Siirry pääsisältöön

tähystystä, sipuliviinaa, antibioottia, matolääkettä, antibioottia...

Siitä on klinikkareissu tehty.


HUH! Molla oli klinikalla ihan pöheli. Aloitettiin odottelun jälkeen tähystyksellä. Onneksemme ei ollut mennyt kehkoon ja ei, herpesrakkuloitakaan ei näkynyt. Se mitä löytyi, oli mielettömästi räkää henkitorvessa ja elänlääkärin toteamus: "en ole tainnut ikinä nähdä noin paljoa räkää" ja ihmettelyt siitä miten poni vielä edes on hengittänyt. Poni tuhtiin DSMO (Dimetyylisulfoksidi) tippaan, kaksi antibioottikuuria - josta toinen suoraan suoneen kolmen päivän ajan ja toinen viikon kuluttua 10 tablettia kaksi kertaa päivässä -, rautavalmistetta, tuhdin tuplamatolääkekuurin - ensimmäiset kaksi Strongid-Ptä annettiin eilen, seuraavat kaksi kahden viikon päästä (muistaakseni) ja sen jälkeen yksi eri matolääke siitä kahden viikon päästä - ja käskyn liikkua ja olla pihalla niin paljon kun mahdollista. Ei ollut onneksi keuhkoihin asti mennyt, joten huh, voi huokaista hieman helpotuksesta! Nyt tallissa haisee järkyttävä sipuliviina ja poni haisee sille seuraavan kuukauden, nice!

Klinikalta poistuttiin 260 euron lääkkeiden kanssa ja nyt toivotaan että poni on sitten kunnossa! Virpi käy piikittelemässä Mollaan nyt muutaman päivän sitä antibioottia ja sitten saadaan nuo tabletit. Syitä räkäisyyteen voi olla kuulemma monia ja antoi Pyryllekin tuon tuhdin matolääkekuurin, koska nyt on kuulemma menty tähän uuteen madotusjärjestelmään joka onkin osoittautunut surkeaksi ja aiheuttanut jopa varsojen hengen lähtöä, koska niitä ei ole madotettu sen takia kun lantanäyte on ollut puhdas. HUH, nyt siis Pyrykin saa varoiksi tuon matolääkekuurin kun ollaan kuitenkin eri "matokannan" kanssa tekemisissä kun muutettiin. 

Sitten loppuun avautumista. Puhun hiljaa ja nopeasti ja sanat menee sekaisin, eilen olin niin väsynyt ja ärtynyt, annetaan se minulle anteeksi ;)


Nyt toivottavasti ponille ei nouse kuume ja räkä lähtee liikkeelle!

Kommentit

  1. Voi Mollaa! :(
    Onpa melkosta hommaa tuo... aluesihteeriin vaan yhteyttä! Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Tosta aluelupa hommasta; SRL:n sivuillahan lukee mm että jokaisen lajin aluelupaan tehdään kirjallisena ko lajin kilpailusääntötentti, eli tällä kenttäosuudella varmaan tarkoitettiin sitä, että kirjallisessa kokeessa täytyy suorittaa yleinenosa, estesäännöt, koulusäännöt JA kenttäsäännöt. :) lisäksi srl:n sivuilla lukee että aluekenttälupaan suosituksina ovat hyväksytyt tulokset luokista 100cm ja helppo B, alue tai seuratasolta. :) toivottavasti saatte sen alueluvan ennen kisoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tän oon puhunut eilen ja en jaksanut alkaa kirjottaan siitä enempää. Tiedossa oli tuo lajiosuus, mutta kun sitä ei edes teetetty (ei mitään niistä) vaan vain se "yleinen osa" (mistä sanotaan srl sivuilla että käydään keskustellen). Ja tässä on nyt kyse ponista ja poniluokista, niissä on aluelupa vaatimukset 80 cm ja helppo c :) Kenttää mennään siis vain pari hassua harrastetta, oma moka kun pistettiin siihen että kenttä, olisi vain pitänyt laittaa koulu tai este. Ja kehoitettiin käymään seurakisoissa hakemaan niitä 80 cm tuloksia vaikka niitä on jo tarvittava määrä = ei mitään syytä miksei saataisi lupaa.

      Ja itse en ole ikinä suorittanut kilpailuosaa, vain yleisen osan alue ja kansallisesta luvasta, joskus estelajikokeen, mutten ikinä kenttäosuutta :D

      Poista
    2. Aivan.. itse suoritin aluelupaan sen 80 ja hec sekä kirjallisena molempien lajien säännöt ja yleisenosan. Kenttää en edes kisaa, joten en sen tarkemmin tiedä noista poniluokista. Kansalliseen lupaan en edes suorittanut mitään, vaan seuran jäsensihteeri vaihtoi lisenssin pyynnöstä kun maksu oli suoritettu.
      Outoa, että ne ei voi antaa nyt sitä aluelupaa jos kerran Janni on suorittanu kaikki vaadittavat jutut.. ja miks hitossa se lisää 80cm ratoja vaatis, jos juuri niitä Janni on kisannut? O.o Vaihtakaa seuraa, jos asia niin helpottais? :D

      Poista
  3. No varmana vituttaa tollanen ! Ihan turhaa pelleilyä koko homma, ota nyt vaan yhteyttä aluesihteeriin ja pyydä perusteet hylkäämiseen, jos ja kun niit ei oo ni vaadit Jannille alueluvan. Tsemppiä! Ja paranemisia Mollalle!

    VastaaPoista
  4. Itse en edes saanut aluelupaa sillä että oli hyväksytty 80cm ja he c, kun luulin että kaikkien seurojen vaatimukset on toi 80 ja he c. Mutta meidän seurassa on 90 ja he c -.- Ei ketuttanu ei!

    VastaaPoista
  5. No mitähän ihmettä. Kyllä on aika vaikeeks tehty tuo asia. Minä kävin kaksi vuotta sitte sääntökoulutuksessa, enkä ole sen jälkeen käynyt ja silti olen saanut alueluvan joka vuodelle laittaen vaan viestiä jäsensihteerille, että haluaisin sen myös tänäkin vuonna ja kerron mitä luokkia kisattu viime vuoden aikana. Tsemppiä. Toivottavasti järjestyis nuo asiat nyt! (:

    VastaaPoista
  6. En yhtään ihmettele, että harmittaa. Enemmän ihmettelen, että miks Ypäjän väki tekee asiasta itelleen noin vaikean oloisen? Ite toiminu seuran jäsensihteerinä nyt muutaman vuoden ja meillä päin homma toimii niin, että jäsen ilmoittaa mulle halukkuutensa lupaan ja mä hommaan kysymykset/koetilaisuuden jäsenelle. Sitten jäsen toimittaa mulle myös vaadittavat osoitukset siitä, että on suorittanut seurakisoissa luokat vaaditulla tasolla alueluvan saamiseksi. That's it ja lasku lupaa varten jäsenelle.
    Toki ymmärrän sen, että jokainen seura haluaa varmistaa (tai ainakin täytyisi haluta), että kisoihin aikova jäsen hallitsee kilpailusäännöt ja ei aiheuta mitään häiriö- tai vaaratilanteita osaamattomuudellaan muille kilpailijoille. Tosin teidän tapauksessa nyt ei kuulosta mitään ongelmaa olevan...
    Harmi kun vuosi on jo tässä vaiheessa ja edustusseura valittuna. Muuten olis varmaan seuran vaihto ihan mielekästä? ;)

    VastaaPoista
  7. Sun hevoset olivat paremman näköisessä kunnossa kun ne asui sulla kotona.
    Tsemppiä Mollalle paranemiseen ja toivottavasti saat molemmilla ruokinnan kohdalleen. (=paljon hyvälaatuista heinää)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivatkin, toivottavasti nyt löytynyt syy tähän pieneen kuihtumiseen :) Eihän nuo huonon näköisiä nytkään ole, molla hieman mahakas koska kuihtui muuton jälkeen, Pyry kasvattaa massaa ettei laihdu liikaa. Heinää saavat molemmat niin paljon kun syövät ja kokoajan pohditaan miten sitä saisi niille enemmän kun tuntuvat ettei jää mitään :/

      Toivottavasti - niinkuin sanoin - syy kuitenkin löytyi nyt ja hepat pääsevät kuluttamaan rehunsa taas tehokkaasti :)

      Poista
  8. Kuullostaa jo siltä et itellä menis jo niin kuppi nurin että vaihtaisin suosiolla seuraa, ihan vaan protestina jo tuollaiselle käytökselle. Onneksi omat luvat on hoituneet helposti kun pienessä seurassa tietedään jo ilman kokeitakin toisten kisat ja tietotaidot... Toki varmistelu on tärkeää noinkin isossa seurassa kun ei jäseniä mitenkään voi tuntea, mutta tuo kuullostaa jo melkein kiusanteolta. Viestiä vaan aluesihteerille sieltä saa aina nopean vastauksen, ainakin meillä vaikka eri aluetta ollaankin.

    Enkä kyllä ymmärrä muutenkaan miksi ne teille tekee ongelmia tän kanssa kun on nähnyt mitä ihme hihhuleita sinne aluekisoihin sen lupansa kanssa räväyttelee vuosittain, puistattaa ajatuskin niistä esityksistä mitä siellä saa ihailla(lue: pelokkaasti tirkistellä sormien välistä ja toivoa että heppa vaikka kieltää ulos ennen kuin kenellekkään sattuu mitään).

    Tsemppiä nyt että saatte asian kuntoon, että tytöt nähdään kisakentillä!

    VastaaPoista
  9. Noi on välillä kyllä tosi vaikeita, ja oman seurani valinnassa on vaikuttanut paljon kaikkien lupa-asioiden helppous.

    Paranemista Mollalle!

    Mulla olis sulle kiva, kuvapainotteinen ja kesäinen haaste blogissani;

    http://jillanblogi.blogspot.fi/2013/04/tuulahdus-kesasta.html

    VastaaPoista
  10. Voi moro! Meillä sai tehdä kokeen vaikka kymmenen kaverin kanssa jos haluaa :D Ja olin ihan hämeen alueen aluelupakoulutuksessa..

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uuden alku

 Kovasti koitin tätä blogia päivittää, mutta viimeisen kolmen vuoden aikana elämäni on muuttunut niin totaalisesti, ettei blogi ole oikein enää sama. Mielestäni on kunnioitettava nyt blogia, se oli loistokas vuosina 2012-2015. Tätä blogia on ollut aina hirmuisen ihana päivittää ja ehkä vielä jonain päivänä kun palaan takaisin satulaan voidaan tämäkin kääntää uudeksi nousuksi. Mutta sitä odotellessa haluan kiittää kaikkia blogin lukijoita kuluneista vuosista ja lukuisista kommenteista ja tuesta. Ilman teitä tämä polku ei olisi ollut puoliksikaan näin mahtava! On siis aika sulkea Kisamatkalla ja kääntää uusi lehti. Bloggaaminen on vieläkin lähellä sydäntäni, mutta mielestäni tämä blogi ei ole koskaan ollut täydellinen sille elämälle mikä minulla on tällä hetkellä menossa. Joten oli aika uuden blogin. Toivotan kaikki innokkaat mukaan myös raviurheilun maailmaan jos se vaan yhtään kiinnostaa. Kiitos vielä kerran kaikille näistä vuosista, toivottavasti nähdään vielä uudessa blogissa! Harnes

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Millainen on minun työpäiväni?

Niin no. Se vaihtelee tosi paljon päivittäin, mutta ajattelin silti tehdä tälläisen pienin Myday tyylisen postauksen, missä kerroin teille työpäivästäni. Jokaisessa työpaikassa olen tehnyt erilaisia päiviä, ensimmäisessä paikassa päivät olivat hurjan pitkiä (yleensä aamu viidestä iltapäivä neljään plus mahdolliset ravit), mutta näissä kahdessa jälkimmäisessä on ollut about 6-8 tuntisia normaaleita työpäiviä. Toki vaihtelua aina on ja etenkin jos pitää mennä raveihin tai on iltaruokinta vuoro tulee extra hommia. Mutta pidemmittä puheita, millainen on siis minun työpäiväni? Aamulla heräilen siinä puoli 5 - 5 välillä, usein torkuttelen viiteen asti. Tony tulee yleensä hakemaan minut töihin, ja päivästä riippuen mennäänkin tallille noin puoli kuuden aikaan. Joskus hieman myöhemmin ja joskus hiemain aikaisemmin, riippuen siitä kuinka kiireiseksi päiväksi arvoidaan. Yleensä hevoset on aamulla ruokittu joko Tonyn tai Meksikolaispariskunnan toimesta, joskus minä ja Tony aamuruokitaan