Siirry pääsisältöön

Mitä Amerikka on minulle opettanut?

Tämä postaus ei liity oikeastaan yhtään hevosiin, mutta koska kirjoittaminen on minulle tällä hetkellä - kuten aikaisemminkin - aivan uskomattoman hyvää terapiaa, ajattelin että asian tänne kirjoittaminen olisi ehkä hyväkin asia. Nyt viimeisen viikon aikana olen koittanut löytää itseäni uudelleen ja päästä yli kaikista montuista mitä matkallani on ollut. 

Olen asunut Amerikassa nyt tarkalleen 1 vuoden, 4 kuukautta ja 13 päivää. Tänä aikana minulla on ollut aivan älyttömästi uuden oppimisen lisäksi tuhansia erilaisia tunteita joita olen käsitellyt. Olen kaksi kertaa hypännyt tänä aikana täysin tuntemattomaan, paikkoihin mistä en tunne ketään. Myönnän jopa itse olevani melko rohkea tehdessäni täällä muutoksia, joita edes monet kanta-asukkaat eivät tekisi, sillä heillä ei ole siihen rohkeutta. 

Olen oppinut kommunikoimaan ihmisten kanssa, käynyt monissa erilaisissa paikoissa ja saanut muutamia hyviäkin ystäviä matkalla. Olen värjännyt hiukseni punaiseksi ja sen jälkeen halunnut blondiksi. Tehnyt fiksuja ja vähemmän fiksuja asioita ja ottanut niistä kaikista opikseni. Ja pääsin myös vieraaksi erittäin ihanan ihmisen häihin, jotka olivat uskomattoman kauniit ja juuri niin Amerikkalaiset kuin televisio antaa käsityksen!

Ennen kaikkea, olen oppinut hirveän paljon itsestäni. Muistan kun olin muutama vuosi sitten keväällä Bulgariassa Pilvin kanssa. Kun tulin takaisin Suomeen, itkin melkein viikon, sillä minulla oli todella tyhjä olo. Semmoinen olo että haluan nähdä maailmaa ja elää erilaista elämää. Silloin minun ratsastukseni ei ollut edennyt oikein mihinkään, tuntui että junnaan paikallani. En silti koskaan - ikinä - kuvitellut muuttavani Amerikkaan! Minulla on aivan ihana perhe, kavereita, hevoset ja koirat Suomessa ja minulle oli aivan uskomattoman iso askel lähteä sieltä pois. Ja ei hätää, tulen kyllä takaisin muutaman vuoden päästä, heh. 

Olen aina pitänyt itseäni hieman kylmänä, mutta sosiaalisena ihmisenä. Olen sellainen ikuinen juttelija, menen ja juttelen ihan vieraillekin, olen iloinen ja kohtelias. Enkä siis tiedä miksi olen ajatellut olevani kylmä tai jotenkin ilkeä ihminen, sillä täällä ollessani olen tajunnut olevani ennemminkin hirmuisen herkkä ja kiltti - ehkä jopa liiankin kiltti! Olen kuitenkin semmonen perussuomalainen nagatiivi, joka ei osaa oikein kuvailla hyviä puoliaan, vaan jos joku kysyy millainen olen, kerron olevani enemminkin ärsyttävä ja äkkipikainen kuin voisin myös kertoa olevani avoin, puhelias ja ystävällinen. Toki olen vähän ronski suinen myös englanniksi, minulta puuttuu jonkinlainen korrektisuus suodatin kun juttelen kavereiden kanssa ja en hallitse aina kielenkäyttöäni..


Olen oppinut paljon Englantia! Tänne tullessani en puhut englantia käytännössä ollenkaan, vaan ihan perus "how are you" tuotti minulle vaikeuksia. Ei siis sen sanominen, mutta semmoinen yleinen aamu tehvehtiminen nopeasti oli jokseenkin hämmentävää tänne tullessa. Ravintolaan mennessä olin niin ujo aksenttini takia etten suostunut tilaamaan ruokia, vaan osoitin vain menua tai pyysin Petraa tai jotakuta muuta tilaamaan ruokani. Kun muutin New Jerseyhin, minun oli pakko alkaa puhumaan englantia. Se oli suuri muutos. Pennsylvaniassa pystyin turvautumaan muihin suomalaisiin, mutta muuttaessani minulla oli seuraava haaste edessä, sillä kukaan ei ollut pitämässä minua kädestä kiinni ja suomentamassa jos en ymmärtänyt. Mutta niin minä opin. Jos en ymmärtänyt, kysyin että mitä tarkoitetaan tai en ymmärrä. Toki näitä tilanteita tulee edelleen, mutta annan itselleni hieman armoa, sillä olen vasta reilun vuoden täällä ollut ja lähtötilanteeni oli liki 0 tänne tullessa. Nykyään pystyn kuitenkin kommunikoimaan ongelmitta ja aloittamaan keskusteluja ilman että pitää ensimmäisenä miettiä lauseita päässä. Aivot ovat siis kääntyneet englannin kieliseen moodiin, sillä kotona yksin jutellessani (oh god, tämä kuulostaa surulliselta) tai vaikka varpaani lyödessäni tulee englanniksi kiroiltua eikä suomalainen PERKELE ole enää niin huulilla mitä ennen. 

Mutta palataan siihen miten olen oppinut sen miten kiltti minä todellisuudessa olen. Olen aina ollut sellainen etten halua häiritä ketään, koitan olla mahdollisimman huomaamaton ja sulautua joukkoon. En tarvitse oikeastaan mitään suurta kaveriporukkaa, mutta toki kaipaan ystävää joka jaksaa kuunnella ja joskus lähteä johonkin. Floridaan muuttaessani jätin muutaman erittäin hyvän ystävän (tai siis niin ajattelin) pohjoiseen ja on ollut todella ikävä huomata että nyt koska asun täällä, emme ole enää missään tekemisissä. Tarkoittaen että jos viestittelen tai koitan soittaa heille, he eivät vastaa. Minä kun olin yleensä se joka halusi mennä tekemään kaikkea hauskaa ja yleensä myös maksoin ruuat ja matkat. Minua siis vain käytettiin yksinkertaisesti hyväkseen, koska huomattiin että halusin olla kiltti ja pitää hauskaa, ajattelin että heillä on minua huonompi rahatilanne tai muuta vastaavaa. Yksi ystäväni sanoi että ehdottomasti tulee käymään täällä talven aikana. Voitte vaan arvata tuliko (ja sen ei pitäisi olla rahasta kiinni sillä roadtrip pohjoisesta tänne on noin 200 dollaria ja minä olisin tarjonnut asumisen).

Ja ennen kun jatkan, haluan painottaa että rakastan työtäni. Pomoni on hieman erikoinen, mutta minulla ei ole ollut hänen kanssaan ongelmia. Lisäksi muut second trainerit eli minun muut pomot ovat olleet minua kohtaan mukavia, toinen enemmän kuin toinen. Vapaa-ajalla muut viettävät myös aikaa keskenään, mutta minä olen yleensä yksinäni. Ensimmäisen muutaman viikon ajan sain kutsut partyihin mitä he järjestävät usein, mutta kun kerran en mennyt vaan kieltäydyin kohteliaasti (sillä olin kipeä ja en halunnut päänsärkyisenä mennä katsomaan kun porukka juo alkoholia niin että oma pää alkaa särkeä vain enemmän heh) huomasin ettei minua enää pyydetty mukaan. Ei myöskään keilaamaan, rannalle, veneilemään, puistoihin.. you name it! Eikä siinä mitään ymmärrän ettei kaikki pidä kaikista, mutta joskus on hirveän rankkaa kuin kaikki (aivan kaikki! jopa tallilla kaikille muille on annettu kutsut henkilökohtaisesti) ovat menossa johonkin bileisiin tai syömingeihin tai grillaamaan, mutta minut on vain unohdettu. Kuten tänään kuulin että meillä on tuossa pomon talossa jotkut isommat grillimeiningit. En ollut kuullut niistä mitään ennen tätä päivää, mutta kaverini sanoi että kaksi viikkoa sitten heille oli kerrottu niistä - jokaiselle joka työskenteli tallilla, paitsi minulle.

Joulu-Tammikuu oli ehkä pahinta aikaa. Katsoin itseäni monta kertaa peilistä ja mietin itkien miksi minusta ei tykätä. Olenko tehnyt tai sanonut jotain? Olen miettinyt niin monta kertaa että pitäisi ihan kysyä että onko siihen joku syy ettei minua edes haluta kutsua. Mutta lopulta olen päätynyt taas siihen että en halua häiritä tai olla riesaksi vaan sitten vaan mielummin istun hiljaa kotona ja katson netflixiä tai lähden juoksemaan. Toki varmasti myös paisuttelen asiaa päässäni ja se tekee koko ongelmasta vain suuremman. Ja olen myös koittanut olla itse aktiivisempi ja jos vain kuulen että on jotain isompia grillibileitä (samanmoisia mitä tänään on) koitan rohkaista itseni ja yleensä olen raahannut itseni paikalle. Mutta yleensä ne päätyvät siihen että lähden ensimmäisenä kotiin sillä istun yksinäni jossain ja jos koitan jutella jollenkin minua katsotaan kun tyhmää - ja tämä ei ole siis edes vale, kerran kun raahasin itseni paikalle, yksi ihminen kysyi ihan suoraa että mistä minä tiesin tulla. Olen sitten laskenut kolme plus yksi ja tullut siihen johtotulokseen etten viitsi pahoittaa mieltäni enää, vaan teen sitten jotain mistä itse pidän - lenkkeilen, käyn ottamassa uudet kynnet, shoppailemassa, otan aurinkoa.. Nyt olen aloittamassa uutta harrastusta kunhan saan vain ostettua auton.  Lähiaikoina olen maannut auringossa niin paljon että olen tällä hetkellä saanut erinomaisen rusketuksen heh.



Teen myös paljon töissä asioita jotka eivät oikeasti kuulu minulle. Autan aina myös muiden hevosten kanssa, vaikka meillä on käytännössä niin, että jokainen ruokkii, pesee, harjaa, varustaa yms itse omat passinsa. Minä teen ruuat, lakaisen käytävämaton, varustan ja pesen sekä muutenkin autan aina jos minulla on edes hieman aikaa omilta asioilta. Toki olen hieman itsekäs, sillä tiedän että jos autan ollaan nopeammin tallilta valmiita. Mutta mitä minä saan vastapalvelukseksi? En sano että aina pitää olla minuakin auttamassa, sillä kyllä, tarvittaessa (jos joku treenari pyytää jota kuta auttamaan minua jos minulla on vaikka kaksi hevosta samassa hiittiporukassa) minua autetaan toki. Mutta sitten on sellaisia pieniä asioita mistä toivoisi että voisi tehdä ilman että pitää pyytää. Vaikka vesien täyttö. Minä täytän aina kaikkien meidän puolen vesiastiat. Mutta jos joku ehtii täyttämään vesiastiat ennen minua, minun täytyy täyttää omani erikseen. Kärpäsmyrkky levitetään vain omalle alueelle. Heinät jaetaan vaan omille hevosille.. You name it again.

Olen nyt ottanut kameraa enemmän myös tallille, sillä rakastan kuvaamista. Kuvaan ihan mielelläni ja teen sen täällä ihan ilmaiseksi. Noh, yksi second trainer pyysi sitten ottamaan kuvia tietyistä hevosista. Tämä ihminen ei normaalisti puhu minulle, hyvä että aamuisin sanoo huomenta ja senkin vain jos päin kävelen. Yleensä katsoo toiseen suuntaan kuin ei näkisikään minua. Normaalisti hän on vähän sellainen huumoriveikko, heittämässä jotain typerää läppää kaikille ja kaikista, huutelee kaikille huomenta jo radalta ennen kuin on tallilla. Yritän siis vain sanoa että käytös on todella kummallista minua kohtaan. Toki sanoin että totta kai, ilomielin. Sinä päivänä tämä heppu oli minulle aivan yltiö mukava, kiitti varmaan tuhat kertaa, myös viestein vielä kun pääsin kotiinkin. Lähetin hänelle kuvat, hän kiitteli vuolaasti, julkaisi sosiaalisessa mediassa ja seuraavana päivänä ei sanonut edes huomenta. Ja ei, ei meidän tarvitse olla kavereita nyt koska otin pari kuvaa hänen hevoistaan ja ei en pyytänyt niistä maksua, joten ihan on omaa tyhmyyttäni, mutta jotenkin tästäkin huomaa vaan sen miten ollaan mukavia kuin jotain tarvitaan. Ehkä sitten vain sanon seuraavalla kerralla etten ota. Tai otan ja pyydän maksua. Tai otan ja en ikinä anna niitä hänelle. En minä tiedä!


Ylläoleva hevonen tai kuski ei liity tapaukseen. Kuvassa minun passini The Party's Rockin. Mutta joka tapauksessa. Teksti oli mahdollisesti todella sekava, mutta pointti lieni se, että halusin vain kertoa että vaikka sosiaalisessa mediassa makaankin auringossa hymyillen, olen silti hirmuisen surullinen osan ajasta. Toki nyt tuntuu taas suunta olevan parempaan ja olen oppinut nauttimaan uudestaan asioita joista minä pidän enkä murehdi niin paljon enää sitä mitä muut tekevät tai ajattelevat. Ja lisäksi asioiden kirjoittaminen tuntuu selkeyttävän myös omiakin ajatuksia ja lopulta niiden lukeminen taas auttaa käsittelemään omia tunteita. Amerikka on siis tähän mennessä antanut minulle paljon enemmän kuin koskaan olisin osannut odottaa ja toivon että tulevat vuodet opettavat minua vieläkin enemmän!

Kommentit

  1. Kuulostaapa kamalalta tuo, miten sinua kohdellaan. Ihan jotain yläastemeininkiä tuommoinen poissulkeminen.

    Näytät muuten todella kauniilta! Tuo vaaleampi tukka sopii sinulle tosi hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos olipa ihanasti sanottu! Itsekin pidän kovasti näistä vaaleista, koitan vielä kesäksi pistää asteen vaaleammaksi mutta jos näyttää ihan kamalalta palailen varmaan tähän vaalean ruskeaan / vaaleisiin raitoihin :)

      Ja olet ihan oikeassa! Minua on kiusattu niin ala-, yläasteella kuin amiksessakin ja ehkä sen takia tälläinen ulkopuolelle jääminen saa vanhoja arpia hieman repeilemään. Toisaalta se on kovin surullista miten aikuiset ihmiset käyttäytyvät. Voisin jopa sanoa että Suomalaiset ovat kyllä huomattavasti kohteliaampaa kansaa, vaikka kuinka meitä omassa maassa pidetäänkin juntteina :D

      Poista
  2. Siis mulla on jäänyt useista amerikkalaisista vähän sellainen pintaliitäjä-fiilis. Silloin kun itselle sopii tai ollaan jotain vailla, nämä tyypit ovat niin ystävällisiä ja puheliaita... oikeasti heitä ei kiinnosta sun asiat ollenkaan. �� On ollut hankala tottua siihenkin, että amerikkalaisilla on tapana heitellä ilmaan tyhjiä lupauksia (joihin usein kuuluu myös kutsut juhliin), kun suomalaisena on tottunut siihen, että jos jotain sovitaan, se tulee tapahtumaan. ��

    Tsemppiä, toivottavasti löydät ympärillesi ihmisiä, jotka ovat samalla aaltopituudella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä sen sanoit! Aivan täydellinen kuvaus monista tuntemistani ihmisistä. Olen myös tavannut useita ihania ihmisiä (tosin nyt kun oikein ajattelen niin näistä kukaan ei ole kanta-amerikkalainen vaan joko kanadalainen tai muualta muuttanut) mutta olet kyllä 110% oikeassa. Lisäksi täällä on aivan kamala seläntakana puhumiskulttuuri! Ollaan niin mielinkielin ja palvoen naamatusten ja kun ehdit selkäsi kääntämään niin juorutaan pahaa. Välillä minun tulee ihan paha olo siitä kaikesta pahan puhumisesta mitä kuulen ja ehkä se onkin yksi syy miksi viihdyn nykyään mielummin yksinäni kuin tuollaisessa porukassa. Tuntuu että ne ihmiset imevät kaiken energian negatiivisuudellaan ja tulen ihan fyysisesti väsyneeksi. Nyt kun olen keskittynyt itseeni huomaan olevani paljon iloisempi omaitseni! :) Ja nuo tyhjät lupaukset on kyllä myös niin totta. Alle kirjoitan siis kommenttisi ihan täydellisesti, niin surullista kuin se onkin..

      Ja kiitos paljon! Toivon että vielä tulen saamaan useita hyviäkin ystäviä täältä, kunhan vain itse jaksan olla positiivinen :)

      Poista
  3. Sydäntä aivan särkee. Toivon sinulle kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ♥♥ Tämä kirjoittaminen ja teidän kannustavat kommentit ja myötäeläminen on kyllä ehdottomasti parasta terapiaa minulle, kiitos!

      Poista
  4. Ootko koittanut katsoa jotain harrastusta aivan eri alalta/ hakeutunut vaikka jollekin ratsutallille vapaa-aikana? Sitä kautta varmaan voisi löytää samanhenkistä seuraa kans, niin sit työkaverit sais myös "jäädä" pelkiksi työkavereiksi eikä tarttis tavallaan odottaakaan muuta kuin toimeen niiden kanssa tulemista. Ei sillä ettei auringonotto yms olis kivaa (enookadeenookadeen...) mutta harvemmin arskat silmillä napit korvissa makaavaan ihmiseen ketkään randomit kontaktia alkaa ottaa, eikä tämä siis millään pahalla vaan päinvastoin <3 Eli sanoisin et hakeudu iloisten, aktiivisten ihmisten joukkoon niin ennemmin tai myöhemmin luulis jonkun hengenheimolaisen osuvan kohdalle :) On ollut mielenkiintoista seurata vaiheitasi, ihailen rohkeuttasi tehdä irtiotto ja lähteä sinne maailman laidalle, tsemppiä tulevaisuuteenkin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mainitsin jo tekstissäni ettei minulla ole viela autoa, ja olen aloittamassa harrastuksen aivan eri "alalta" kunhan sen saan 😊 siihen asti olen vain todella riippuvainen työkavereiden autoista ja siksi viihdyn tällä hetkellä yksinään aurinkoo ottaen 😅

      Poista
  5. Tsemppiä Senni! Muista, mieluummin yksin kuin "huonojen" ihmisten seurassa. Sun oman elämän kannalta se on ihan sama mitä muut ajattelee susta, kunhan hoidat työsi hyvin, ne kaverit kyllä löytyy muualta. Toi sun punainen tukka on aivan ihana (terv. toinen blondi :D ).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oot niin oikeessa! Mielummin todellakin yksin ja oonkin oppinut nauttimaan asioista ihan yksinäänkin. Toki jos haluan johonkin pois farmilla joudun kyselemään kyytiä mutta muuten oon alkanut oppiin hyväksymään että on parempi olla vaan yksinään kun kuluttaa itteensa ihmisten kanssa jotka on hirmu negatiivisia 🤔

      Ja oon saanut ainakin tosi hyvää palautetta mun työstäni, eli uskon että työt sujuu hyvin luojan kiitos heh. Ja joo mää tykkäsin kanssa ihan hirmusestit tosta punaisesta mutta sen ylläpitäminen on aivan tuskasta 😂

      Poista
  6. Tsemppiä sulle Senni! Mulle kerran "pomo" sano, että täytyy hankkia kavereita työpaikan ulkopuolelta ja antaa niiden jäädä työpaikalle, tulee olemaan liian rankkaa jos ei nää ku työporukkansa, vaikka lähtis "vaan" yhille niiden kanssa. Täytyy laajentaa reviiriä. Toivon, että saat auton mahdollisimman pian ja pääset alottamaan uuden harrastuksen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! :) Ja joo näinhän se on.. Toivon että saan pian uusia kavereita kun auto antaa mahdollisuuksia liikkua farmin ulkopuolelle! :)

      Poista
  7. Milloin aiot suorittaa sen lupaamasi pinteliarvonnan? Kun jotain lupaa niin näkisin että sanojensa takana on hyvä seistä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Taasko se alkaa?

Jokainen blogia edes hieman seuraileva tietää että olen melko hysteerinen klinikalla ravailija. Jos hevonen ontuu tai tuntuu omituiselta, hommataa sille joko kraniohoitoa tai klinikkaa. Jossain on aina pakko olla syy ja siitä otetaan selvää. Myönnän, että minulle on jopa eläinlääkäri sanonut, että voisi sitä pari päivää kotonakin katsella ennen klinikalle raahausta. Olisihan siinä varmasti pari satasta säästänyt, mutta mielelläni maksan sen summan mielenrauhasta. Hysteerikko mikä hysteerikko. Onko tämä taas alkamassa? Kipua vai kettuilua? Alli on todella herkkänahkainen. Siis kirjaimellisesti. Klippaaminenhan ei aiheuta äänen puolesta ongelmia, mutta kun se tärisevä terä tuodaan iholle se on maailmanloppu*. Alli saa myös todella herkästi haavoja, joka on usempaan kertaan todistettu imppareiden muodossa. Se ei kestä oikeastaan nyt klipattuna kuin yhdellä tietyllä harjalla harjaamista ja sekin on välillä sen mielestä turhan kova. Toisinaan kyljet ovat herkät ja toisinaan mahan

Lukijat keskustelemaan: Millainen on se-oikea kuolain?

Miksi juuri se ja miksei tuo? HOX!  Teksti on täysin minun näkemykseni asioista, kaikki ei sovi kaikille, muistakaa se! ;) Kuolain. Tuo suitsiin ripustettava häkkyrä. Meillä on jos jonkinmoista kuolainta ollut ja varsinkin Mollalla niitä on testailtu. Pidimme Mollaa aluksi vahvana ja vaikeana hevosena, jolta innostuessaan puuttui jarrut. Molla on testannut seuraavia kuolaimia: Kimblewick  - Toimi aikansa, mutta lopulta ei tuottanut haluttua tulosta. Ei ollut se-oikea valinta. Kuparirolleri - Oletettiin kaiken olevan kiinni siitä että Molla puree kuolainta vasten. Paha kämmi ja surkein kokeilu ikinä! Gäg-kuolain  - ei toiminut, teki tammasta etupainoisemman. Pelham  - Toimi myös aikansa, painaa kuitenkin kuolainta vasten Fullcheek - Ei mainittavaa eroa ratsastettavuudessa Olympia + leukaremmi  - Toimii tällä hetkellä Jannin hyppykuolaimena ja maastokuolaimena, toimiva! Mollan se-oikea kuolain on omppunivel. Toimii sillä toivotulla tavalla. Haimme syytä kov