Siirry pääsisältöön

Extempore valmennus

Tiistaina päädyinkin extempore estevalmennukseen. Maanantaina töissä mieleen juolahti jos Nevalalla olisi tällä viikolla lähistöllä valmennuksia niin voisin mennä Lehmän kanssa. Vastaus oli tähän tullut aamulla, mutta heräsin vasta enemmänkin päivän puolella ja noin puoli 12 aikaan saatiin sovittua valmennus klo 13 alkavaksi. Tämä siis sen takia kun oli tarkoitus mennä taas illalla töihin. Aivan ihana äiti ja Elsa pistivät tamman valmiiksi ja ajoivat sen Jokioisille mihin itse menin suoraan.

Saatiin heti vähän jännitystä päivään kun siinä rauhaksiltaan alettiin laittamaan tammaa kuntoon ja yhtäkkiä ori tulla pelmahti Allin luokse. Oli siis karannut tarhasta. Hieman hätäisesti puolijuosten ja sen enempää ajatellen syöksähdin (pirun hienon) orin riimuun kiinni, sillä tamma ei ollut tämän herran paikalle saapumisesta kovin mielissään. Aika nopeasti kyllä sieltä jo tallityöntekijäkin ehti paikalle. Alli otti tästä sopivasti kierroksia ja olikin koko valmennuksen spuuki ja turhankin innokas.

Pohdin Karin kanssa kuolainta, sillä minulla on sellainen tunne ettei saa mitään kontrollia tammaan. Tiedän kyllä, että se on täysin ratsastuksellinen ongelma ja kun jännitän käteni jää lukkoon ja silloin tamma vetää kahta kauheammin. Tänään valmennuksessakin oli hieman vauhtia, mutta silti ei ollut ihan niin avuton olo. Pitää todella muistaa vain rento käsi ja heti esteen jälkeen kunnolla kontrolli.. Vaikeaa tämä ratsastus.


Mutta tuossa videolla sitten taas enemmän hyppyjä valmennuksesta. Olen kyllä aivan supertyytyväinen jälleen kerran, kertaakaan ei ole tarvinnut lähteä Karin valmennuksesta huonolla mielellä. Kun homma toimii se toimii! Seuraavia kisojakin katselin ja tällä hetkellä syvästi pohdin 13.3. Ratsastuskeskus Ainoon lähtemistä. Mutta saa nähdä mihin lopputulokseen lopulta päädytään!

Kommentit

  1. Voisitko tehdä postausta kypäristä jotka ovat sallittuja tänä vuonna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En valitettavasti ole asiaan SRL tiedoitetta enemmän perehtynyt joten minusta ei varmaan kovasti ole apua / en saa postausta järkevästi toteutettua :(

      Poista
  2. Suosittelen lämpimästi Ainoon menoa jos se on harkinnassa :) Ehdottomasti täysin sulava ja toimiva systeemi ja huomaa että hommmaa pyörittää osaava väki! Eikä yhtään haitannut itseäni odottaa luokkien välissä kun pystyi katselemaan kisoja lämpimässä katsomossa jäätymättä ja syödä evästä. Lonkerokin oli mielissään paikasta vaikka se +11 astetta sisällä olikin herralle shokki ja klipatullakin kaverilla huomasi hien virtaavan todella nopeasti, tosin lämpenipä lihaksetkin kivasti jo verrytellessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä me seuraavaks käydään Aino tsekkamassa! :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Jo on puolituhatta lukijaa - ARVONTA

500 lukijan ennakkoarvonta ja palkintona meillä on.. Katri Syvärisen "Syvemmälle satulaan" -kirja! Itse olen aikoinani lukenut kirjan ja nyt sain toisen haltuuni ja mitäs sille parempaa keksimään kuin arvonnan palkintoja ja jakamaan oivallusten ja mielenkiintoisten tekstien hurmosta! Arvontaan saavat osallistua kaikki , niin uudet kuin vanhat lukijat kuin tuntemattomammat haahuilijat. Halutessaan saa tietenkin mainostaa arvontaa myös omassa blogissaan niin saadaan paljon osallistujia mukaan! Arvonta suoritetaan netistä löytyvällä arvontakoneella puolueettomasti. Arvonta suoritetaan 22. Lokakuuta. Kaikki siis saavat osallistua, pienillä ehdoilla: Kommentoi seuraavat asiat tämän postauksen kommenttikenttään: nimesi / nimimerkkisi  toimiva sähköpostiosoitteesi Kirjoita kommenttiin myös yksi tai useampi positiivinen / hyvä asia blogista ja yksi tai useampi negatiivinen / huono asia blogissani Kerro mahdollinen oma blogisi Nyt ei muuta kuin ar...

Linkitä blogisi!

Nyt kaivataan lukulistalle uusia tuttavuuksia ja vanhoja unohtuneita! Eli nyt toivotaan että saataisiin paljon uusia blogeja lukulistalle! Tarkoitus on siis linkittää oma blogisi, so simple! Itse olen melko kaikki ruokainen blogien suhteen, eniten varmaan uppoavat kilpailevien ratsastajien blogit, mutta myös muita blogeja mahtuu lukulistalle. Eli nyt ei ole mitään rajoituksia blogin painotuksen suhteen. Koon TOP7 blogit sitten kaikkien nähtäville, joten ei muuta kun linkkailemaan! Pyrin tekemään esittelypostauksen 8.-11.9. välisenä aikana, joten siihen asti on aikaa linkata blogeja mukaan :) Huom! Linkatessa blogisi tähän postaukseen annat oikeuden kolmannelle osapuolelle (minulle), käyttää blogissasi esiintyviä kuvia julkaisussa (esittelypostaus) allekirjoittaneen harkinnan mukaan. Nyt ei muuta kun linkkejä tulemaan!

Tervetuloa joukkoon "pieni" kirjava!

Alli tamman talliin saapuminen saattoi hämmästyttää yhtä jos toista.. Ja suoraan sanoen, en itsekkään olisi uskonut että olen kohta aivan oman hevosen omistaja, ilman puolikkuuksia. Eli kyllä, ostin omakseni,  tämän pienensuuren tamman. Mutta eihän ole mitään järkeä jos ei aloiteta aivan alusta, eli nyt luvassa jännittävä tarina siitä miten tähän ikinä päädyttiin ;) Minulla on kyllä aina kausia jolloin selailen myyntihevosia, ihan vain haaveillen. Kuitenkaan tällä kertaa en ollut etsimssä hevosta, vaan satuin vahingossa klikkaamaan itseni kaverin kaverin sivun kautta itseni tamman myyntisivulle. Enkä missään nimessä voinut olla ihastumatta, olin täysin myyty jo ensi näkemästä! Sanoin äidille puolivitsillä että löysin itselleni aivan täydellisen hepan. Äiti rakastaa - niinkuin minäkin - kaikkea erikoista ja meillä on aina hevosissa ollut jotain omalaatuista. Äiti oli aluksi todella skeptinen ja itsekin olin ihan eiei, en osta, kunhan katselen. Katselu meni kuitenkin...