta raviin tehtiin, sillä ne ovat olleet vaikeimmat. Lisäksi työstettiin laukkaa todella paljon mm. vastalaukoilla ja kevyemmällä laukalla.
Pyryn kanssa on todella vaikeaa välillä kun tajuaa sen että kun se menee jossain asiassa eteenpäin, joku toinen asia vaikeutuu. Laukka on taas tällä hetkellä rytmitöntä, kun taas ravi on todella kivaa kaikinpuolin! Pikku hiljaa me tästä kehitytään, Petran mukaan treeni oli oikein onnistunut! Tuli taas huomattua tänään sekin, että kyllä piru vie niitä jalkoja joutuu käyttämään niin paljon jos haluaa hevosen saada kunnolla pohkeelle! Huh heijaa, huomista ja uusia tuulia taas odotellessa!
Eipä taas ollut kuvia tästä päivästä, kun Petra oli samaan aikaan itse ratsastamassa. Ja tulisipa jo kenttäkelit niin Oskarikin olisi takuulla kovemmassa käytössä! Kysymyspostauksen yritän saada tässä tämän päivän aikana / huomisen aikana valmiiksi ja haastettakin on heitetty, eiköhän se mene siinä samassa ;) Nyt alan venyttelemään sillä on tullut tällä viikolla treenattua tuuppailua ja selkä meinaa sanoa poks! Huomenna taitaa tosiaan olla jokin Special-päivä, näin Petra ainakin lupaili. Ja jossain vaiheessa voisi taas hieman pitää maneesikivaa!
Pyry on joutunut nyt messujen jälkeen uudelle rehukuurille. Lisäksi torstaina Pyry joutui mittanauhan sisälle ja katsottiin paljonko painoa löytyy. Lihomisvaraa on ja nyt on muutenkin ollut viikon verran jo viherpellettikuurilla ettei massa kokonaan häviä + lisäksi tuplamatokuurilla! Muutoksethan ei tapahdu hetkessä, joten toivotaan että mennään hyvään suuntaan! Toivottavasti uusi rehu toimii ja herra pysyy hyvässä vireessä, sillä kohta meillä alkaakin jo kenttäkausi.. Jos nuo lumet tuosta nyt sulavat ;)
Toivottavasti ei nyt kovasti haittane kun ei kuvia taaskaan ole!
Onko teillä lukijoilla muuten jotain ideoita, mitä voisi tehdä seuraavana maneesikiva päivänä?
Haluisin lisää videopostauksia... Aiheesta ku aiheesta, sua on niin kuva kuunnella :D Esittelisit sun varusteet kisoihib eriteltynä aina joka osuuden varusteet !!! (hevosen ja sun !!) :)))
VastaaPoistaTässä tarkoitin siis kenttäkisoja kokonaisuutena..
PoistaTerv. Sama ano :)
haha, harvinaista että joku jaksaa kuunnella, yleensä käsketään olemaan edes hetki hiljaa! :D
PoistaToi varustejuttu vois olla joo ihan kiva videolla, taidan tehdä sen sitten kun Niksulan ekat kisat lähestyy! Tulee kerättyä kaikki tavarat sillon koolle ;) Pohdin kovasti mistäs sitä vois viel puhua, kyllä videopostauksia varmaan joskus ainakin tulee!
Olisi kiva saada joskus videota siitä, kun Petra treenaa sua ja Pyryä. :) Olis mielenkiintoista ja opettavaista kuulla, mitä Petra sulle neuvoo. :)
VastaaPoistahmm, täytyy katsoo onnistuuko. Yleensä kuitenkin pidetään "matalaa profiilia", joten katotaan saadaanko joskus videolle jotain :)
Poistakuin uskallette liikkua siel opiston alueella nyt tän herpeshässäkän takia?
VastaaPoistanooo, kovasti itse toivon et kentät jo sulais, ei tarvis mennä maneesille. Vältetään jättää maneesin seinille loimia, ei anneta hevosten nuoleskella seiniä (:DD) ja kukaan ei niihin yleensäkään saa tulla lääppimään.
PoistaTallitytöt on valinnut nyt joko tunnit tai tallin, toivon mukaan ei meitin pikku talliin iske tää tauti! Ei aleta ylireagoimaan, mutta ei kuitenkaan myöskään aliarvioida ja vältetään turhia koskemisia yleensäkin opistolla :)
Tuli vaan mieleen, kun käyt tuolla hiittiksellä ratsastamassa niin pelkääkö Pyry ravureita? Itseä ärsyttää suunnattomasti, jos on ajamassa omalla ravurilla hiittiä ja sitten sielä on joku ratsunsa kanssa, joka pelkää ravuria ja pitäisi täydestä vauhdista lähes pysähtyä, ettei tulisi mitään vaaratilannetta...
VastaaPoistaMun mielestä hiittis on ravureille ehdottomasti! Ei Pyryn pitäis ravureita pelätä, mutta päivästä riippuen saattaa olla pölhö. Kuitenki joko pingotaan karkuun tai heitetään sivupolulle jos ravuri on hiittiksellä. Me väistetään, se on meitin tarkotus kun ei oo kuitenkaan se meitin "virallinen treenipaikka" ;)
PoistaMillasella ruokinnalla Pyry on nyt? Olen tosi kiinnostunut kaikista ruokintajutuista. Hoppusenkin kanssa paljon miettimistä, laihtuu helposti kun säheltää etenkin keväthormoonien aikana. Mutta ei voi paljon väkirehua syöttää kun säheltää jo muutenkin :-)
VastaaPoistaEn lähde vielä tällä hetkellä avaamaan Pyryn uutta ruokavaliota :) Olen kyseiseen rehuun niin skeptinen ja en tiedä pitäisikö kokeilusta itkeä vai nauraa, mutta lupaan että tulen kertomaan tämän testin jälkeen takuulla mitä mieltä olen ja mitä herra saa sitten :)
PoistaTällä hetkellä sen verran voin avata että väkirehun lisäksi saa Greenlinea reilun litran, että massaa tulee lisää ja pellavaa puolisen litraa :)
voisitko tehdä jonkun videopostauksen:-)?
VastaaPoistatai sellaisen postauksen että kerrot mitä pyry syö, ja ottaisit niistä kuvia, tai sitten tekisit videon?
Kyllä tulen jossain vaiheessa tekemään jonkinlaisia videopostauksia :) Tällä hetkellä en kuitenkaan lähde avaamaan tarkemmin Pyryn ruokintaa, sillä tämän uuden rehun suhteen olen sen verran skeptinen etten viitsi sanoa juuta enkä jaata :)
Poista