Fiiliksetön fiilis

kun ei tiedä miksi itkisi vaikka itkettää ja silti nauraa vaikkei naurata

Ehkä kaikki johtuu vain väsymyksestä! Eilinen oli tosiaan täyspitkä päivä, sillä olin aamulla klo 8-14 koulussa, kävin nopeasti kotona, menin klo 15 töihin ja pääsin vasta klo 21.10 ja siitä juoksin suoraan tallille liikuttamaan Pyryn. Aluksi piti mennä ihan nopea maasto mutta tietty sekin sitten venähti. Halusin välttämättä mennä maneesille hieman laukkailemaan ja lopulta oltiin joku pari kymmentä minuuttia siellä. Pyry oli tavallaan hyvä ja tavallaan huono. Se kuunteli hyvin, liikkui hyvin, mutta oli jotenkin samalla tahditon. Vasen laukka ei meinannut millään pysyä koossa ja mentiinkin sitten enemmän pitkää hurjaa laukkaa kun koottua tai edes pyöreää laukkaa. Tein kuitenkin paljon siirtymisiä, että saisin Pyry rehellisesti kuuntelemaan ja toimimaan takaa paremmin. Muistin jopa pitää ulkopohkeen hyvin edessä ja lapa ei päässyt useaan kertaan edes karkaamaan, hyvä minä! Lopuksi mentiin vastalaukkoja, aluksi helppoja kaarroksia, lopuksi "helpompaan" suuntaan hieman jyrkempiä. Hienosti mies suosritti nekin, eikä edes mennyt tappeluksi! ;)

Eilen pääsin tosiaan tallilta sitten lähtemään hieman klo 23 jälkeen ja kotona meninkin melko pian nukkumaan. Pakko myöntää että aamulla ei millään tehnyt mieli herätä kouluun, varsinkin kun tiesin että on luvassa aivan turha päivä! Lopulta koulussa ei tehty mitään. Ei siis mitään järkevää eikä vähemmän järkevää. Puolitokkuraisena sain itseni päivästä läpi ja onneksi päästiin jo klo 12. Kuitenkin äiti piti viedä lääkäriin (oikeasti, on sekin kokoajan jostain kipeä, nyt sillä on joku todella paha bakteeritulehdus imusolmukkeissa ja huuli on turvonnut muodottomaksi.. En tajua mistä se noita hankkii! :D) ja lopulta käytiin vielä subilla syömässä. Kun päästiin vihdoin kahden aikaan kotiin ajattelin hetken nukkua.. Mutta lopulta katsoin telkkaria ja totesin viiden aikaan että jumankauta, nyt taas pitää mennä ja silmäystäkään en nukkunut. HUOH, tyhmä minä!

Hah, huomasin että olen tässä taas turissut niitä näitä. No, mennääs nyt kuitenkin takaisin tallille! Tänään oli tosiaan estevalmennus ja mentiin hyvillä mielin maneesille. Olen nyt sen verran suunnitellut, etten ollenkaan osallistu Winter Showhun (huonoja luokkia tai arvostelumenetelmiä suhteutettuna lähtömaksuihin), vaan säästetään puhtia Tampereen kisoihin! Tänään kuitenkin palataan siihen valmennukseen. Video kertoo oikeastaan kaikki tehtävät mitä tehtiin, joten katsokaa se ihmeessä ensin! Tai jälkeen, ihan miten itse tykkäätte ;)

Tänään meillä oli valmennuksen teemana siis linjaukset. Mentiin vaikeitakin vinolinjoja erittäin lyhyillä väleillä ja kivaa oli. Tehtävä oli todella kiva ja siinä piti miettiä. Videolla toiseksi viimeinen klippi oli meidän ehkä paras suoritus tuolla tehtävällä, radalla Pyry pääsi romahtamaan kertaalleen raviin, vaikka muuten rata olikin tasainen.

Oli taas ilo huomata, että tehtävät olivat helppoja. Pystyin keskittymään itseeni ja hevonen vaikutti innokkaalta ja hyppäsi hyvin. Erityisesti olen yrittänyt nyt keskittyä siihen että en yhtään sukella tai mene liikkeen edelle. Nyt pysyin koko valmennuksen hyvin pystyssä, mutta samalla huomasin että vasen ranne jää lukkoon hypyssä todella helposti! Eli kun yksi ongelma ei ole, toinen tulee.. HUOH! Toinen positiivinen asia oli tosiaan se että myös jalkani alkavat hiljalleen tottelemaan sitä mitä minä sanon, hip hei! Pyry on siitä mukava hevonen, että se vaatii tarkkaa ja täsmällistä ratsastusta. Se on herkkä ja pysähtyy ja hidastaa pienistä avuista, joka on sekä hyvää että huonoa. Joskus itselläni on tapa jäädä säätämään enemmän ja enemmän, jolloin Pyry sitten tottelee ja yleensä päätyy siihen että en pidä siitä että ponnistuspaikka meni persiilleen ja a. joko pysäytän Pyryn, tai b. viimeisen askeleen tuuppaan ja puomit kolisevat.

No, ei kai sitä valmiiksi tule muuta kuin harjoittelemalla. Itse valmennukseen olen ihan tyytyväinen. Olen vain ollut muutaman päivän niin vihainen, ärsyyntyvä, vittuuntunut, itkuinen ja väsynyt, että ei nyt anneta kaiken taas mennä vain tällä. Tosiaan lopussa hypättiin rata. Tuo aikaisempi linjaustehtävä, kaksi okseria pitkillä lähestymisillä ja keskellä pysty. Kaikki esteet ehdottomasti maksimissaan 90 cm.

Ei, ei edelleenkään sillä että "haluan hypätä korkeita yhyy" vaan sillä, että en tiedä miksi mennään näin pieniä. Tai joo, ymmärsin tehtävässä miksi esteet olivat pieniä, mutta koska meillä on Pyryn kanssa tavoitteena hypätä myös isompia ratoja lähiaikoina, tulee itselle riittämätön olo. Onko sitä sittenkään valmis, jos valmennuksissa hypätään ysikymppiä? Osaanko hypätä niitä "isompia" esteitä yhtä rauhassa? mitä jos, jos ja kun.. Olisi kiva päästä hyppäämään muutaman kerran isompi este hyvän, taitavan, osaavan ja luotettavan valmentajan silmien alla ja kuulla että mitä tekee väärin ja mitä lähteä korjaamaan. Ja ennen kuin ketään sanoo, ei en lähde kyseenalaistamaan valmentajaa, jos hän asettaa tehtävät tälle korkeudelle, siihen on takuulla pätevä syy, mutta itseä harmittaa se samalla, koska tehtävät (tai pikemminkin ne yksittäiset) tuntuivat helpoilta ja ylittyivät ongelmitta.

Tämä ehkä johtuu siitä että muutenkin fiilis on ollut vähän niin ja näin. Pari päivää ollut ihan itkun partaalla ja en tiedä edes miksi. Tekisi mieli vaan sanoa asiat mitä mielessä on, mutta en taas halua ketään loukatakkaan. Äitille onneksi puhuin tänään, ehkä se vähän auttoi, vaikka möykky siellä mahassa vieläkin on. Tiedän että se johtuu minusta itsestäni, ei kenestäkään muusta, mutta silti tulee itselle täysin riittämätön ja osaamaton fiilis kun on näitä tunteita pyöritellyt jo päiviä! Ehkä ne lähtee kun menen nyt nukkumaan ja herään aamulla kouluun pirteänä ;)

HUH, että sellaista, toivottavasti joku jaksoi lukea!

Onko muuten lukijoilla jotain toivepostauksia? 

Viikonloppuna uskottavasti tulossa lisää materiaalia meistä!