Siirry pääsisältöön

Sanoin kuvailemattoman superia!

hihkun onnesta, hypin riemusta!

Sillä eilinen valmennus meni niin huippu hyvin! On minulla kyllä niin mahti heppa ja pakko sanoa että olen jopa itseeni niin tyytyväinen! Videolla näkyy kaikki olenainen, mutta kerron heti alkuun hieman fiiliksiä. Tosiaan koitettiin nyt neljättä kertaa suoraa omppua ja se tuntui ihan loistavalta. Tuki pysyi tasaisesti ja Pyry uskalsi rentoutua tuelle ja silti pidätteet otti hyvin vastaan. Onko se voittaja vihdoin löytynyt?! Tyytyväinen olen siihen että taas kaikki tehtävät mitä tehtiin olivat kivoja ja helpontuntuisia meille. Olin todella, todella iloinen kun tuntui että palikat yhtäkkiä naksahti kohdilleen. Pystyin olemaan rauhassa, hevosella oli rytmi ja se kulki rentona, en syöksynyt ja heppa hyppäsi superhienosti. Ei voi kun vain olla yhtä hymyä!


Tuossa ensimmäisessä pätkässä siis noita verkkoja ja muita hyppyjä. Lopuksi tultiin vielä rata ja siinä Pyry olikin aivan mahti! Muutama pieni kauneusvirhe tuli, mutta ei todellakaan sellaisia mistä pitäisi "ranteet auki viillellä" Piken sanoin. Pike oli todella tyytyväinen ja itse olin yhtä kokonaista hymyä lopputunnista. Esteet ei nousseet korkealle, mutta loistavaa oli juuri se että pystyin olemaan rauhassa esteelle, esteen päällä, sen jälkeen ja Pyry toimi super hienosti. Tässä vielä ratavideo:


Paljon virheitä tekstissä, mutta kun olen niin fiiliksissä!
Mitä mieltä sinä olet? Eikö ole huima ero viime kertaankin?!

Kommentit

  1. En viimepostausta taitanut katsoa, mutta nyt näytti tasaselta ja hyvältä !

    VastaaPoista
  2. Näytti hyvältä. Istut itse rauhallisemmin ja varsinkin sun alapohje on nyt paljon parempi. Jatkakaa samaa rataa, niin pääsette helposti sinne metrikymppi radoille tulevalla kaudella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih, oot oikeessa! :) En ymmärrä miten voi joku vaan naksahtaa kohilleen ja sit menikin tosi hienosti! wihii!

      Poista
  3. Wau,sä ratsastat Ypäjällä=)Mahtaa olla aika kivaa? Meinasitko mennä sinne opiskelemaan?(=

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tää ihan kiva paikka, kivat puitteet jne. Omia ongelmia täälläkin on ;)

      En mene opiskelemaan.

      Poista
  4. Tosi sujuvan ja hyvännäköistä menoa! :)
    emppsi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Todella hyvältä näyttää meno. Kylläpäs Pyry onkin hieno, ja hyvin säkin vedät! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PP on ihan mahti! Oon ylpee itsestäni, ratsastin yllättävän hyvin! :D

      Poista
  6. Tosi hienon näköistä! Ratsastat tosi hienosti ja siististi:) pyry on upea!

    VastaaPoista
  7. Hienosti menee! Oot kyllä hyvä ratsastamaan.. :)

    VastaaPoista
  8. Wau, hienosti menee! Kelpais itsellekin tollainen suokki...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uuden alku

 Kovasti koitin tätä blogia päivittää, mutta viimeisen kolmen vuoden aikana elämäni on muuttunut niin totaalisesti, ettei blogi ole oikein enää sama. Mielestäni on kunnioitettava nyt blogia, se oli loistokas vuosina 2012-2015. Tätä blogia on ollut aina hirmuisen ihana päivittää ja ehkä vielä jonain päivänä kun palaan takaisin satulaan voidaan tämäkin kääntää uudeksi nousuksi. Mutta sitä odotellessa haluan kiittää kaikkia blogin lukijoita kuluneista vuosista ja lukuisista kommenteista ja tuesta. Ilman teitä tämä polku ei olisi ollut puoliksikaan näin mahtava! On siis aika sulkea Kisamatkalla ja kääntää uusi lehti. Bloggaaminen on vieläkin lähellä sydäntäni, mutta mielestäni tämä blogi ei ole koskaan ollut täydellinen sille elämälle mikä minulla on tällä hetkellä menossa. Joten oli aika uuden blogin. Toivotan kaikki innokkaat mukaan myös raviurheilun maailmaan jos se vaan yhtään kiinnostaa. Kiitos vielä kerran kaikille näistä vuosista, toivottavasti nähdään vielä uudessa blogissa! Harnes

No hei vaan tohtori!

Meillä on maailman paras eläinlääkäri . Ollaan käytetty samaa kotieläinlääkäriä jo varmasti yli kymmenen vuotta. Hän on maailman paras. Tai ainakin meille se sopivin jos ei maailman paras. Kärvisteltyäni viikonlopun yli, äiti soitti heti maanantai aamusta meidän vakiellille. Ja mikä parhainta hän pääsi tulemaan heti saman päivän aikana. On kyllä mahtavaa kun on näin huippu lääkäri tiimin vointia tukemassa! Tutkittavaksi pääsi tänään sekä Alli että Molla. Allin takia ell tallille tuli, mutta toki siinä samalla sitten katsottiin myös Mollan suu ja kysyttiin tuosta sen pahenevasta kutiamisesta. Joka tosiaan tällä hetkellä on niin "kriittisessä vaiheessa" että se yön aikana repii kyljet itseltään auki. Ensin eläinlääkäri tuikkasi Alliin hieman rauhoittavaa ja sen jälkeen tutki Mollan. Mutta koska Alli ei ensimmäisestä piikistä tuntunut rauhoittuvan laittoi se siihen vielä toisen ja jatkoi sitten ponin kimpussa.  Kävi ponin ihan perusteellisesti läpi ja antoi si

Millainen on minun työpäiväni?

Niin no. Se vaihtelee tosi paljon päivittäin, mutta ajattelin silti tehdä tälläisen pienin Myday tyylisen postauksen, missä kerroin teille työpäivästäni. Jokaisessa työpaikassa olen tehnyt erilaisia päiviä, ensimmäisessä paikassa päivät olivat hurjan pitkiä (yleensä aamu viidestä iltapäivä neljään plus mahdolliset ravit), mutta näissä kahdessa jälkimmäisessä on ollut about 6-8 tuntisia normaaleita työpäiviä. Toki vaihtelua aina on ja etenkin jos pitää mennä raveihin tai on iltaruokinta vuoro tulee extra hommia. Mutta pidemmittä puheita, millainen on siis minun työpäiväni? Aamulla heräilen siinä puoli 5 - 5 välillä, usein torkuttelen viiteen asti. Tony tulee yleensä hakemaan minut töihin, ja päivästä riippuen mennäänkin tallille noin puoli kuuden aikaan. Joskus hieman myöhemmin ja joskus hiemain aikaisemmin, riippuen siitä kuinka kiireiseksi päiväksi arvoidaan. Yleensä hevoset on aamulla ruokittu joko Tonyn tai Meksikolaispariskunnan toimesta, joskus minä ja Tony aamuruokitaan