Siirry pääsisältöön

Miksi me käytiin tauolla?

Ja mitä sen aikana tapahtui?


Jo aikaa ennen Finnderbyä oma esteratsastus tuntui alavireiseltä. Mikään ei tullut onnistuakseen ja kerta toisen jälkeen tein samoja mokia. Se söi itseluottamusta niin minulta kuin hevoselta. Satuin lukemaan vielä erään sivuston kommentteja siitä miten yksinkertaisesti vain en osaa ratsastaa ja on tuhlausta kun kisaan itse Pyryllä enkä tarjoa sitä ammattilaisille. Halusin tosissani näyttää derbyissä että meistä on johonkin. Ja silti onnistuin senkin mokaamaan näyttävästi ja derbyjen jälkeen sain jälleen kuulla miten hevonen minut aina pelastaa ja ratsastan surkeasti. Se oli siinä, en jaksanut enää vaan halusin tauolle. Kaikesta netin roskasta, myös tässä tapauksessa blogista. Ja olen tosi tyytyväinen että pidin edes tämän pienen breikin jonka aikana en joutunut kertaakaan miettimään mitä kuka sanoo ja mistä.

Finnderbyt ei tosiaan mennyt meidän kohdalla ihan putkeen. Fiilis oli aamulla hyvä ja verkassakin Pyry tuntui kivalta. Radallekin menin vielä hymyssä suin. Ensimmäiselle nypin, toiselle vähän lähelle. Kolmas ookoo ja 4 ihan järjetön nyppiminen. En saanut mitään järkevää tietä, joten kiersin ihme reittiä ja seuraavalle okserille otin puomin. Silloin ajattelin että perhana, otetaan edes aikaa kiinni, pistin sporrat kylkiin ja mentiin. Unohtui vain se ratsastaminen siinä samassa. Sarjalle tultiin liian kovaa ja sen jälkeen en saanut käännettyä mistä piti vaan kierrettiin puoli derbyä. Ja viimeisen okserin sekaan läväytettiin kokonaan. Radalta tullessa ei enää hymyilyttänyt. 




No. Siinä se. Pahamaineinen derby joka meni niin surkeasti että hävettää. Vietettiin kuitenkin huippuviikonloppua vielä derbyissä, tai siis piti viettää mutta kävi kaikkea ikävää kavereille mikä latisti aika paljon tunnelmaa. Rahapussi keveni myös kummasti kun menin ostamaan - TAAS - lisää satulahuopia. Kolme uutta huopaa, Allille lilat kenttäputsit ja Pyrylle uudet siniset. Lisäksi kaikkea muuta pientä kuten saapassukkia sun muuta. Huh, ei osaa kukkaroaan enää pitää kiinni! Mutta hei, oli täysin ohittamattomat tarjoukset, ei niitä yksinkertaisesti voinut olla ostamatta!

huovat numerolta 63-65 tai jotain sinne päin ;)

Derbyjen jälkeen jäin aamuvuoroon. Koska Allilla oli edelleen vähän niin ja näin kenkien kanssa en halunnut riskeerata ja kisaviikot oli sen suhteen peruttu. Intoa ei ollut myöskään Pyryn kanssa lähteä hyppäämään, joten oli täysin kisaton viikonloppu! Viikon painoin itse hommia ja viikonloppuna otin taas intensiivitreenin. Lauantaina ratsastin molemmat, sekä Allin että Pyryn kunnolla kentällä läpi. Oli ilo huomata miten hienosti molemmat kulki. Pyry alkaa kulkemaan jo vastalaukassa todella hyvässä tasapainossa pätkittäin ja lehmä puolestaan yleisesti tuntuu jo tasaisemmalta. Fiilis oli aivan mahtava!

Lauantai ilta menikin puolestaan Loimaalla HeMa Showssa johon olin saanut kutsun. Oli hienoja maalattuja rekkoja ja muita tuning autoja, mahtava tapahtuma! Yöpaikkakin löytyi ja aamulla soitin äidin hakemaan joskus 12 aikaan, koska oli tarkoitus lähteä hyppäämään molempien hevosten kanssa. Suunnattiin siis Merjan tallille katsomaan hieman rataesteitä. Allilla halusin hypätä ennen Niinisalon treenipäivää ja nyt oli siihen hyvä väli.

Merjalla oli kentällä muutama este pystyssä ja en jaksanut alkaa siirtelemään joten menin niitä. Aloitin taas Pyryllä ja herra olikin koko ratsastuksen aivan upea. Ainut mitä hain tällä hyppäämisellä oli hyvä mieli ja se tosiaan saavutettiin. Aivan loistava mies! Lopetettiin melko nopeasti ja hyvään fiilikseen, mitä sitä pahaa fiilistä etsimään väkisin!


Pyryn jälkeen hyppäsin Allin selkään. Tamman kanssa hypätty viimeksi noin kuukausi sitten ja voin sanoa että oli todella vaikeaa kaikki. En osannut yhtään ratsastaa ja sen mukaan sitten mentiinkin. Vesimatto oli tammasta aivan ylitsepääsemätön. Parhaiten sain osumaan viimeisen sarjan, eli tuli lopulta huimat kaksi hyvää hyppyä ;)


No, nyt ei enää nuokaan hyppykerrat harmita, sillä Niinisalon treenit olivat aivan uskomattomat! Mutta mutta.. ei makeaa mahan täydeltä, Niinisalon postaus tulossa sitten hieman myöhemmin (valmiina, odottaa vain julkaise painikkeen painamista.. ;))! 

Nousuu ja laskuu, mieluummin ylilyöntei ku tasapaksuu.
ps. kolme vuotta yhteistä taivalta Pyryn kanssa!


Kommentit

  1. Kiva, että palasit! Epäonnistumisista huomaa, että niitä ennen on mennyt hyvin; eii onnistumisia ilman epäonnistumisia. Tsemppiä sulle Pyryn ja Allin kanssa, kyllä se siitä pikkuhiljaa alkaa luistamaan, kun ei jää tarpomaan menneeseen. Onnea kolmesta vuodesta! :)

    http://elamanmurut.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia! :) Ja tuo on kyllä totta.. Jotenkin alkukausi meni liian hyvin joten tämä huono kausi tuntuu vielä huonommalta mitä varmaan todellisuudessa olisi, hah. Eiköhän me taas tästä pikku hiljaa koiteta nousta :)

      Poista
  2. Pieni hengähdystauko välillä tekee varmasti vain hyvää, ja kyllä me lukijat - tai ainakin minä - jaksamme odottaa. Paljon mukavampaa sitä paitsi taas lukea sen tarmoa ja intoa täynnä olevan Sennin kirjoituksia. Tsemppiä loppukesään, jos tätä nyt voi edes kesäksi kutsua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, on paljon mukavampaa kirjoittaakin kun fiilis on positiivinen! :) Ja sinne myös kesän jatkoja, toivottavasti saadaan edes muutamia lämpimiä päiviä tähän kesään..

      Poista
  3. Ratsastat tosi hyvin molemmilla! Tsemppiä :)

    VastaaPoista
  4. Ei kannata rypeä nettipalstoja lukien, kyllä niitä löytyy, jotka toisen pahan olon siivittämänä saavat nostetta omalle itsetunnolleen. Kohteena etenkin ne ratsastajat, joilla tavoitteet pidemmällä, ovat jo muissa kun seuraluokissa, hyvä hevonen alla ja osaavat ratsastaa, vaikka niitä päiviä on kun mikään ei onnistu. Aloitteleville artisteille neuvotaan myös välttämään itsestään kirjoitetut aiheet eri nettipalstoilla. Niitä ei voi välttää, mutta voit välttää ne lukemasta. Mitä ne hyödyttää? Toki sitä on utelias. Useimmiten taustalla on aloittajan huomionhakuisuus, on löytänyt virheen kohteesta, saa omalle mielipiteelleen tukea ja sitä negatiivista huomiota, mikä taas saa kirjoittajan uskomaan ja ikävä kyllä sen kohteenkin, ettei vain osaa. Jätä ne lukematta ihan suosiolla, vaikka tuttusi niistä vinkkaisivatkin, niin älä lue. Keskity olennaiseen eli tekemiseen, ratsastamiseen ja unohda, mitä kirjoitetaan. Niitä et voi estää, voit estää itseäsi lukemasta ja ne eivät voi määritellä sinua, mitä osaat ja opit.

    Tsemppiä ihan hirmuisesti, rohkeasti eteenpäin, luottamusta omiin kykyihisi malttia radoilla ja ennenkaikkea omaan mielenhallintaan vakautta. Hyvin osaat ja aina vain paremmin, sinulla on avaimet onnistuneisiin suorituksiin ja tärkeintä ei ole voitto vaan se, että on tyytyväinen itseensä ja hevosiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota on lähipiirikin yrittänyt minulle sanoa. Mutta kun ei mieli meinaa uskoa ja uteliaisuudesta on aina pakko lukea! Hyvän fiiliksen aikaan ei nuo edes niin paljoa haittaa mutta kun on tarpeeksi epäonnistumisia takana niin ei kyllä missään nimessä kannattaisi availla sellaisia keskusteluja missä on kuullut olevan taas jotain negatiivistä.. Mutta uteliaisuus yleensä edelleen liian korkealla, melkoisen ärsyttävää :D

      Kiitoksia! Eiköhän me tästä kohta pikku hiljaa nousta, nyt olen saanut niin hyvät avaimet niksulasta että toivotaan niiden auttavan! :)

      Poista
  5. Eihän tuo derby hyvältä näyttänyt. Mutta mun mielestä sun täytyy päättää miten ratsastat ja pidät sen. Lopun sössit menemällä ihan liian kovaa.
    Muutenkin sovit mielestäni paremmin allin selkään. Vaikka teillä tekemistä riittää, niin varmasti tuloksia alkaa pian näkyä. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkä minä väittänyt että se olisi näyttänyt hyvältä :) Moneen otteeseen täällä hiljattain maininnut siitä epävarmuudesta joka ajaa tuohon tilaan. Siihen missä ei enää tiedä miten pitäisi oikeasti ratsastaa vaikka valmentajat sanoisivat mitä. Silloin tulee juuri tätä epäonnistumista.

      Siihen kenen selkään sovin parhaiten en ota kantaa. Juuri sain kuulla kuinka hyvin yhteen me Pyryn kanssa pelataan (vain yhdellä pienellä korjauksella!) meille tuntemattomalta ammattilaiselta. Kyllä minulta riittää rakkautta, yrittämistä ja voitontahtoa molempien hevosten kanssa :) Kiitoksia!

      Poista
    2. Nyt ymmärsit täysin väärin kommenttini. Yritin olla kannustava ja tiedän että olet epävarma ja että Derby ei mennyt osaltanne hyvin.
      Ja tarkoitin tuolla että sovit mielestäni allin selkään paremmin sitä, että pituutesi puolesta näytät todella hyvältä ison hevosen selässä. Et kuitenkaan ole iso pyrylle 😊 ja uskon, että molemmat hepat ovat sulle tärkeitä 😊

      Poista
    3. Kyllä ymmärsin perimmäisen pointtisi :) Toki tässä pituudessa isompi hevonen on juuri itseni alle sopiva (ja kyllä minä sen takia sen ostinkin!) ja tiedossa oli tosiaan että derby ei mennyt hyvin.

      Poista
  6. Huippua, että palasit blogin äärelle. Ja kiva, että ootte saanut sujuvia treenejä. Menestystä tuleviin kisoihin! Kehitytte pyryn ja allin kanssa koko ajan hienosti,,

    VastaaPoista
  7. Ärsyttää kaiken maailman haukkujat netissä niin suunattomasti. Itsekkin olen niiden kanssa tekemisissä ollut.. Tosiaan pieni tauko tekee hyvää itsekullekkin aina ja on sallittua ! Tästä on hyvä jatkaa, vaikka se derby menikin niin ja näin, mutta nokka kohti tulevaa :) tsemppiä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, pienikin tauko tekee kyllä hyvää! Nyt en jaksa enää edes murehtia menneitä, nyt on suunta vain eteenpäin! Kiitos :)

      Poista
  8. Ootte kehittyny varsinkin Allin kanssa ihan mielettömästi! Sä ratsastat tosi hyvin ja sun postauksia on aina kiva lukea. Tosi kiva, että nyt palasit kirjoittamaan blogia :D

    VastaaPoista
  9. Mahtavaa kun oot palannut taas postailemaan !
    Elä muistele vanhoja,jokaisella tulee kausia kun tuntuu että mikään ei onnistu,mutta silloin sitä nimeomaan kasvattaa itseään :)
    Eläkö pahoita mieltäsi kurjista kirjoituksista,sulla on mahtavat taidot sekä hevoset ! Pää pystyyn ja kohti uusia tuulia :)
    Tsemppiä !! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Nyt uudella positiivisemmalla asenteella ;) Kiitos ihanasta kommentista!

      Poista
  10. kiva, että palasit :) Vaikka Alli näyttikin temppuilevan niin ratsastit sitä silti oikein nätisti ja siististi, kyllä se siitä :) ja tsemppiä pyrynkin kanssa :)

    VastaaPoista
  11. Olihan tuolla Allin videolla monta hyvää hyppyä! Ja Pyry näytti tosi hyvältä tossa treenivideolla :) Tsemppiä molempien kanssa! Vaikeuksien kautta voittoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, pikku hiljaa jos alkaisin taas pääsemään positiivisempaan asenteeseen! Kiitos :)

      Poista
  12. ei tosiaan ole tarkoitus haukkua, mutta kannattaa ehkä ainakin tosta tavasta hankkiutua eroon, että pudotuksen jälkeen vaan lisätään vauhtia (ruusukkeenkiilto silmissä?!), koska se ei yleensä ainakaan tällä tasolla johda hyvään lopputulokseen. mieluummin siis tyylikkäästi sen 4vp kanssa maaliin :) ja olen toisen anon kanssa samaa mieltä, että sovit paremmin allin selkään -tämä on juu mielipidekysymys ja saat ratsastaa kenellä haluat, mutta mielestäni näytät pyryn selässä turhan rotevalta. mutta en siis väitä etteikö pyry jaksaisi sua kantaa. tsemppiä jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän jokaisesta radasta ole opittu ilman anonyymienkin vinkkejä :)

      "mutta mielestäni näytät pyryn selässä turhan rotevalta." ja tämä oli täysin turha kommentti, mielipiteensä kullakin mutta nämä voi oikeasti pitää omana tietonaan ja mielipiteenään laukomatta niitä blogiin :) Enköhän ole itsekin tietoinen pituudestani, painostani ja hevosteni koosta.

      Poista
  13. Kauhean ikävää tuollainen haukkuminen! :/ Mutta ihanaa että palasit. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uuden alku

 Kovasti koitin tätä blogia päivittää, mutta viimeisen kolmen vuoden aikana elämäni on muuttunut niin totaalisesti, ettei blogi ole oikein enää sama. Mielestäni on kunnioitettava nyt blogia, se oli loistokas vuosina 2012-2015. Tätä blogia on ollut aina hirmuisen ihana päivittää ja ehkä vielä jonain päivänä kun palaan takaisin satulaan voidaan tämäkin kääntää uudeksi nousuksi. Mutta sitä odotellessa haluan kiittää kaikkia blogin lukijoita kuluneista vuosista ja lukuisista kommenteista ja tuesta. Ilman teitä tämä polku ei olisi ollut puoliksikaan näin mahtava! On siis aika sulkea Kisamatkalla ja kääntää uusi lehti. Bloggaaminen on vieläkin lähellä sydäntäni, mutta mielestäni tämä blogi ei ole koskaan ollut täydellinen sille elämälle mikä minulla on tällä hetkellä menossa. Joten oli aika uuden blogin. Toivotan kaikki innokkaat mukaan myös raviurheilun maailmaan jos se vaan yhtään kiinnostaa. Kiitos vielä kerran kaikille näistä vuosista, toivottavasti nähdään vielä uudessa blogissa! Harnes

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si