Saako olla ylpeä siitä mitä on saanut aikaan?

Ilman että ihmiset puuttuvat siihen ja tekevät motivaatiosta  nollatoleranssin

Välillä tulee sellainen olo, että saako tässä nyt olla sitten ylpeä vai ei. Vaikken ole tehnyt kaikkea työtä Pyryn kanssa, muuta kuitenkin suuren osan ajastani, taidoistani ja rahoistani laittanut Pyryyn sinä aikana kun se minulla on ollut, kyllä minä sanon että saan olla välillä hivenen onnellinen ja ylpeä siitä millainen hevonen minulle on suotu.

Rehellisesti, en todellakaan olisi alkuaikoina voinut lähteä hyppäämään Pyryllä metriä. Laukkan pituuden säätelyn ja jo oman moottorin puuttuminen teki ratsastamisesta niin haasteellista, ettei siinä olisi yli 90 cm esteet tullut kysymykseenkään. Koulua saatiin treenata hikihatussa sillä pojalla oli paha tapa mennä tunnottomaksi edestä ja kuolaimen taakse. 

Ehkä en sitten ole tehnyt kaikkea, mutta se mitä olen tehnyt, on vienyt meitä hurjasti eteenpäin. Hevosta hevosena ja meitä ratsukkona. Pyryllä on takuulla kapasiteettiä ylemmäs eikä todellakaan esteet ole sille ongelma. Nykyään oma moottori on jo niin arkipäiväinen asia meillä, että tiedän ratsastaan lähtiessäni enemmän pidättämään kuin pyytämään. Pikku hiljaa, upeiden ihmisten auttamana, koulupuolikin saadaan kuntoon ja laukka alkaa olemaan jo oikeasti hyvää. Ei siihen mennyt kun vuosi että ollaan tässä pisteessä!

Arvostan jokaisen ihmisen mielipidettä ja jokaista ihmistä. Pitää vain jokaisen myös nähdä se millainen Pyry on ollut ja millainen se on nykyään. En olisi uskonut että näin nopeasti ja näin hyvin tulisi menemään eteneminen, olin valmistautunut pidempään prosessiin. Vielä meillä on tekemistä ja takapakkeja tulee varmasti. Enkä pidä itseäni taitavana ratsastajana, pikemminkin pidän hevosta osaavana ja yhdessä kehitymme ja menemme eteenpäin. En ole huippuratsastaja, en ammattilainen, vaan amatööri jolla on tavoitteena kilpailla tavoitteellisesti suomenhevosensa kanssa. Onko se joltain pois? 

Tekeekö hevosestaan ylpeä ratsastaja itsestään ylimielisen? 

Miksei siitä, että on päässyt johonkin tavoitteeseen, saa olla onnellinen? Tai miksei saa kertoa miten hieno hevonen on? Onko se sitten ärsyttävää hehkutusta? Kaikki on aina ruusuilla tanssimista ja elämä hymyilee.. Kyllä, voin rehellisesti sanoa että kevään jälkeen on ollut sellainen olo joka ratsastuskerralla. Miksi minun pitäisi sitten kirjoittaa että hevonen oli huono, jos se oli hyvä. Mokat siellä selässä teki kuski, ei se hevonen. Tässä lajissa pitää olla nöyrä ja minä ainakin alistun siihen. En ole hyvä, en paras, minulla vain sattuu olemaan hyvä ja paras hevonen. Yhdessä me olemme tiimi, joka haluaa kehittyä. Realiteetit mukaan lukien, se on juuri nyt tilanteeseeni sopiva ja tavoitteisiini sopiva hevonen. Ja ei tarvitse pelätä että kyse olisi pelkästään minun mielipiteestäni hevosen upeudessa, ne harvat ja valitut jotka ovat selkään pääseet voivat kyllä sanoa aivan samaa.

Eiköhän anneta siis jokaisen päättää miten tehdään ja mitä tehdään. Toiset kirjoittaa blogia, toiset päiväkirjaa. Toiset pitävät hevosta huippuna, toiset ratsastajaa ylimielisenä ja huomionhakuisena. Onneksi minulla on asiat niin hyvin että blogini miltein 400 lukijaa ovat aina tsempanneet ja arvostaneet mielipiteitäni. Onneksi minulta löytyy myös loistava tiimi selän takaa, joka tukee ja kannustaa ja pitää realiteetit kunnossa jos kuskilta meinaa ne unohtua. Annetaan siis jokaisen kilpa-, harraste- ja amatööriratsastajan tehdä asiat niin kuin parhaimmakseen näkevät, eikö?

Pyry näyttää nyt kaikille kieltä ja toteaa olevansa paras maailmassa ja kuski on super ninjaratsastaja, eikö vain?

(allekirjoittaneen huomio! Olen luonteeltani erittäin sarkastinen)

Annetaan jokaisen kukan kukkia, niin kaktuksien kuin tulppaanienkin.

kuvista kiitos Niina Kuronen