kun mikään ei tunnu miltään, kipu korvaa ystävää

mä tarvitsen mun haavoja
syviä ja suolaisia
kun mikään ei tunnu miltään
kipu korvaa ystävää
joka ei jätä milloinkaan
nöyränä vartoo vuoroaan
kun mikään ei tunnu miltään
kipu korvaa ystävää 

Ja ennen kuin ketään kysyy, en pidä Chisusta laulajana. Jotenkin tässä laulussa nyt vaan sanat osuu myös omalle kohdalle ja sopii erinoimaisesti Lurppaan. Analysoimaan siitä voisin alkaa, mutta unohdetaan nyt se.

Se miten saatte jälleen lukea Lurpasta johtuu hyvin pitkälle Mollasta. Tänään kävi eläinlääkäri, piti Pyryltä katsoa hampaat, mutta ei voinut katsoa ilman rauhoitusta ja sitä ei tänään voitu tehdä. Mollan tarkasti keuhkot, jalan ja patit. Keuhkoissa ei mitään, sai lääkekuriksi limaairroittavaa. Patit polttiaisten puremia. Jalka.. Koukistajajänteen venähdys tai vastaava. Alkanut nyt lämpiämään ja on turvoksissa. Tiedän, sanoi ettei ole todellakaan mikään hälyyttävä, lähinnä pari viikkoa käyntiä, kylmetystä ja jalan venytystä niin pitäisi olla taas kunnossa. Mutta tiedättehän (kai) minut..

Sen jälkeen kun Lurpalle kävi miten kävi, olen ollut paniikissa. En tiedä miten Mollan jalka meni. Tai tiedän ja olen yrittänyt jo pari viikkoa miettiä mikä se tilanne oli. Ihan kun aivot olisivat jäätyneet siitä kohden. Muistan että se lepuutti jalkaa sen jälkeen hetken ja sitten meni normaalisti. Siitä mitä tapahtui en muista mitään, en mitään! Ihan pimeä kohta aivoissa. 

Joten taas on itketty. Ei, ei Mollan takia, koska tiedän että se paranee ja ainahan sen voi vaikka astuttaa. Vaan lähinnä muistin taas Lurpan ja sen koko prosessin mitä vuosi käytiin. Teinkö sittenkin Lurpan kanssa jotain väärin? Rikoinko sen? Rikoinko Mollan? Kokoajan minulle hoetaan ettei ole mun vika, mutta omaan sydämeen sattuu jos oikeasti olen jotain tehnyt. Pelkään ja olen fanaattinen, tarkistelen jalkoja aina kun olen tallissa, pelkään että pilaan tai rikon Pyryn. Ja miksen muista? Kuinka voi taas sattua näin paljon. Jotenkin tänään kun kuulin Mollasta aloin taas mennä paniikkiin. Kaikki kelautui taaksepäin. 

oon ystävä mustelmien
tarpeeksi niistä saa mä en
siks vaik sun kanssa leikkimään
ei jäisi hai tai härkäkään
täs oon taas ilman kypärää 

Tämä koko seuraava pätkä kuulostaa täysin kliseiseltä sokerinhuurteiselta vaaleanpunaisten lasien läpi kuvitellulta kertomukselta, mutta ihan tosi, se on täyttä totta. Ne jotka Lurpan tunsivat siitä asti kun se meille tuli tietävät. Tuo yllä oleva pätkä kuvastaa Lurppaa niin täydellisesti. Olin varmasti hullu kun ostin Lurpan. En meinannut uskaltaa hoitaa sitä ensimmäiseen kuukauteen. Se hyökkäili ja ihan tosi.. Olisi varmaan vähintäänkin laittanut sairaalakuntoon jos ei olisi ollut jotain kättäpidempää mukana. Varustaminen oli pakko tehdä kahdelta puolelta ja silloinkin sai taka- tai etujalasta tai hampaista. En olisi ikinä uskonut että vuoden päästä hoisin sitä täysin vapaana, MINÄ! Ei kukaan muu. Todella kliseistä ja naurettavaa sanoa, mutta ei se antanut muiden varustaa itseään karsinassa. Sain laittaa sen ihan solmuun, samalla kun se yritti syödä kaikki muut tallilla olijat.

Kuinka kaipaankaan pikku miestä. Todella. Jotenkin tänään vielä enemmän. Miksi niin rakas lähti niin aikaisin?

Kulta kultaisin Karats <'3